Tor des Géants 12-15.9.2021

Tor Des Geants on epäilemättä yksi maailman kovimmista polkukisoista. Terävimmälle kärjelle se saattaa olla polkujuoksua, suurimmalle osalle kilpailijoista on kuitenkin kyseessä selviytymiskisa. Selviytyä matkasta annettujen aikarajojen sisällä ja säätää oma nukkuminen siten, että säilyy jotenkin tolpillaan.

Reitin pituus on lähes 350km ja nousua/laskua on 31km. Tosin kukaan ei taida tarkalleen tietää pituutta tai nousun määrää, mutta ainakin oma Garmin mittasi lukuja, jotka viittaavat siihen, että tuo tänä vuonna ilmoitettu on lähellä totuutta.

Matka on jaettu 7 etappiin, joiden välissä on aina life base eli isompi huolto, jonne kilpailijan varustekassi kuljetetaan, siihen voi pakata vaihtokengät tai tarpeelliseksi katsomaansa muuta varustetta, jota voi vaihtaa päälle kelin muuttuessa.

Pakollisten varusteiden lista on lyhyt:

- muki

- matkapuhelin

- henkilöllisyystodistus ja vakuutustodistus

- 2 kpl avaruuslakanoita

- ruokaa

- vettä (vähintään 1,5L)

- 2 toimivaa otsalamppua

Eli ei juuri mitään verrattuna esimerkiksi UTMB:hen. Tässä on kuitenkin yksi mutta. Nuo pitää olla aina kannossa, sen lisäksi järjestäjä voi vaatia seuraavalle etapille lähdettäessä kelin mukaan muita varusteita, jotka löytyvät ohjeista kohdasta vaadittavat varusteet, esimerkiksi jääraudat. Kaikki tämä pitää siis löytyä dropbagistä tai matka katkeaa.

Tänä vuonna ei mitään varusteita tarkistettu numeroiden jaossa, mitään ohjeita ei annettu life baseissa tai tehty satunnaistarkistuksia siitä, ovatko pakolliset varusteet mukana, varmasti hyvät keliolosuhteet vaikuttivat ainakin siihen, että mitään erityisohjeita ei annettu.


Mutta itse kisaan, se on pitkä mutta yritän pitää tämän jotenkin järkevän pituisena eli joitain poimintoja reitiltä sekä Instaan kisaan aikana työntämäni videot, tällä kertaa kokonaisuudessaan. Maisemat on mahtavat, mutta koska en juurikaan ottanut kuvia niin ei niistä sen enempää, käykää itse katsomassa!

Courmayeur – Valgrisenche, 54km – 4600D+

Muutaman juoksukilometrin jälkeen siirrytään polulle, kysyin takana tulevalta, vilkkuuko GPS-lähetin, sieltä löytyi Matts Ruotsista ja edessä menikin sopivasti Hatti Islannista. Mattsin kanssa mentiin melko lailla yhdessä 68km Rhemes-Notre-Dameen, jonne hän jäi nukkumaan niitylle.

Ensimmäinen nousu Col d’Arpille (2571m) on helppo, kiireisimmät ohittelevat hädissään, kun on vähänkään saumaa. 



Lasku jatkuu helppona La Thuileen (18,7km), jossa ensimmäinen vähän isompi huolto. Huolloissa ei tullut kiirehdittyä, aikaa tässä kisassa kyllä riittää, jos mitään suurempia ongelmia ei ilmene. Logistiikka näissä tänä vuonna tökki, koska mitään ei saanut ottaa itse pöydästä ja kaikkea piti aina jonottaa, tähän paloi välillä todella paljon aikaa. 


Thuilen jälkeen oli vielä jonkun matkaa helppoa tasaista, kunnes lähdettiin nousemaan ensin Rifugio Deffeyesille ja edelleen Col Haut-Pas (2860m), tässä kohtaa lamput päähän. 


Seuraavaksi käytiin ottamassa vauhtia laaksosta Promoudin huollosta ennen nousua Col De La Crosatielle (2826m).


Loppupätkä on vähän vaikeampaa, vaijeriakin. Oma tasapaino selvästi heikkenee pimeän myötä ja tuo omat haasteensa. Tätä ei pusketa enää yhtä soittoa vaan otetaan muutama lyhyt stoppi. Loppu kohti ensimmäistä life basea on taas helpompaa, joskaan kartalta katsoen en saa mieleeni yhtäkään muistikuvaa ao. pätkästä.

Ei nukuta, joten ei jäädä sitä yrittämään, kello on 04 aamuyöstä. Vaihdellaan vähän kamoja, ladataan elektroniikkaa ja syödään, reilun tunnin stoppi.


Valgrisenche – Cogne, 56,5km – 5000D+

Alkuun noustaan reilu tonni Chalet Epeen kautta Col Fenetrelle (2840m), aamu valkenee ennen huiputusta. Pikkasen vilpoisen puolella on, mutta lähinnä sormissa ongelmaa, lämpötila lienee lähellä nollaa. Ei mitään jyrkkää eikä teknistä, mutta loppu täytyy ottaa vähän hitaammin. 


