Lumi hukassa 1.2.2014
Idea sisäsoutukisoista tuli jossain 20. sateessa otsalampun kanssa tehdyn sauvatreenin kohdalla. Lunta ei ollut tulossa ja hiihtoa sai odottaa, jotain piti keksiä. Niinpä sitten otettiin sisäsoutulisenssi. Muutamat sisäsoututreenitkin tuli tehtyä ja samalla huomattua, että laitteellahan saa aika monipuolisia treenejä. Lajikohtaisia treenitunteja ennen ensimmäisiä kisoja, ja samalla myös ensimmäisiä SM-kisoja, tuli ehkä 10h. Olihan sillä välin tullut myös pakkasta ja tykkiladulla oli kiva hiihtää : ) 2.000m sisäsoutukisat pidettiin 1.2. Helsingin urheilutalolla. Kisapaikan nähdessäni kävi jo hirvittämään. Hallin keskellä oli pari riviä soutulaitteita, niiden takana suuri taulu...ja edessä katsomo. Tuolla pitäisi kisata kaikkien edessä. Kun on tottunut, että saa kaikessa rauhassa sählätä keskellä metsää ilman, että kukaan näkee kaikkea mitä tekee. Kisavalmistelut paikan päällä alkoivat punnituksella (kevyet luokat). Verryttelyyn oli onneksi laaja laitevalikoima. Ja se mikä oli