24h-hiihto 5-6.2.2016 Vierumäki
Olin jo muutaman vuoden ajatellut osallistuvani 24h-hiihtotapahtumaan. Viime vuonna olin jo menossa, mutta sukulaisen hautajaiset samana päivänä estivät osallistumisen. Joten tänä talvena oli suunnitellut osallistuvani. Lähtökohdat osallistumiselle olivat paljon huonommat kuin aiempina vuosina. Alkutalvesta hiihtokilometrejä oli kertynyt reilusti alle puolet normaalista. Ja varsinkin pitkiä hiihtolenkkejä takana oli vain yksi 60km viikkoa ennen kisaa. Toinen syy, lumepuutteen lisäksi, oli pahasti paleltunut isovarvas Loppiaisrogaining-kisassa tammikuun alussa. Varpaasta lähti nahka kokonaan ja pakkasviikoilla pystyi hiihtämään korkeintaan tunnin lenkkejä, vaikka oli millaiset monolämmittimet. Ja hiihto oli lähinnä pertsaa, koska luisteluhiihdossa jalka ja varpaat liikkuvat vielä vähemmän.
Päätöksen osallistumisesta tein vikana ilmoittautumispäivänä, jolloin sääennuste lupasi jo pakkasten loppumista Etelä-Suomesta. Onneksi Tommi vinkkasi mulle vielä Nevercold'in varpaanlämmittimistä, ilman niitä homma olisi varmasti jäänyt kesken. Muuten valmistautuminen meni ihan OK. Edellisinä iltoina voitelin viidet sukset valmiiksi ja sain lisäksi Pasilta hyviä vinkkejä omaan ruokahuoltoon. Olin yksin liikenteessä ja kukaan ei ollut huoltamassa. Kylmälaukku mukaan ja sinne sitten kuumaa juomaa, geelejä ja suklaata, niin eivät jäädy ulkona pakkasessa. Järjestäjät tarjosivat vain kuumaa mehua ulkona.
Paikan päällä olin ajoissa ja kannoin sukset ja varustekassit Vierumäen urheiluhalliin, joka toimi kilpailukeskuksena ja huoltopaikkana. Latu meni aivan hallin vierestä ja sain paikan juoksuradalta n. 100m ulko-ovesta. Kävin vielä tuntia ennen lähtöä ravintolassa syömässä kanapastaa. Muuten en ollut mitenkään ihmeellisesti tankannut kisaan, automatkalla toki join yhden pullon urheilujuomaa.
Kisa starttasi kello 18 perjantai-iltana, joten tiedossa oli 14 tuntia pimeässä hiihtoa ja vielä siten, että osalla latua ei ollut valaistusta. Näihin osiin järjestäjät olivat vieneet ulkotulia, jotta edes näkisi, mistä latu menee. Yhden kierroksen pituus oli 3,6km kohtuullisen tasaista lenkkiä, pahoja ylämäkiä ei onneksi ollut. Yritin alkuun hiihtää niin rauhallista luisteluhiihtoa, kun pystyin. Muutaman muun hiihtäjän kanssa juteltiin ja vaihdettiin kommentteja tapahtumasta ensimmäisillä kierroksilla. Tuttujakin oli ladulla, mutta heidän matkavauhtinsa ei ollut minun kanssa yhtenevä. Jossain vaiheessa alkoi sitten hässäkkää ladulla olla paikoin enemmän, kun joukkuekisan hiihtäjät alkoivat ohitella kierroksella, jotkut menivät tosi lujaa ohi, kun hiihtivät vain kierroksen vaihdoilla.
Alkumatka taittui muuten hyvin paitsi, että ensimmäinen juoma- ja tankkaustauon pidin vasta 15 kerroksen eli yli 3h tunnin hiihdon kohdalla. Ei vaan tuntunut siltä, että urheilujuoma uppoaisi. Siinä kohtaa pakotin itseni juomaan reilut puoli pulloa vielä lämmintä urheilujuomaa. Geeleihin tai muihin en edes koskenut. Otin muutaman taskuun varoilta. Tämän jälkeen aloin pitää juomataukoja 4-5 kierroksen välein.
