Vaarojen Maraton 130km 2.10.2020
Joku Vaaroissa kiehtoo, ennen kisaa on kauhea into päästä matkaan, vaikka hyvin tietää, että jossain vaiheessa kiroaa taas reitin alimpaan helvettiin. Pielinen torstai-iltana Vaaroilla kuudes kerta, aikaisemmin 1x42, 2x86 ja 2x130. Pisintä matkaa ei ole innostanut mennä peräkkäisinä vuosina, enkä aio olla viivalla ensi vuonna. Aikaisemmilla kerroilla aikaa on mennyt 25:45 (2016) ja 27:30 (2018), 2016 reitti ei ollut täysin vertailukelpoinen, Mäkrä kivuttiin silloin kierroksen lopussa ja käytiin hotellilla kääntymässä ennen kuin laskeuduttiin koko matka alas Satamaan, eli vähän enemmän nousua ja myöhemmin reitillä. Tavoitteet tälle vuodelle oli kuitenkin selvät, H55 sarjan voitto ja alle 26h aika, H55 sarjassa oli peräti neljä miestä viivalla, aikaisemmilta vuosilta on vain yksi hyväksytty suoritus, Pertti Syrjälä 24:59 2019, ei huono. Melkein kaikki Samban gorillat Kuva: Kaisu Suopanki Kahdella aikaisemmalla kerralla oli alussa vähän turhan kovat sykkeet, varsinkin 2018 painettiin alu