IhanHukassa

E24 on ollut jo pitkään haaveena, mutta homma ei ole oikein mennyt putkeen. Ilmoittautuminen kisaan oli alun perin vuodelta 2014, silloin olin säären takia telakalla ja 2015 kisa jäi väliin olkapääleikkauksen takia. Tämän vuoden kisaan toivat sitten lisämaustetta vasemman polven kierukan repeämä ja kisaviikon flunssaoireet. Perjantaina oli vielä melko epämääräinen olo, mutta kun lauantaina aamulla olo oli ok, pääsin vihdoin lähtöviivalle. Sukuvika? Tosin sen lähdönkin onnistuin vielä sössimään, vähän ennen starttia tajusin, että chippi on huollossa takasuoralla. Setäni Ilkka (a.k.a Lanttu) oli vielä huomauttanut chipistä aikaisemmin, mutta niin vain jäi kiinnittämättä. Kauhea ryntäys huoltoon, eikä se chippi edes löytynyt heti, tai siltä se ainakin tuntui, olisko mennyt peräti 5 sekuntia sen etsimiseen. Mutta minuutti ylimääräistä tuohon tuli, kun lähtölaukaus pamahti ollessani vielä huoltosuoralla. Lähtö. Melko vähän osallistujia tänä vuonna? Kuva: Petteri Jokela Nuotit

Olin jo muutaman vuoden ajatellut osallistuvani 24h-hiihtotapahtumaan . Viime vuonna olin jo menossa, mutta sukulaisen hautajaiset samana päivänä estivät osallistumisen. Joten tänä talvena oli suunnitellut osallistuvani. Lähtökohdat osallistumiselle olivat paljon huonommat kuin aiempina vuosina. Alkutalvesta hiihtokilometrejä oli kertynyt reilusti alle puolet normaalista. Ja varsinkin pitkiä hiihtolenkkejä takana oli vain yksi 60km viikkoa ennen kisaa. Toinen syy, lumepuutteen lisäksi, oli pahasti paleltunut isovarvas Loppiaisrogaining-kisassa  tammikuun alussa. Varpaasta lähti nahka kokonaan ja pakkasviikoilla pystyi hiihtämään korkeintaan tunnin lenkkejä, vaikka oli millaiset monolämmittimet. Ja hiihto oli lähinnä pertsaa, koska luisteluhiihdossa jalka ja varpaat liikkuvat vielä vähemmän. Päätöksen osallistumisesta tein vikana ilmoittautumispäivänä, jolloin sääennuste lupasi jo pakkasten loppumista Etelä-Suomesta. Onneksi Tommi vinkkasi mulle vielä  Nevercold'in varpaanlämmitti