Fenetren jälkeen lasketellaan tonni Rhemes-Notre-Dameen, joka alkaa jo tuntua reisissä. Laskun puolivälistä löytyy video kisan hahmosta Bobbystä, melkoisen kokenut kaveri USA:sta, ikää 72v, mm. 13 Leadville 100 mailista plakkarissa. Olisi läpäistessään vanhin TOR finisher, mutta matka jäi häneltäkin myöhemmin kesken, kerta kaikkiaan sympaattinen kaveri.


Notre-Damesta jatkan yksin, koska Mattsilla alkaa univelka painaa, yritän itsekin nousun puolivälissä Col Entrelorille (3002m) polun varressa torkkumista, mutta ei siitä tule mitään. Loppunousu alkaa ottaa kunnon päälle


Entrelorin jälkeen lasketellaan 1500m alaspäin Eaux Rosseen, ja ensimmäisen kerran tulee tunne, että tästä ei nyt tule vittu mitään, alamäessäkin on pakko hidastaa, kun ei vaan jaksa. Huollossa menee taas aikaa, kun yritän tunkea energiaa naamariin, vedän vielä päälle pari geeliä boostiksi. 


Ihmettelen, miten ikinä selviän seuraavasta isosta noususta Col Losonille (3299m), sinne tulee nousua huollosta 1870m. Onneksi nousua tehdään pitkä matka melko loivasti, joka helpottaa huomattavasti. Vasta viimeiset 400 nousumetriä on tiukempaa, jotka tehdään taas pimeässä. Loppupätkällä joudun haukkomaan happea 10m välein, nousu ei tunnu etenevän yhtään. Vaikeata tosin näyttää olevan muillakin. Huumorintaju on vähissä, selvinnee videolta.


Losonin jälkeen on aika mukavaa laskupätkää Rifugio Vittorio Sellan kautta Cogneen, jossa on seuraava life base, tässä kohtaa reittimerkinnöissä on hieman toivomisen varaa, pitkät pätkät pitää mennä pienessä epätietoisuudessa. Ylipäätään reitti on hyvin merkitty, mutta muutamissa paikoissa oli hieman toivomisen varaa. 

Cognen huollossa käyn suihkussa, pesen hampaat ja yritän nukkua. Se on hieman hankalaa, koska sänky on ehkä noin 160 senttiselle sopiva, eikä muutenkaan kovin mukava. Onnistun saamaan ehkä tunnin unta. Aamiaispastan jälkeen tuntuu kuitenkin erittäin hyvältä lähteä jatkamaan matkaa puhtaissa vermeissä suihkun raikkaana. 


Cogne – Donnas, 45,8km – 2600D+

Kuten speksistä näkyy, kyseessä on varsin helppo pätkä. Ainoa kunnon sekoilu koko kisassa tapahtuu Cognesta lähdössä, kun juttelen parin ranskalaisen kanssa ja missataan risteys. Käyn hakemassa vauhtia taaempaa ja huutelen ranskalaisetkin takaisin reitille, ehkä varttitunnin pummi, joten ei mikään major fuckup. Pääosa matkasta Rifugio Sognolle mennään jonkunlaista tieuraa pitkin, lyön tässä enemmän vauhtia, joka saattoi vaikuttaa myöhempiin penikkaongelmiin, jotka huomaan myöhemmin Barman huollossa.

Sognon jälkeen etapin ainoa colli Finestra Di Champorcher (2827m), helppo, mutta vauhti on pakko pitää kevyenä, muuten ei happi riitä. 


Seuraavaksi lasketellaan pitkät pätkät Chardonneyhyn. Jossain vaiheessa väsyttää kovasti ja olisi varmaan pitänyt vetää maihin, kun oli hyvä keli ja mukavan näköistä niittyä. Huollossa otin aika rennosti, korkkasin jopa oluen, kun sitä kovasti tyrkytettiin.

Chardonney – Donnas väli oli matkalla ainoa pätkä, jossa joutui jarruttelemaan välillä letkan perässä, ihmisiä oli jonoksi asti ja keulilla pariin otteeseen joku, jota ei kiinnostanut astua hetkeksi syrjään.

Donnaksen life basessa odotti Elinan ja Matiaksen tukijoukot, ennakkoon oli kovasti kyselty toiveita ja listan kärjessä oli pizza ja jäätelö, ja näitä tuotiin. Kyllä maistui hyvältä! Yritin myös nukkua hetken, mutta ei onnistunut, sydän tuntui hakkaavan liikaa eikä oikeastaan muutenkaan väsyttänyt.

Donnas – Niel, 43,4km – 4900D+

Donnasissa melkein heti lamppu päälle ja pieni sekoilu reitin kanssa. Joku paikallinen onneksi ohjasi oikeaan suuntaan, kun onnistuin missaamaan käännöksen suojatielle.

Sassan huolto 14km Donnasista ei tuntunut saapuvaan koskaan. Järjestäjien välimatkat pitivät aika hyvin paikkansa, joten tiesin melko tarkkaan, että Sassaan on vielä kilometrejä, mikään ei silti estänyt toivomasta, etteikö seuraava kylä voisi jo olla Sassa, sinnekin tuli nousua mukavasti 1900m Donnasista.

