TOR des Geants 10-15.9.2023

 

Lähtökohdat

Takana on haasteellinen alkuvuosi. Every single street Helsinki projekti https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009651837.html meni tammikuussa tauolle lonkkaongelman takia. Lonkkaongelmasta siirryin suoraan seuraavaan, kun maaliskuun puolivälissä iski välilevyn pullistuma. Takaisin juoksuharjoitteluun pääsin vasta toukokuussa. Jotta kesäkin olisi haasteellinen, pannutin ensin Nuuksio Backyard Ultrassa vasemman kyljen ja sama kylki meni heti uudestaan heinäkuun puolivälissä. Tähän päälle vielä Malminkartanon fasaaninousussa oikean käsi vääntyi alle, jonka seurauksena käsi kesti juuri ja juuri tunkkausta, ei paljon muuta.

Koko vuodelle kertyi ennen kisaa 960km juoksua sekä kävelyä eri muodoissa 860km. Tunkkausosastolla ei ollut kovin paljon vahvempaa tekemistä, ennen kisaa kesä-syyskuussa ehdin saada kasaan noin 20k verttiä.

Viisaampi olisi varmaan jättänyt lähtemättä TORrille, mutta kun lennot ja osanottomaksu on maksettu, on mentävä paikan päälle katsomaan kuinka kauas homma tällä kerralla kantaa. Vuoden 2021 kisa keskeytyi reisivammaan 200km kohdalla, tarinaa siitä täällä: https://ihanhukassa.blogspot.com/2021/09/tor-des-geants-12-1592021.html

En tiedä millä logiikalla italialaiset reittiä mittaavat, 2021 reitin pituudeksi ilmoitettiin 349km, D+ 31K ja nyt lähes identtisellä GPS-jäljellä 335km, D+ 30K. Joitain pieniä eroja reitillä oli, mutta sen verran vähän, että omaa suoritusta pystyi hyvin vertaamaan vuoden 2021 väliaikoihin. Sekä tietysti cutoff-aikoihin, joita on vähintään jokaisella life basella, mutta myös muutamia muita.

Raportin oheen on upotettu tajunnanvirtana matkalla otettuja instavideoita, katselu lukijan omalla vastuulla, yllättäen videoita on tullut alkumatkasta tiheämmin.

 Courmayeur – Valgrisenche, 48,6km – D+ 4300m

Lähdössä on 28 astetta lämmintä, kisa käynnistyy kuten edelliselläkin kerralla, hölkätään 2km metsän reunaan, jossa homma puuroutuu polulle siirryttäessä ja aletaan etenemään jonossa kohti ensimmäistä collia, Col Arp (2567m), jonne nousua kertyy 1465m. Heikki, Antti ja Jukka häipyvät eteen, mennään hetki Tanjan, Vesan ja Elinan kanssa samaa vauhtia, kunnes jossain kohtaa erkanen muista. Ensimmäiseen huoltoon Baite Youlaz 12,8km pärjään kahdella lötköllä enkä tarvitse kolmatta lötköä kuin yhdellä huoltovälillä koko kisassa.

Koska kunto on huonompi kuin 2021 olen päättänyt toimia huolloissa hieman ripeämmin kuin edellisellä kerralla, jotta olisi joku mahdollisuus pysyä cutoffien edellä.

La Thuileen lasketellaan alamäkeä 700m ja olen suunnilleen samassa aikataulussa kuin edellisellä kerralla.

Matkalla Rifugiolle Deffeyesille ohitan Jukan ja kohta edessä on seuraava colli, Passo Alto (2856m), edellisellä kerralla täällä oli jo pimeää, mutta olen sen verran aikaisemmassa, että ehdin seuraavaa laskuakin pitkälle ilman lamppua.

Tässä kohtaa on yksi reitin hienoimpia kohtia, kun kahden huipun välissä laskeudutaan laaksoon ja sekä edessä että takana näkyy valomato.

Col de la Crosatie (2822m) tuntuu tälläkin kertaa jatkuvan aina vaan kohti taivasta, mutta kyllä se huippu sieltä lopulta tulee vastaan. Ja olen paremmassa hapessa kuin viime kerralla.

Loppupätkästä life baselle ei jää tälläkään kertaa muistikuvia. Pesen jalat, rasvaan, vaihdan sukkaa ja paitaa, käyn syömässä, Elina tulee huoltoon vähän ennen kuin lähden jatkamaan reilu 1,5h edellä 2021 aikataulua.

