Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Vaarojen Maraton 130km 5.10.2018

Kuva
Kevään Karhunkierroksen viime hetken flunssan jälkeen suurin tavoite oli päästä lähtöviivalle, ultria on kertynyt tasaisesti vuodesta 2010 lähtien, mutta tämän vuoden osalta olin enää yhden kortin varassa. Kun perjantainkin kärvistely oli hoidettu, päästiin vihdoin liikkeelle illalla klo 20, ilman flunssaa. Vihdoin liikkeelle Kuva: ONEVISION.fi Juha Saastamoinen Viimeisen 4 kk harjoitukset ovat sujuneet ilman suurempia ongelmia ja kuvittelin olevani paremmassa kunnossa kuin 2016, silloin Vaarojen 131km meni ajassa 25:44. Reitti oli silloin hieman vaativampi, joten kuvittelin pystyväni parempaan aikaan, toisin kävi. Ensimmäiset 3km meni melko rauhallisesti, mutta Mäkrän mäkiin tuli kyllä mentyä massahysterian mukana turhan innokkaasti. Kun päästiin tielle 5km kohdalla, totesin sykkeistä, että menoa on syytä rauhoittaa. Päästin letkasta irti ja takaa tuli Mira, jonka kyytiin hyppäsin Vesivaaralle 15km asti, otin nousun rauhallisemmin ja päästin edessä olevat valot erkanemaan pim