NUTS Karhunkierros 166km, 28-29.5.2021

Kolmas Karhunkierroksen perusmatkan startti, ei juuri jännittänyt, mutta oli vihdoin mukava päästä matkaan. Aikaisemmilla kerroilla 2015 ja 2019 aikaa meni 33:58 ja 30:12, tällä kertaa tavoite oli mennä alle 30h. Kevään harjoittelu oli sujunut hyvin, pientä telakkaa tammi- ja helmikuussa, mutta sen jälkeen kilometrejä oli kertynyt mukavasti, tosin lähinnä Helsingin katuja keräillessä #everysinglestreet haasteen merkeissä. Toukokuussa kuitenkin jonkun verran jättäriä ja polkujuoksua, joten ihan kylmiltään ei poluille lähdetty.

Alkuun Konttaiselle rauhallisesti kuten pitikin, myöhemminkin ehtii kiirehtiä, jos voimia on vielä jäljellä. Uudet sorapätkät olivat tuttuja viime vuoden omatoimimatkalta, joka päättyi kaatumiseen vähän ennen Oulankaa. Eli helppoa baanaa, Basecamppiin ajassa 3:34, minuutti edellä 2019 väliaikaa. Pullot täyteen ja vähän energiaa mussutettavaksi. 

Matkalla Oulankaan ei ihmeitä tapahtunut, hyvillä pätkillä juoksua, huonompiin pätkiin kävelyä. Ennen Oulankajoen neulasbaanoja olin heittänyt yhdet voltit, 47 Hoka ei ole kaikkein ketterin kenkä polulla ja tuppaa aina osumaan johonkin, eikä oma ketteryyskään ole enää ihan priimaa. Neulasbaanalla onnistuin kaksi kertaa kompuroimaan 100m matkalla sillä seurauksella, että toinen polvi aukesi. Helppo baana ja höpöttely kaverin kanssa kostautuivat, loppumatkan huoltoon skarppasin.

Koska jalka oli parempi kuin 2019, oli hieman ihmeissäni, kun matka Basecampistä Oulankaan vei yli 20min enemmän, mutta ehkä silloin tuli yritettyä enemmän, nyt edettiin puhtaasti mukavuusalueella. Kusella tuli käytyä normaalia enemmän ja kenkiäkin jouduin pariin otteeseen puhdistamaan roskista, mutta ei niihin ihan noin paljon aikaa kulunut. Oulangan huollossa meni liikaa aikaa, ei ollut fokus oikein kohdillaan. Otin lihakeittoa ja muuta syötävää ja kaivoin dropbagistä lisää energiaa, mutta en muista tehneeni juuri muuta, tauko kuitenkin kesti 13 min.

Alkumatkasta vielä ihan ryhdikkään näköistä.
Kuva: Rami Valonen

Alkumatkan Oulangan huollosta kävelin ja söin mukaan ottamaani evästä, vatsa oli sen verran täynnä, ettei kiinnostanut heti lähteä juoksemaan. Jalat olivat edelleen hyvät ja kun vatsa alkoi asettua, vaihdoin taas paremmat pätkät juoksuksi.  Juuso tuli kovaa vauhtia vastaan Taivalkönkäällä ja sitten kestikin aika kauan ennen kuin seuraavia alkoi tulla vastaan, oli mukava moikkailla tuttuja ja tuntemattomia, hieman ohjelmaa muuten yksinäiseen etenemiseen. Pätkä Hautajärvelle meni jalkojen puolesta mukavasti ja juoksu jatkui paremmilla pätkillä ja pitkospuilla perille saakka. Oli mukava lähestyä kääntöpaikkaa, kun ongelmia ei ollut ja fiilis oli korkealla. Tähän väliin kului nyt 2 minuuttia enemmän kuin 2019, ja kokonaisuutena olin 22 minuuttia edellistä aikataulua jäljessä.

Aikaisemmilla kerroilla Hautajärvellä huoltoon oli palanut puolisen tuntia, nyt oli tarkoitus selvitä ulos nopeammin. Tähän asti olin juossut shortsit, t-paita ja irtohihat yhdistelmällä, mutta ilma oli sen verran viilentynyt, että laitoin t-paidan alle ohuen pitkähihaisen merinopaidan. Muuten tyhjensin jälleen kengät roskista ja lapoin naamaan Nikon tarjoileman pitsa+olut combon. Samalla vähän vittuilin 8:00 lähteneille Rikulle ja Harrylle (aka. Ultramessias) kansallisten kärkiaikojen tavoittelusta.

Olin laittanut molempiin dropbageihin pitkät trikoot, mutta paksummat olivat Hautajärvellä ja koska ongelmia kylmyyden kanssa ei ainakaan vielä ollut, päätin vaihtaa ohuemmat trikoot vasta Oulangassa tai napata trikoot sieltä mukaan, jos ongelmia ei sielläkään vielä olisi.

Huolto meni mukavasti vartissa, mutta lähdettyäni liikkeelle totesin, että lötköt unohtui täyttää. Toisaalta, edellisellä välillä oli mennyt vain toinen lötkö tyhjäksi, joten en jaksanut kääntyä enää takaisin, vaan ajattelin pärjääväni äsken juodulla oluella ja täydellä lötköllä. Laskin, että 16:40 paluuaika (huoltoon saapumisesta) riittää 30h alitukseen ja sitä lähdin tavoittelemaan.