Valgrisenche - Cogne, 55,4km - D+ 4900m

Huollosta lähtiessä teen ainoan pummin matkalla, noin 2 minuuttia, reitti on hyvin merkitty, mutta kylissä pitää olla vähän tarkempana. Lähdetään nousemaan kohti Chalet de L’epeetä, vastaan valuu muutama aikaisemman lähtöryhmän juoksija, aika aikaisin heittävät leikin kesken. Majalta lähtee nousu kohti päivän ekaa collia, col Fenetre (2843m), viimeksi oli kylmä, kädet olivat jäässä, nyt keli on leppoisa ja saavun huipulle ennen auringonnousua, viimeksi tässä oli mahtavat maisemat.

Se mitä en muistanut on, kuinka jyrkkä Fenetren lasku on, lähes pystysuora, ehkä korostuu pimeässä, välillä roikutaan tiukemmissa paikoissa köysissä ja osalla tuntui tekevän vaikeaa. Ja tätä laskua kestää ja kestää, mutta lopulta saavutaan Rhemes-Notre-Dameen. Sieltä nousu col Entrelorille (3004m) tuntuu jälleen kestävän ikuisuuden, pitkän matkaa noustaan loivasti, mutta loppu on aika tiukka, lisäksi vielä pientä köysiavusteista könyämistä. Tässä kohtaa olen jo 3h edellä aikaisempaa aikataulua. Seuraava lasku Eaux Rossesiin kestää kauan, alas tullaan 10km matkalla melkein 1500m.

Rossesin huollossa ruoka ei maistu ja pakki on vähän sekaisin. Viime kerralla olin täällä huonossa hapessa ja sama toistuu. Nousu col Losonille (3294m) huolestuttaa, verttiä huollosta kertyy pari tonnia, pakkaan mukaan kolme lötköä, helle on kova ja epäilen, että ei tule riittämään. 

Onneksi noin viiden kilometrin Levionazista saa täydennystä. Yritän myös ottaa pikku torkut, mutta ei nappaa. Viime kerralla vaikeimmat hetket olivat Losonin loppunousussa, joten suhtaudun siihen pelonsekaisin tuntein. Silloin loppu meni pimeässä, mutta nyt pääsen siihen valoisassa. Vaikeaa on tälläkin kertaa, mutta ei ehkä ihan yhtä vaikeaa, ehkä valoisassa on henkisesti helpompaa, kun näkee, milloin mäki loppuu.

Lasku kohti Cognen life basea on pitkä ja loppuosaan osuu ehkä reitillä eniten näppylöitä aiheuttava kiviporraslasku kohti Valnonteytä. Loppu on helppoa pätkää ja Cogneen saavun 3h aikaisemmin kuin viimeksi. Olin etukäteen päättänyt nukkua, kun nukuttaa ja on siihen hyvä mahdollisuus. Viimeksi tärväsin 4h Cognen huollossa suihkussa käymiseen, melko epäonnistuneeseen nukkumisyritykseen ja kaikkeen muuhun.

Jostain syystä päätän tälläkin kertaa yrittää nukkumista, vaikka life basen makuusali on hälyisä ja jatkuvasti jonkun kännykkä herättää. en jaksa edes hommata itselleni vilttiä vaan vedän vaatetta niskaan sen verran että lämmittää. Vaan eipä lämmitä, herään ehkä vartin unien jälkeen horkassa ja kiskon vielä untuvatakin päälle. Ei auta, hetken pyörittyäni luovutan ja alan huoltaa jalkoja. Kerään kamat ja häivyn paikalta ruokailun kautta. Päälle tulee aivan liikaa vaatteita, mutta en halua lähteä kylmissäni matkaan. Huolto kestää lopulta 2,5h, aika paljon vähemmälläkin olisi selvinnyt. Viimeksi huollossa paloi 4h, joten olen jo 4,5h edellä aikataulua.