Kuuden tunnin kohdalle olin ajoittanut ensimmäisen pidemmän tauon. Siinä vaiheessa olin hiihtänyt 97km. 6-tunnin taukoaikataulu tuli siitä, että yhden varpaanlämmittimen vaikutus oli reilut 6-tuntia. Olin jatkuvasti pyöritellyt varpaita monossa, jotta varmistuisin, että ne ovat edelleen OK.
Tulostaulu oli kisasta oli sijoitettu sisääntulon kohdalle halliin ja huomasin johtavani M45-soolosarjaa. Ainut vaiva ensimmäisen legin aikana oli, että Alpinon luistelumonon varsi painoi vasemman jalan nilkan talus-luita. Ratkaisuna tähän olin päättänyt vaihtaa vasempaan jalkaan perinteisen monon, sen varsi kun oli pelkkä pehmeää nahkaa ilman muovisia tukia. Onneksi Alpinon monoissa ja sidesysteemissä ei ole eroja perinteisen ja luistelun välillä.
Taukoon meni aikaa noin 15 minuuttia ja söin sisällä pari karjanpiirakkaan, banaanin, suklaata ja join pullon kokista ja urheilujuomaa. Lisäksi pakkasin kylmälaukkuun uuden pullon kuumaa urheilujuomaa. Tähän olin varautunut niin, että minulla oli isossa termarissa kotona keitettyä vettä mukana. Lisäksi vaihdoin uuden varpaanlämmittimen monoon.
Uudet sukset luistavat sukset alla hiihto oli taas helppoa. Vaikkakin yön pimeinä tunteina pääkopassa harhaili kaikenlaisia ajatuksia hiihdon järkevyydestä. Juomataukoja pidin edelleen 4-5kierroksen välein juoden joko omaa urheilujuomaa tai järjestäjien kuumaa mehua. Mehun kanssa söin aina myös geelin. Yöllä pakkanen selvästi kiristyi ja varpaat eivät tuntuneet enää yhtään lämpimiltä. Tässä vaiheessa aloin järkeilemään, että mihinhän kemialliseen reaktioon lämmityspussin teho perustui. Yhdessä pussissa oli nimittäin kaksi lämmitintä ja ne olivat samassa ilmatiiviissä pussissa. Mulla ei nimittäin ollut lukulaseja mukana, en ollut pussin kyljessä olevasta käyttöohjeesta nähnyt yhtään mitään. Tässä vaiheessa kyllä valkeni prosessi.
Aamulla kuudelta 12-tunnin hiihdon jälkeen oli seuraava tauon paikka. Olin jo henkisesti päättänyt, että jos varpaissa on pienintäkin uudelleen paleltumisen merkkejä, keskeytän kisan. Muutenkin energiavarat olivat tässä kohtaa jo aika lopussa ja myös toisenkin jalan nilkkaan sattui. Matkaan olin taittanut puolivälissä 180km. Mono pois jalasta ja sitten vielä revin isovarpaan ympärille laittamani sideharso- ja urheiluteippitupon pois. Varvas oli hieman valkoinen, mutta se ei ollut kuitenkaan kylmä. Olin taas huomannut, että johdan kisaa, joten kai se on jatkettava. Laskin, että minun ei tarvitse hiihtää kuin 60km per kuuden tunnin legi, joka sekin motivoi 300km rajapyykin rikkomiseksi. 10km tunnissa on suksilla kuulostaa toki lyhyeltä matkalta.
Tässä kertaa huoltotauko kesti noin 30 minuuttia. Vaihdoin tässä kohtaa myös yläkroppaan kuivat vaatteet ja molempiin jalkoihin uudet sukat. Myöskin energiaa pystyin tankkaamaan edellistä kertaa enemmän. Vaihdoin molempiin jalkoihin perinteisen monot, vaikka hiihdinkin edelleen luistelua. Olin ajatellut hiihtää välillä perinteistä, mutta hylkäsin sen ajatuksen, koska kisalatu oli aika jäinen, ja vaatisi käsiltä enemmän ja toisaalta luistellen pääsi nopeammin.
