IhanHukassa

Kapteeni Solisluu ( https://radioplay.fi/podcast/polkuporinat/listen/2019162/ ) tarjosi ystävällisesti huoltotelttaansa, myös samalla kyydillä tullut Antti jakoi tilan. Siinähän meillä oli samalla Samban avohoito-osasto kasassa. Lähtöviivalla oli lopulta 26 kilpailijaa. Yllättävän vähän, vaikka konsepti on todella kiinnostava ja järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Ehkä Vaarojen läheisyys verotti? Tai ehkä kasassa oli vain ne Suomen tyhmimmät ultrajuoksijat, kuten eräs tuttu totesi. Lähtö! Kuva: Onevision.fi Otin ensimmäisen kierroksen todella varovaisesti, edelliset pari viikkoa olin taistellut lonkan ja selän kanssa. Viimeisellä viikolla yritin epätoivoisesti korjata tilannetta ja tulin rusauttaneeksi liian innokkaalla venyttelyllä reiden. Kävelykään ei ollut täysin ongelmatonta viimeiset pari päivää ennen kilpailua. Aika normaali valmistautuminen Hopo-kerholaiselta. Lantiota kiristi huolella ensimmäisellä kierroksella, mutta selkäkivut eivät vaivanneet. Seläs

Kolme perättäistä Karhunkierroksen perusmatkan DNS:ää, asia takoi takaraivossa vahvasti viimeisen kisaa edeltävän viikon. Keskiviikkona oli selviä vilustumisoireita, mutta torstai oli ihan ok. Illalla katsoin meidän perusmatkalaisten huoneistossa viimeisenä Suomi-Ruotsi -matsia, ja tunsin, kuinka kurkkukipu eteni. Menin nukkumaan, mutta uni ei tullut, sen sijaan pyörin sängyssä ja mietin, että taasko tässä käy näin. Vihdoin, joskus ennen kolmea nukahdin ja nukuin lyhyissä pätkissä jonnekin seiskaan. Olo oli ihan helvetin väsynyt, mutta tuntui että kurkkukipu oli hävinnyt. Mitä lie psykosomaattista, taas kerran. Lähtöhetkellä oli vielä kellon säätö menossa, ja lähdin liikkeelle kelloon keskittyen, onnistuin sitten jotenkin kompuroimaan punaisella matolla 17s lähdöstä turvalleni. Onneksi ei käynyt pahemmin, henkiset vauriot kestän kyllä. Ensimmäisen mäen päällä ei mennyt sen vahvemmin, ohitin puskan kautta hitaampia ja pyöräytin nilkkani. Onneksi ei mennyt kovin pahasti, mutta