 Cogne - Donnas, 45,8km - D+ 2800m

Ensin tallustellaan tietä pitkin Lillaziin 4km, josta lähdetään polulle. Riisun ylimääräiset ja jatkan shortseissa ja t-paidassa. Goillesin huollon jälkeen reitti on eri kuin 2021, nyt mennään alkuperäistä TORrin reittiä, joka on huomattavasti teknisempiu kuin edellisellä kerralla käytetty tievariantti. Reitti on myös huonosti merkitty ja energiaa menee reitin arpomiseen, olen myös yksin liikkeellä. Mitään pummeja ei kuitenkaan tule ja saavun ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Rifugio Sognolle, joka onkin tällä kertaa suljettu. Ja nesteet on loppu, hieno homma. En osannut katsoa reittikirjasta, että Sogno on tänä vuonna pelkkä waypoint eikä huolto. Onneksi yöllä pärjää vähän vähemmilläkin nesteillä.

Nousu Finestra di Champorcherille (2826m) oli viime kerralla vaikea, nyt menee vähän helpommin. Mutta kurkkua on alkanut kutittaa yön aikana. Ajattelen positiivisesti (sic), että varmaan johtuu kylmän ilman hengittämisestä ja menee ohi, kun ilma lämpenee. Lasku Rifugio Miserinille (ei huoltoa) menee vauhdikkaasti, mutta pikkuhiljaa meno alkaa hyytymään. Ja väsymys alkaa painaa päälle. Olen ollut liikkeellä 40h vartin unilla ja olo ei varsinaisesti ole ihan priimaa. Loppulasku kohti Rifugio Dondenaa tuntuu kestävän ikuisuuden, silmät menevät vauhdissa vähän väliä kiinni, mutta mitään pannutuksia ei onneksi tapahdu.

Dondenassa arvioin hetken tilannetta, kysyn henkilökunnalta kuumemittaria, mutta siinä on patteri finaalissa. Päätän painua sänkyyn kolmeksi tunniksi ja katsoa, jos olo paranisi. Unta ei juurikaan tule, koska tuntuu, että joku huoneessa välppää jatkuvasti jotain. Päätän lopulta nousta ylös parin tunnin jälkeen aistimaan tilannetta. Tänne ei kannata keskeyttää, koska kyydin saaminen saattaa kestää ikuisuuden, joten päätän lähteä tallustelemaan 30km Donnasiin ja arvioida tilanteen siellä uudestaan. Sikäli käy tuuri, että jos reitillä jossain kannattaa sairastaa niin se on juuri tämä väli, matka Donnasiin on pääasiassa loivaa alamäkeä.

Semmonen jännä juttu käy vielä tässä kohtaa käy, että kun nappaan sauvat rifugion seinältä mukaan, toinen niistä on yllättäen hajonnut levon aikana. Eli joku on vaihtanut rikkinäisen sauvansa omaani. Kiva, kiitti vitusti, tämä tästä vielä puuttui. Viiden tunnin kaula edelliseen kertaan on sulanut kolmeksi tunniksi.

Hämmentävästi matka Donnasiin kulkee samaa vauhtia kuin 2021, juuri ennen Donnasia käyn ostamassa apteekista kuumemittarin.

Donnas - Gressoney, 54,2km - D+ 5900m

En edes yritä nukkua Donnasissa, ei toisaalta edes väsytä. Mittailen kuumetta ja hämmästelen lukemia, mittailen kuumetta välillä kainaloista ja välillä suusta, joku sivullinen saattaisi ihmetellä touhua, mutta en huomaa maussa eroa. Huoltotauon aikana iskee melkoinen ukkoskuuro, onneksi olen sisällä. Pasta pomodoro ei uppoa enää kirveelläkään, onneksi huollossa on makkaroita tarjolla, käyn santsaamassa kolme kertaa. Huollan taas jalat ja matkaan, taukoa tulee noin 1,5h. Kisaa on käyty yli 50h, unta tuskin puolta tuntia enempää. Viime kerrasta muistan, että Donnasin jälkeen alkoivat ongelmat nukkumattomuuden kanssa, nyt pääsen onneksi liikkeelle vielä valoisan aikaan. Varasauvoista toisen lukko ei toimi, joten jatkan matkaa eripari sauvoilla.

Ylämäki kohti Sassaa tuntuu jälleen pitkältä, mutta tässä kohtaa mäki vielä nousee. Jonkun verran matkalla ripottelee, mutta ei pahasti. Jatkan Sassalta eteenpäin eikä väsymys iske päälle kuten viimeksi, matka Rifugio Codalle, kisan puoliväli, on pitkä, mutta Donnas-Coda väli kulkee 1,5h tuntia nopeammin kuin viime kerralla. Codalla tunnen itseni vihdoin riittävän väsyneeksi ja kysyn sisältä sänkypaikkaa, pääsen melkein saman tien nukkumaan ”tunniksi”, mutta nukahtaminen on vaikeaa. 45 minuutin päästä henkilökunta käy ravistelemassa hereille. Tuntuu kuin en olisi nukkunut, mutta pään vieressä tuhisee joku aivan uusi kasvo, joten ainakin hetkeksi olen nukahtanut.