Samalla tein aika erikoisen valinnan, otin yhden uuden suksen toiseen jalkaan ja harjasin ekalta legiltä olevan parista toisen suksen. Näin sain hieman luistoa lisää. Syy oli siis se, että neljää paria uusia suksia minulla ei ollut, kun en nyt hiihtänyt sitten pertsaa välillä. Saman tein sitten uudelleen myöhemmin viimeiselle kuuden tunnin legille.
Seuraavat 5,5h tuntia menivät samaa kaavaa. Aluksi juomatauot 5 kierroksen välein ja sitten 3-4 kierroksen välein. Päivänvalossa hiihtäminen olikin mielelle ihan kiva juttu. 18h tunnin kohdalla kilometrejä oli kasassa jo 255,6km.
Ekat kymmenen kierrosta menivät vielä kohtuullisen helposti ja samalla kolmesataa kilometriä rikki. Johtoni oli ollut koko ajan kuusi kierrosta, joten aloin pitää juoma- ja geelitaukoja joka toisen kierroksen jälkeen. Kädet alkoivat olla myös aika loppu ja kun luisto suksissa huononi, joutui parin alamäen jälkeisessä ylämäessä tarpomaan ylimääräsitä, ne kun olivat aiemmin menneet vauhdilla ylös. Myös ilma huononi koko ajan ja pari tuntia ennen kisan päättymistä alkoi ensin tuulla ja sitten sataa lunta.
Kun kisaa oli tunti jäljellä sain tietää, että johtoni oli niin paljon, että sitä ei enää kiinni oteta. Hiihdin kuitenkin vielä yhden kierroksen varoilta ja 41 minuuttia ennen täyttä aikaa lopetin. Kädet olivat lähinnä ihan loppu ja ei ollut enää motivaatiota hiihtää vielä kahta kierrosta, jotka olisin ehtinyt ihan hyvin hiihtää. 324km riitti.
Näin seuraava päivänä ainut kipeytynyt paikka on vasemman käden ranne, mutta ei kai se mikään ihme ole, kun hiihdin koko kisan käytännössä vasemman puolen kuokkaa. Luistelu-ura meni sen verran uraiseksi ja oli niin kova, ettei minun tekniikalla siinä wassua hiihdetty Muuten oli kroppa ihan OK, lenkille olisi voinut lähteä.
Oppina lisäksi muille, mitä tällainen kisa vaatii; Joko huoltohenkilö paikan päälle välillä voitelemaan suksia tai kuusi paria suksia. Kun luisto huononee, niin kuntoa ja energiaa vaaditaan enemmän.
Päätöksen osallistumisesta tein vikana ilmoittautumispäivänä, jolloin sääennuste lupasi jo pakkasten loppumista Etelä-Suomesta. Onneksi Tommi vinkkasi mulle vielä Nevercold'in varpaanlämmittimistä, ilman niitä homma olisi varmasti jäänyt kesken. Muuten valmistautuminen meni ihan OK. Edellisinä iltoina voitelin viidet sukset valmiiksi ja sain lisäksi Pasilta hyviä vinkkejä omaan ruokahuoltoon. Olin yksin liikenteessä ja kukaan ei ollut huoltamassa. Kylmälaukku mukaan ja sinne sitten kuumaa juomaa, geelejä ja suklaata, niin eivät jäädy ulkona pakkasessa. Järjestäjät tarjosivat vain kuumaa mehua ulkona.
Paikan päällä olin ajoissa ja kannoin sukset ja varustekassit Vierumäen urheiluhalliin, joka toimi kilpailukeskuksena ja huoltopaikkana. Latu meni aivan hallin vierestä ja sain paikan juoksuradalta n. 100m ulko-ovesta. Kävin vielä tuntia ennen lähtöä ravintolassa syömässä kanapastaa. Muuten en ollut mitenkään ihmeellisesti tankannut kisaan, automatkalla toki join yhden pullon urheilujuomaa.