Taivalköngäs, fressin näköistä
Kuva: Poppis Suomela

Alkuun reilu femma yksin, sitten pikku pätkä letkassa ja heti kohta siitä irtauduttuani kantaan ilmestyi Ultramessias. Juteltiin niitä näitä Taivalkönkään jälkeisen neulasbaanan alkuun, mutta sitten seura jäi ja loppumatka huoltoon meni taas yksin. Toki 83km matkaajia sujahteli edelleen ohi tasaisesti ja tuttujen kanssa vaihdettiin muutamia sanoja. Nesteiden kanssa ei lopulta ollut ongelmaa ja ne riittivät väliin. Edelleen vauhti oli lähes sama kuin 2019, väliin meni 2 minuuttia enemmän. Sikäli outoa, että nyt mukana oli jonkun verran juoksuakin, mutta silloin koko pätkä oli mennyt muistaakseni kävellen. Ei kai sitä hidastu vanhetessa?

Tälläkin kertaa Oulangan huollossa paloi reilu 15 minuuttia, lähinnä siitä syystä, että näpit jäätyivät hetken operoinnin jälkeen ja sen jälkeen kaikki otti aikaa normaalia enemmän. Vaihdoin paksumman pitkähihaisen t-paidan alle, olikin aika operaatio riisua yläkroppa paljaaksi nollakelissä ja tuulessa. Otin lihalientä ja yritin sillä vähän lämmittää sormia, mutta vaikutus oli lyhyt ja loppuhuolto taas näpit jäässä. Trikoot pakkasin liiviin, en halunnut jäädä vaihtamaan niitä jäätyneillä sormilla. Lötköihin laitoin toiseen kokista ja toiseen vettä. Banaania, proteiinijuomaa ja sipsejä naamaan, vähän lisää irtokarkkeja mukaan, paksummat hanskat dropbagistä ja äkkiä liikkeelle. 

Kesti aika kauan ennen kuin kädet olivat edes suunnilleen toimintakykyiset. Oulangan varren neulasbaanat taisivat mennä pelkästään sauvakävellen, mutta vauhti oli ihan ok.  Jussinkämpältä tarttui mukaan Mikko, joka kuitenkin jäi hetken kuluttua, yritin vähän ryhdistäytyä ja ottaa taas juoksupätkiä. Matkan neljäs pannutus hieman teknisemmällä pätkällä kuitenkin asetti rajat, tästä eteenpäin juoksua vain sorapätkillä ja pitkospuilla.

Kitkan vartta lähestyessä oikean jalan jalkapöydässä alkoi tuntua kipua, joka asteittain voimistui. 2019 oli ollut samoja ongelmia ilmeisesti liian tiukkojen kengännauhojen takia ja tällä kertaa tajusin löysätä niitä melko pian, mutta vahinko taisi jo tapahtua. Kitkan varrella meno alkoi olla jo aika väsynyttä, mutta kuitenkin sen verran pirteää, että aloin ohitella pahemmin simahtaneita 83km matkaajia. Kyllähän se aina piristää mieltä, kun muilla on asiat huonommin kuin itsellä.

Harrisuvannon jälkeisellä paremmalla baanalla löin kunnon sauvakävelymoodin päälle ja kun saavuin ajassa 24:36 Basecamppiin, olin (tai siis luulin olevani) varma, että 30h alittuu. Tällä kertaa ihan ok huolto, pala banaania, pari palaa suklaata ja sipsejä naamaan, matkaan alle 3 minuutissa. Kokista oli kulunut Oulanka-Basecamp välillä puoli litraa, joten totesin, että toinen lötkö riittää maaliin.

Kohti Konttaista matka eteni ilman ongelmia, jalkaa vähän särki ja oli aika vilpoista, mutta vasta ennen Kumpuvaaralle nousua kaivoin vihdoin kuoritakin liivistä, sen verran ilkeältä tuuli tuntui ja tilanne vain pahenisi Konttaisella ja Valtavaaran ylityksessä. 

Ennen Konttaista Anssi tuli vastaan, oli tullut odottelemaan 34km kärkeä ja lähti takaisin huoltoa kohti kanssani. Kuulemma kestää vielä 25min huoltoon ja aloin taas ynnäilemään aikoja. Viimeiselle pätkälle ei jäisi sen enempää kuin mitä siihen kului 2019. Järkeilin kuitenkin, että silloin oikea reisi oli ollut aivan loppu, joten aikaa ei mitenkään voi kulua yhtä paljon. Sen verran oli kuitenkin pelko perseessä, että oli pakko ottaa ”juoksuaskelia” alas Konttaiselta ja minimihuollolla eteenpäin. Eli pala banaania ja kohti Valtavaaraa. 

Etenin sen minkä pystyin ja päätin katsoa kelloa Valtavaaralla, siinä tietäisin miten 30h alituksen kanssa tulee käymään. Kun vihdoin valenousut loppuivat ja pääsin Valtavaaran päälle, tiesin että mitään ongelmaa ei ole, aikaa oli vielä reilusti yli tunti jäljellä. Lopun otin rennosti, kun viimeinen Rukan nousukin oli hoidettu, työnsin kuoritakin liiviin ja hölkkäsin loppumatkan maaliin jalkaterän pienestä kivusta huolimatta.

Maalissa lopulta ajassa 29:44, sijoitus miehissä 29/113 ja maalissa lyötiin käteen heti olut, Gepardi kiittää ja kuittaa.

Kuva: Riku Tiusanen