Hieman ruokaa ja taas yön selkään, keli on hyvä ja matka sujuu ripeämmin kuin viimeksi sateen kastamassa maastossa. Loppumatka Rifugio Barmalle on eri kuin viimeksi, nyt loppu on huomattavasti teknisempi ja hitaampi. Huomaan taas, että on henkisesti vaikeampaa, kun reittiä ei tunne ennalta, matka Barmalle tuntuu kestävän ikuisuuden. Barmalla otin edellisellä kerralla ensimmäiset kunnon unet ja sama toistuu, tupa on hiljainen ja nukahdan heti, tunnin kuluttua henkilökunta käy jälleen herättämässä. Yritän tunkea pasta pomodoroa alas kurkusta huonolla menestyksellä, loppu jää syömättä. Tiskiltä vielä tuplaespresso ennen liikkeelle lähtöä. Tauon aikana on jälleen sopivasti satanut, mutta pääsen liikkeelle ilman sadekamoja.

Koko aika mielessä pyörii, että tällä välillä viimeksi reisi hajosi ja matka jäi kesken Nieliin, mitään ongelmia ei tällä kerralla kuitenkaan tule. Colle Della Vecchian (2195m) jälkeen alkaa sataa, mutta sade onneksi loppuu nopeasti, reitti on kuitenkin liukas ja laskussa kohti Nieliä pyllähtelen muutaman kerran. Viimeksi viimeinen vitonen Nieliin kesti 4h, ei matka nytkään vauhdikas ole, mutta huollossa olen 6h edellä viimekertaista. Aikaa cutoffiin on turvalliset 8h.

Tästä eteenpäin siirrytään siis tuntemattomalle reitille. Gressoneyn isoon huoltoon matkaa on matkaa 15km. Nousussa col Lazoneylle (2394m) huomaan, että oma vauhti alkaa hiipua, kaikki menevät ohi, ei mitään saumaa pysyä perässä. Ruokailu Nielissä jäi ohkaiseksi ja tungen geeliä naamariin, oletan että energiaa ei ole riittävästi, mutta valitettavasti olotilassa ei tule merkittävää muutosta.

Vähän ennen Lazoneyn huiputusta ukkosmyrsky iskee päälle, puen sadetakin, mutta siitä ei ole merkittävästi apua, kaikki menee läpi. Laskussa on pakko alkaa juoksemaan, jotta saisin vähän lämpöä päälle. Polku on muuttunut puroksi, mutta pahin sade on mennyt ohi. Meitä on viiden kimppa ja kaikki vaikuttavat olevan kylmissään. Lòò Superiorella 40 minuuttia collilta pääsen sisälle vaihtamaan alle kuivaa paitaa, sellaista onneksi löytyy juoksuliivistä, lyhyttä ja pitkää.

Matkaa Gressoneyhyn huoltoon on vielä pari tuntia alamäkeen. Olo vähän paranee, mutta ehdin jäätyä melko pahasti edellisen tunnin aikana.

 Gressoney - Valtournenche, 33,6km - D+ 3100m

En yritä nukkua Gressoneyssä, vaihdan ylä- ja alakertaan pitkää päälle, kuivattelen kamoja, huollan jalkoja ja yritän tunkea pasta pomodoroa huonolla menestyksellä alas. Ruokailu jää taas melko ohkaiseksi. Johonkin saan kuitenkin kulumaan melkein kaksi tuntia. Päivä on vaihtunut yöksi ja lähden matkaan.

Ensin on jonkun matkaa tietä ja lopussa 500m tymäkkä nousu Alpenzu Grandelle, en tiedä onko nousu tymäkkä, mutta minulle se on sitä, jalka ei todellakaan nouse. Majalla kysyn, pääseekö nukkumaan. Yes, lähes tyhjään tupaan, valtaosa ilmeisesti nukkuu Gressoneyn huollossa, reilun tunnin päässä huollosta kysyntä on heikompaa. Nukahdan välittömästi ja tunnin päästä tulee herätys. Sen verran alkaa iso pyörä heittää, että kamoja kerätessä rojahdan viereisen sängyn päälle, onneksi kukaan ei ollut siinä nukkumassa. Siirryn ulos syömään ja hytisen kylmästä, ei ulkona varmaan kylmä ole, mutta minulla on.

