Vaarojen Maraton 5.10.2013

Tänä vuonna Vaaroilla oli ohjelmassa ultramatka 86km. Viime vuonna juoksin yhden kierroksen aikaan 5:16:26, kahtena edellisenä vuonna olin joutunut jättämään reissun väliin sairastumisten takia. Olin todella tyytyväinen viime vuoden aikaani ja siltä pohjalta oli hyvä lähteä hakemaan lisää haastetta tuplamatkalta.

Kokemusta pidemmiltä matkoilta on kertynyt viime vuosien aikana 24h Rogainingeista, Mammutista ja parista alppijuoksusta, joten mistään uudentyyppisestä haasteesta ei ollut kysymys.

Olin jo aikaisempina vuosina katsonut ultramatkan toisen kierroksen aikoja ja hieman ihmetellyt, ehkä jopa hymähdellyt, liki yhdeksän tunnin toisia kierroksia. Vaan enpä hymähtele enää.

Oikea nilkka muljahti kesäkuun lopussa, mutta parani melko nopeasti. Elokuun lopussa sama nilkka meni suunnistaessa kunnolla ympäri ja sen jälkeen juoksua on tullut melko vähän, korvaavana harjoitteena on ollut pyöräily. Ei nilkka vieläkään kunnossa ollut, mutta teippaamalla yritin saada sen siihen kuosiin, että sillä voisi edes lähteä yrittämään Kolilla.

Aikataulun juoksua varten oli laskenut viime vuoden ajan perusteella. Ekaan kierroksen +30min eli 5:45, taukoon ja siirtymään 15min ja toinen kierros 7h. Näillä loppuajaksi tulisi 13h, realistisempana pidin 13:30 aikaa ja sen jälkeen alettaisiin mennä kiihtyvällä tahdilla pettymyksen puolelle.

Toimet hotellilla oli selvät, saavuttiin perjantaina illalla, ilmoittautuminen, illallinen ja kamojen valmistelu aamua varten ja sitten nukkumaan. Yöstä tuli huono, unet jäivät  vajaaseen kahteen tuntiin, ei siis mitään uutta tällä osastolla. Aamiaisen kautta lähtöviivalle ja klo 7 menoksi.

Polarin GPS ei koskaan herännyt henkiin, mutta sillä ei ollut paljon merkitystä. Lähdettiin Juoksufoorumin Von Mähösen kanssa juoksemaan yhtä matkaa, ensimmäiset kilometrit mentiin ruuhkassa aika verkkaisesti, mutta 3km jälkeen päästiin etenemään haluttua vauhtia. Nilkkaa joutui alusta alkaen varomaan, ei siihen varsinaisesti sattunut, mutta muistutti kyllä olemassaolostaan. Polkuosuuksilla täytyi tarkasti katsoa mihin askelensa sijoittaa.

Sykkeet olivat tapissa heti alusta lähtien, lukema huiteli 150-160 välillä ei kovin kaukana yläkynnyksestä vaikka vauhti pysytteli suunnilleen laatimassani ”helpossa” aikataulussa. Kiviniemeen asti ei mitään ihmeitä tapahtunut, samassa letkassa mentiin ja veneeseen päästiin ilman jonotusta. Vesipiste ohitettiin ilman pysähdystä, molemmilla oli riittävästi nestettä. Kaivoin kuitenkin Ässä-Mixit tiepätkällä esiin ja aloin puputtamaan niitä.

Nousuissa aloin jäämään Mähösestä, mutta tasaisemmilla pätkillä kuroin eron kiinni. Hieman ennen Ryläyksen korkeinta kohtaa takaa alkoi hönkiä porukkaa ohi ja Mähösen selkä loitota. Ryläyksen jälkeisessä pahimmassa laskussa jalat luistivat alta ja putosin perseelleni, samassa rytäkässä taittui yksi vasemman käden sormista melko pahasti, mutta muita vauriota ei onneksi tullut. Matka jatkui pienen kiroilusession jälkeen.

Toisella vesipisteellä täydensin juomaleiliä ja huutelin samalla kannustusta Hietalan Jannelle, joka ohitti kohdan ultrasarjan kakkosena. Täydennys- ja tyhjennystauon jälkeen lähdin hölkkäämään tietä pitkin kohti satamaa. Aika väsynyttä alkoi meno olla jo tässä vaiheessa, ei hyvä.