Kisa starttasi kello 18 perjantai-iltana, joten tiedossa oli 14 tuntia pimeässä hiihtoa ja vielä siten, että osalla latua ei ollut valaistusta. Näihin osiin järjestäjät olivat vieneet ulkotulia, jotta edes näkisi, mistä latu menee. Yhden kierroksen pituus oli 3,6km kohtuullisen tasaista lenkkiä, pahoja ylämäkiä ei onneksi ollut. Yritin alkuun hiihtää niin rauhallista luisteluhiihtoa, kun pystyin. Muutaman muun hiihtäjän kanssa juteltiin ja vaihdettiin kommentteja tapahtumasta ensimmäisillä kierroksilla. Tuttujakin oli ladulla, mutta heidän matkavauhtinsa ei ollut minun kanssa yhtenevä. Jossain vaiheessa alkoi sitten hässäkkää ladulla olla paikoin enemmän, kun joukkuekisan hiihtäjät alkoivat ohitella kierroksella, jotkut menivät tosi lujaa ohi, kun hiihtivät vain kierroksen vaihdoilla.
Alkumatka taittui muuten hyvin paitsi, että ensimmäinen juoma- ja tankkaustauon pidin vasta 15 kerroksen eli yli 3h tunnin hiihdon kohdalla. Ei vaan tuntunut siltä, että urheilujuoma uppoaisi. Siinä kohtaa pakotin itseni juomaan reilut puoli pulloa vielä lämmintä urheilujuomaa. Geeleihin tai muihin en edes koskenut. Otin muutaman taskuun varoilta. Tämän jälkeen aloin pitää juomataukoja 4-5 kierroksen välein.
Kuuden tunnin kohdalle olin ajoittanut ensimmäisen pidemmän tauon. Siinä vaiheessa olin hiihtänyt 97km. 6-tunnin taukoaikataulu tuli siitä, että yhden varpaanlämmittimen vaikutus oli reilut 6-tuntia. Olin jatkuvasti pyöritellyt varpaita monossa, jotta varmistuisin, että ne ovat edelleen OK.
Tulostaulu oli kisasta oli sijoitettu sisääntulon kohdalle halliin ja huomasin johtavani M45-soolosarjaa. Ainut vaiva ensimmäisen legin aikana oli, että Alpinon luistelumonon varsi painoi vasemman jalan nilkan talus-luita. Ratkaisuna tähän olin päättänyt vaihtaa vasempaan jalkaan perinteisen monon, sen varsi kun oli pelkkä pehmeää nahkaa ilman muovisia tukia. Onneksi Alpinon monoissa ja sidesysteemissä ei ole eroja perinteisen ja luistelun välillä.
Taukoon meni aikaa noin 15 minuuttia ja söin sisällä pari karjanpiirakkaan, banaanin, suklaata ja join pullon kokista ja urheilujuomaa. Lisäksi pakkasin kylmälaukkuun uuden pullon kuumaa urheilujuomaa. Tähän olin varautunut niin, että minulla oli isossa termarissa kotona keitettyä vettä mukana. Lisäksi vaihdoin uuden varpaanlämmittimen monoon.
Uudet sukset luistavat sukset alla hiihto oli taas helppoa. Vaikkakin yön pimeinä tunteina pääkopassa harhaili kaikenlaisia ajatuksia hiihdon järkevyydestä. Juomataukoja pidin edelleen 4-5kierroksen välein juoden joko omaa urheilujuomaa tai järjestäjien kuumaa mehua. Mehun kanssa söin aina myös geelin. Yöllä pakkanen selvästi kiristyi ja varpaat eivät tuntuneet enää yhtään lämpimiltä. Tässä vaiheessa aloin järkeilemään, että mihinhän kemialliseen reaktioon lämmityspussin teho perustui. Yhdessä pussissa oli nimittäin kaksi lämmitintä ja ne olivat samassa ilmatiiviissä pussissa. Mulla ei nimittäin ollut lukulaseja mukana, en ollut pussin kyljessä olevasta käyttöohjeesta nähnyt yhtään mitään. Tässä vaiheessa kyllä valkeni prosessi.
Aamulla kuudelta 12-tunnin hiihdon jälkeen oli seuraava tauon paikka. Olin jo henkisesti päättänyt, että jos varpaissa on pienintäkin uudelleen paleltumisen merkkejä, keskeytän kisan. Muutenkin energiavarat olivat tässä kohtaa jo aika lopussa ja myös toisenkin jalan nilkkaan sattui. Matkaan olin taittanut puolivälissä 180km. Mono pois jalasta ja sitten vielä revin isovarpaan ympärille laittamani sideharso- ja urheiluteippitupon pois. Varvas oli hieman valkoinen, mutta se ei ollut kuitenkaan kylmä. Olin taas huomannut, että johdan kisaa, joten kai se on jatkettava. Laskin, että minun ei tarvitse hiihtää kuin 60km per kuuden tunnin legi, joka sekin motivoi 300km rajapyykin rikkomiseksi. 10km tunnissa on suksilla kuulostaa toki lyhyeltä matkalta.