Majalta alkaa tonnin nousu kohti col Pinteriä (2871m). Ei muuten kulje, nousu menee hitaasti, mutta se sujuu kuitenkin askel kerrallaan. Tunnin unien vaikutus ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Olen ollut liikkeellä melkein 85h muutaman tunnin unilla, väsymys alkaa korjata satoa. Matkalla ylös on pari kertaa pakko istahtaa ja painaa pää polviin muutamaksi minuutiksi. Ei siinä välttämättä nukahda, mutta se tuntuu auttavan, hetken polku tuntuu taas pysyvän paikallaan. Eikä siinä muutamaa minuuttia pidempään pysty olemaankaan ennen kuin horkka iskee.

Alan olla huolissani cutoffeista, koska matka ei etene. Toisaalta katson ympärilleni ja totean, että ei se eteneminen kovin vahvaa ole muillakaan. Kaiken lisäksi suurimmalla osalla ympärillä tuntuu olevan alle tonnin numerolappu eli 2h aikaisemman lähtöryhmän porukkaa, lopetan murehtimisen.

Huippu tulee lopulta ja alkaa pitkä lasku kohti Champolucia, alamäessä ohittelen porukkaa, tämä sentään vielä sujuu. Vaihdoin Gressoneyssä toiset kengät märkien tilalle ja näissä on enemmän nappulaa, edelliset olivat jo aika slicksit ja alamäessä eron huomaa.

Alamäkikään ei suju ilman ongelmia, silmä alkaa painaa ja on pakko muutaman kerran vetää polun syrjään ja sulkea silmät, kaikki, jotka olen juuri ohittanut laukkaavat ohi. Loppumatka Champoluciin menee yksin. Huollossa kysyn, onko nukkumismahdollisuutta, on mutta ei sänkyjä. Liikuntasalin lattialle on levitetty makuualustoja ja vilttejä. Saan vilttipaikan, puen vaatetta päälle ja ryhdyn nukkumaan. Uni tulee, mutta herään hetken kuluttua armottomassa horkassa, lattialla käy välillä melkoinen veto. Päätän vaihtaa strategiaa, ja puen viltin päälle, auttaa hetkeksi, mutta herään taas hetken kuluttua horkassa, lattia on melko kylmä. Lopulta muumioidun viltin sisään ja saan hetken nukuttua ennen kuin joku käy taas repimässä hereille. Hieno homma. Kerään kamani, käyn syömässä kirkasta keittoa ja leipää. Ei uppoa, mutta jotain on yritettävä.

Champolucista jatketaan hetki tietä ennen kuin nousu Rifugio Grand Tournalinille alkaa. Hytisen kylmissäni ja yskin puuroa kurkusta, olo on ollut parempikin. Nousu on kuitenkin loiva ja se tuntuu etenevän onneksi jotenkin, jyrkemmissä pätkissä vauhti putoaa mateluksi. Yö vaihtuu päiväksi ja mieli piristyy, rifugio ei vaan tunnu tulevan vastaan. Ohitan kuitenkin jonkun, joka on vielä heikommassa hapessa. Saan siitä vähän voimaa, posin kautta! Vielä viimeinen jyrkkä nousu ja maja tulee vihdoin vastaan. Istun pöytään, en muista yhtään mitä tein, mutta nukahdan hetkeksi pää pöytää vasten. Sama jengi on ympärillä, joten vain hetkeksi. Vaihdan makuulle ja nukahdan uudestaan, kun virkoan muutama naama on vaihtunut, joten torkku on vähän pidempi. Kirkasta keittoa naamariin ja baanalle.

Nousua col de Nannazille (2775m) on enää muutama sata metri mutta se vie aikaa, huohotan mutta liikettä ei synny. Huipun jälkeen ohitan mumisevan hahmon, jonka jokaisen askel saa aikaan voihkaisun, rakot ovat ilmeisesti melko pahat. En jää sen enempää säälimään kaveria vaan jatkan alamäkeen. Matkaa Valtournenchen life baseen on 7km ja reilu tonni alaspäin. Kovin kummoisia muistikuvia ei matkasta jää.