Sassan jälkeen oli vielä 900m nousua puolivälin Refugio Codaan (174,5km). Vähän Sassasta lähdön jälkeen alkoi ripottaa ja vetelin sadekampetta päälle, olikin hyvä, koska jonkun aikaa kuljettuani alkoi väsyttää sen verran, etten tahtonut osua polulle. Päätin vetää hetkeksi maihin sikiöasentoon polun varteen ja herätyksen vartin päähän. Nukahdin välittömästi, mutta valitettavasti heräsin ohikulkijan ääniin 5min jälkeen. Tulipahan tämäkin koettua.

Loppumatkasta Codalle oli lohkarepätkää, jossa muutaman kerran tuli kompuroitua kunnolla. Pimeys, liukkaus, heikko tasapaino ja uupumus on hyvä combo teloa itseään. Harjanteelta oli hienot näkymät Italian alangoille.

Codassa meni taas liikaa aikaa, ruoka ei maistunut, yritin torkkua, mutta ei se siinä kylmyydessä onnistunut, tuuli navakasti ja puhalsi kylmää ilmaa huoltotelttaan, jotkut kuitenkin taisivat onnistua:


Onnistuin kuitenkin välttämään pahimman sadekuuron ja lähdin jatkamaan hieman ennen aamun valkenemista matkaa Rifugio Barmalle yhdeksän kilometrin päähän.

Barmalla heitin kelvollisen pastan naamariin ja sen jälkeen alkoi väsyttää huolella. Vaikka kisan ohjeissa oli sanottu, että vain life baseissa saa nukkua niin jostain syystä täällä kuitenkin oli varattu muutama huone kisaajille. Käytin mahdollisuuden hyväkseni ja otin puolen tunnin tirsat oikein kunnon sängyssä. 


Neljä kilometriä Barmalta juuri ennen Col Du Marmontanaa tunsin pienen vihlaisun oikeassa reidessä, matka jatkui kuitenkin ilman suurempia ongelmia. Ylämäet menivät jotenkuten reisikivun hiljalleen pahentuessa, mutta kun saavuin Col della Vecchiaan ja jyrkkä lasku alkoi, tajusin kuinka huonona jalka on. Yritin virittää siihen tukea, joka hetken auttoikin mutta kipu palasi nopeasti. Loppumatkan 6km Nieliin klenkkailin 40min/km vauhtia ja sinne saapuessani päätös oli selvä, homma jäi kesken. En halunnut yrittää kipulääkkeiden voimalla eteenpäin, matkaa oli kuitenkin vielä 150km/14km D+/- jäljellä.

Eli matka jäi tähän, aika tarkkaan 200km ja 17km D+ kohdalle, aikaa kului lähes 80h. Mitään merkittäviä rakkoja ei vielä ehtinyt tulla eikä oikeastaan muitakaan jalkateräongelmia, joita eniten pelkäsin ennen kisaa. Vasemman jalan sääri oli lopussa myös kokolailla tulehtunut, joten sen kanssa olisi saattanut tulla vaikeuksia loppumatkalla, jos ei reisiongelmaa olisi ilmennyt.

Ohjeissa järjestäjä kertoo, että hintaan kuuluu keskeytettäessä kuljetus takaisin Courmayeuriin, jossain varmaan oli pienellä printillä, että kuljetus on ainoastaan life baseista. Eli Nielissä tarjottiin kaksi vaihtoehtoa, taksi 40€ Gressoneyhyn, josta joskus edelleen järjestäjien bussilla takaisin tai sitten taksilla (220€) Courmayeriin. Valitsin lopulta jälkimmäisen ja olin hotellilla vähän ennen yhtätoista ja ehdin vielä suihkun kautta pizzalle ja oluelle. Eli kannattaa varata käteistä mukaan (kortti ei kelvannut), jos aikoo keskeyttää melkein tasan kauimpaan paikkaan reitillä.

Kisan aikana mietin, että jos tämä menee päätyyn, en ole tulossa toista kertaa. Nyt ei jäänyt vaihtoehtoa, eli palaan TORrille 2023. Kiitos ja anteeksi.




Kommentit

  1. Olet sä sitkeä jätkät!
    Anteeksi ei tarvitse pyytää. Toivottavasti saat jalan kuntoon että pääset sitten uudestaan kisailemaan 👍💪

    VastaaPoista
  2. Tyhjentävä rapsa. Suoritus hyvä, 2023 sitten maaliin, tietäen loputkin niksit. Ja NUTS 300 2022 ?

    VastaaPoista
  3. Mahtava rapsa. Tosin aivan liian positiivinen ote alussa, varmasti ruotsalaisen vika. Vältä siis hurreja ensi vuonna, hälsar Roger.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava suoritus ja todella sitkeä kaveri!!
    Hieno blogi, josta pääsi hyvin eläytymään reissun haasteisiin. Tautinen taival!
    Toivottavasti jalka on taas kunnossa uusiin haasteisiin...
    Martti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkan hölkkä 6.10. – Tästä ei voi kun parantaa..