Tiepätkällä oikean jalan kantapää alkoi kipuilla. Kenkinä olivat Salomon Sense Ultrat, joissa ei vaimennuksia liiemmin ole. Pielisen rantaan laskeuduttaessa on aika jyrkkä kohta ja siinä saman jalan jalkapöytään alkoi pistää helvetillisesti.  Kengät olisi pakko vaihtaa toiselle kierrokselle, jos halusi päästä maaliin. Keskeyttämispohdinnat alkoivat jyllätä pääkopassa. Päätin kuitenkin könytä mäet ylös ja katsoa taukopaikalla miltä tuntuu siinä vaiheessa.

Ensimmäiseen kierrokseen meni lopulta aikaa tasan 6h, ei mikään mahdoton romahdus tavoiteaikataulusta, mutta tiedossa oli, että tästä eteenpäin ero sen kun kasvaisi. Ensimmäisen kierroksen keskisyke oli 153, eli viisi pykälää alle edellisen vuoden yhden kierroksen lukeman, aivan liikaa siis.

Raahasin taukopaikalla varustekassini sisälle ja aloin vaihtamaan kenkiä. Tarkoitus oli laittaa nastalliset talvilenkkarit, mutta olin jättänyt ne hotellihuoneeseen. En jaksanut lähteä niitä hakemaan vaan valkkasin alle Mizunot, joissa oli enemmän vaimennusta. Kuuntelin sivukorvalla muiden keskeyttämispohdintoja ja tein päätöksen, ettei tänne asti kannattanut ajaa keskeyttämään. Takki ja lamppu reppuun, vettä leiliin, pikkasen ruokaa naamaan ja 16min. tauon jälkeen takaisin tien päälle. Aika kankea olo.

Alun polkupätkällä ja tiellä pystyin vielä osittain hölkkäämään, mutta kun tieltä poistuttiin kohti Kiviniemeä, oli turha yrittää juosta, oikea reisi oli täysin jämähtänyt. Tasaisin väliajoin takaa tuli porukkaa, joka pystyi vielä juoksemaan tasaisilla polkuosuuksilla, itse luovutin ja totesin että tästä tuli aika pitkä kävelyreissu, maaliin olisi vielä 36km.

Kiviniemi oli viimeinen paikka, jossa olisi enää kannattanut keskeyttää, en sitä oikeastaan edes harkinnut, kun kerran tänne asti olin raahautunut. Lisää vettä ja nokka kohti Ryläystä. Kävellen pätkä Ryläyksen huipulle tuntui kestävän ikuisuuden. Laskeskelin että huipulle pitäisi ehtiä ilman lamppua ja näin kävi. Tällä pätkällä en nähnyt ketään, tuli semmonen tunne, että on ihan yksin koko mäellä. Jälkeenpäin GPS seurannasta kun katsoo, niin porukkaa on sekä edessä että takana, eikä edes kovin kaukana.

Pitkospuiden jälkeen pysähdyin laittamaan lampun päähän. Juuri ennen jatkamista kaivan repun sivutaskusta viimeisen pussillisen Ässä-Mixejä, jotka levisivät pitkin Ryläyksen rinnettä, kun Minigrip-pussin sulkija on jäänyt auki. Voihan v...u. Menee useampi minuutti kun poimin niitä, osa päätyy suuhun ja osa takaisin pussiin. Pienen ajan kuluessa 6 ihmistä menee ohi, joten ihan yksin en tosiaan mäellä ollut.

Samalla alkaa ripottaa vettä ja kaivan vielä takin repusta. Sade aiheuttaa sen, että juuret muuttuvat liukkaammiksi ja kenkäni muuttuvat kusiluistimiksi. Olen jatkuvasti kaatumassa ja meno on enemmän Bambi On Ice kuin polkujuoksua, tai edes kävelyä. Hommaa ei yhtään helpota jalat, joissa ei ole enää mitään voimaa, alaspäin meno on todella hidasta.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, pääsen tielle ja helpommalle polkupätkälle kohti toista vesipistettä. Siellä saan muutamat ohitseni menneet kiinni. Viimeisen kympin kävelemme vuorovedoin Anne R:n kanssa yhdessä. Maaliin saavutaan hieman ennen klo 22, aikaa kului siis lopulta liki 15h, ei ihan suunnitelman mukaan. Toiseen  kierrokseen kuluu taukoineen 8:54, ei ole paljon varaa naureskella kenellekään. Tai ehkä itselleni, kuten kuvasta näkyy.

Kuva: Tuija Rantalainen

Eipä taida olla paljon muita mahdollisuuksia kuin tulla ensi vuonna parantamaan aikaa…

Aikavertailua eri pätkiltä:

	2012	1. kierros	2. kierros
Lähtö-Kiviniemi	1:57	2:06	3:01
Kiviniemi-Vesipiste	2:06	2:24	3:38
Vesipiste-Maali	1:14	1:30	1:55
Tauko+siirtymä			0:20

Sykkeet

Tulokset 86km