 Valtournenche - Ollomont, 48,1km - D+ 4600m

Olen huollossa kello neljältä iltapäivällä, tapahtumat ympärillä tuntuvat olevan kuin hidastetussa filmissä. Yritän jotain jalkahuoltoa, puhkaisen pari rakkoa, joita on ilmestynyt uusien kenkien myötä. Yritän tilata ruokaa, mutta palvelu tuntuu pelaavan vain italiankielisille. On kuulemma jotain lihaakin saatavana, mutta en koskaan näe sitä, tyydyn kirkkaaseen keittoon ja leivänpaloihin. Juon pepsiä, paljon. Käyn vielä pesemässä hampaat toisessa rakennuksessa. Lopulta lähden jälleen liikkeelle, kävely tuntuu hieman haastavalta rakkojen kanssa, mutta jalka turtuu kipuun nopeasti. Alkaa nousu Rifugio Jean Barmasselle, kaikki menevät taas ohi, yritän nokosia rinteessä, mutta aurinko menee pilveen ja tulee kylmä, jatkan matkaa.

Barmassella on hyvä meno, mutta haluan nukkumaan, sänkypaikka löytyy ja uni tulee välittömästi. Tunti ja herätys, yritän taas kylmissäni syödä jotain, mutta vain kirkas keitto menee alas. Unen aikana on satanut, taas hyvä ajoitus, lähden kuitenkin sadekamoilla liikkeelle, koska näyttää siltä, että sade jatkuu. Matkalla Bivacco Varetonille on vain yksi helppo colli Fenetre D'ersaz (2289m) ja maasto on muutenkin aika loivapiirteistä, sopii minulle. Olen alkanut pelon sekaisin tuntein katsomaan reittitaulukkoa ja minkälaista mäkeä on tulossa.

Varetonin jälkeen alkaa viides yö ja nousu kohti Fenetre Du Tsania (2738m). Istahdan hetkeksi kaivamaan lamppua liivistä ja katson vaistomaisesti taakseni muutaman metrin päästä liikkeelle lähdettyäni. Ihmettelen kiiltävää esinettä maassa ja tajuan, että se on sykemittarini. Toinen tappi ja ranneke on irronnut, yritän etsiä tappia hetken, mutta päätän jatkaa matkaa, ripustan kellon liivin naruihin. Yö ja sumu laskeutuu, edellä menevien lamput helpottavat reitillä pysymistä. Hetken aikaa kuljen letkassa, mutta väsymys vie voiton ja on pakko pysähtyä mikrotorkuille. Huomaan olevan täysin yksin. Kummallakin puolella salamoi ja ukkosmyrskyt uhkaavat, alan olla hieman huolissani omasta turvallisuudesta. Edellinen kastuminen on muistissa, mutta nyt ei ole tarjolla liikettä ja lämpöä, jos rintama iskee. Suojaan kumpaankin suuntaan on arviolta muutaman tunnin matka. Vältyn kuitenkin sateelta ja vihdoin alkaa alamäki kohti Rifugio Magiàa, matka tuntuu loputtomalta, vaikka ei sitä ole lopulta kuin reilu tunti.

Magialla pyydän nukkumapaikkaa, joudun hetken notkumaan pöydässä ennen kuin sänky vapautuu. Uni tulee jälleen heti ja tunnin päästä joku käy repimässä minut hereille. Tuntuu siltä kuin rinta olisi tulessa. Luotto omaan kuumemittariin on mennyt jo pari päivää sitten. Antoi hyviä lukemia matkan jatkumiseen, mutta luottoa lukemien oikeellisuuteen ei ole välttämättä ollut. Kysyn henkilökunnalta toista mittaria, joka antaa selvät lukemat, 38,0. Vihellän pelin poikki, tämän enempää en ole valmis leikkimään terveydelläni, raja taisi kyllä ylittyä jo muutama päivä aikaisemmin. Matka katkeaa gepsin mukaan kohdassa 274,5km, ajassa 108:47

Tiedot paluukuljetuksesta ovat epämäärisiä, minut komennetaan nukkumaan muutamaksi tunniksi, lopulta kyyti kohti Courmayeria lähtee aamulla 5:30.

Soitin vaimolle matkalta, että kolmatta kertaa en halua tänne tulla. Mutta eipä tässä nyt tainnut jäädä muuta mahdollisuutta.

Kuva @juupek

Strava: https://www.strava.com/activities/9851742968