Tässä kertaa huoltotauko kesti noin 30 minuuttia. Vaihdoin tässä kohtaa myös yläkroppaan kuivat vaatteet ja molempiin jalkoihin uudet sukat. Myöskin energiaa pystyin tankkaamaan edellistä kertaa enemmän. Vaihdoin molempiin jalkoihin perinteisen monot, vaikka hiihdinkin edelleen luistelua. Olin ajatellut hiihtää välillä perinteistä, mutta hylkäsin sen ajatuksen, koska kisalatu oli aika jäinen, ja vaatisi käsiltä enemmän ja toisaalta luistellen pääsi nopeammin.
Samalla tein aika erikoisen valinnan, otin yhden uuden suksen toiseen jalkaan ja harjasin ekalta legiltä olevan parista toisen suksen. Näin sain hieman luistoa lisää. Syy oli siis se, että neljää paria uusia suksia minulla ei ollut, kun en nyt hiihtänyt sitten pertsaa välillä. Saman tein sitten uudelleen myöhemmin viimeiselle kuuden tunnin legille.
Seuraavat 5,5h tuntia menivät samaa kaavaa. Aluksi juomatauot 5 kierroksen välein ja sitten 3-4 kierroksen välein. Päivänvalossa hiihtäminen olikin mielelle ihan kiva juttu. 18h tunnin kohdalla kilometrejä oli kasassa jo 255,6km.
kuvalähde : ajatus.kuvat.fi
Vika tauko samalla kaavalla kuin eka; Uuden lämmittimen vaihtaminen monoon, karjalanpiirakkaa, banaania, suklaata ja kokista. Tämän tauon pituus oli myös 15 minuutin luokkaa ja samalla tulostaululta näin, että minulla on yli tunnin johto seuraavaan ajaksi muutettuna. Lonkankoukistaja oli hieman toisessa jalassa oireillut, mutta mitään muuta lihassärkyä ei ollut. Ekat kymmenen kierrosta menivät vielä kohtuullisen helposti ja samalla kolmesataa kilometriä rikki. Johtoni oli ollut koko ajan kuusi kierrosta, joten aloin pitää juoma- ja geelitaukoja joka toisen kierroksen jälkeen. Kädet alkoivat olla myös aika loppu ja kun luisto suksissa huononi, joutui parin alamäen jälkeisessä ylämäessä tarpomaan ylimääräsitä, ne kun olivat aiemmin menneet vauhdilla ylös. Myös ilma huononi koko ajan ja pari tuntia ennen kisan päättymistä alkoi ensin tuulla ja sitten sataa lunta.
Kun kisaa oli tunti jäljellä sain tietää, että johtoni oli niin paljon, että sitä ei enää kiinni oteta. Hiihdin kuitenkin vielä yhden kierroksen varoilta ja 41 minuuttia ennen täyttä aikaa lopetin. Kädet olivat lähinnä ihan loppu ja ei ollut enää motivaatiota hiihtää vielä kahta kierrosta, jotka olisin ehtinyt ihan hyvin hiihtää. 324km riitti.
Näin seuraava päivänä ainut kipeytynyt paikka on vasemman käden ranne, mutta ei kai se mikään ihme ole, kun hiihdin koko kisan käytännössä vasemman puolen kuokkaa. Luistelu-ura meni sen verran uraiseksi ja oli niin kova, ettei minun tekniikalla siinä wassua hiihdetty Muuten oli kroppa ihan OK, lenkille olisi voinut lähteä.
Oppina lisäksi muille, mitä tällainen kisa vaatii; Joko huoltohenkilö paikan päälle välillä voitelemaan suksia tai kuusi paria suksia. Kun luisto huononee, niin kuntoa ja energiaa vaaditaan enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti