Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013
Tiimin pääkoitus taisi olla viime viikonloppuna Retki-Rogainingissa, mutta samalle viikonlopulle oli tarjolla muitakin osallistumisen arvoisia tapahtumia. Meanwhile in Lieksa:
KarSun järjestämät pitemmät Ursakit ovat kiinnostaneet jo pitempään, mutta aina on jotain muuta menoa, pari puuttuu tai muuten hankalaa lähteä. Pari viikkoa ennen kisaa Rokua-tiimissäkin seikkaillut Krista huhuili FB:ssä kaveria kisaan. Minähän innostuin heti ja kun yösija löytyi Kristan luota ja VR:kin tarjosi melkein ilmaiset junaliput, niin tekosyyt sai jättää muille. Lets mennään! Tällä kertaa kisasimme nimellä Team Ryyppy & Huikka.
Junailin Joensuuhun perjantaina töiden jälkeen. Olin jäädä junasta virkaintoisen konnarin takia, mutta pääsin lopulta Pasilaan ja oikean junan kyytiin. Kisa starttasi lauantaina vasta iltapäivällä, joten päivällä ehti välpätä varusteita ihan rauhassa. Pakkailut oli tehty jo kertaalleen kotona, joten mitään suuria ongelmia ei ilmennyt.
Prologi
Kisa alkoi lauantaina iltapäivällä Satamaravintolan? (siitä mistä VM:n ”loppukiri” alkaa) pihasta prologilla, jonka kartat saatiin reilua tuntia ennen starttia. Luvassa oli ihan mukava setti juoksua ja rullaluistelua. Starttipamauksesta juoksimme kuitenkin ensin laiturille, hyppäsimme veteen ja uimme rantaan. Yllätysalku selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Itsekin ehdin lähtöä odotellessa ihmetellä suureen ääneen miksi ihmeessä lähtöviiva oli ihan väärään suuntaan. Aina ei leikkaa.. :)
Vedestä kun selvittiin, juoksentelimme rastien perään maastoon. Ekat kolme rastia haimme juosten. Porukka hajosi heti alkuunsa aika tehokkaasti, ja pian teimme matkaa ihan keskenämme. Krista suunnisti rasteille ammattilaisen varmuudella, ja tulimme takaisin kisakeskukselle Piriformiksen eli OP:n ja Katin kanssa samoihin aikoihin.
Seuraavaksi jalkaan vaihdettiin rullaluistimet, joiden kanssa haettiin yksi rasti vähän kauempaa. Reitillä riitti kuokkanousua ja muutama alamäki. Sade oli jo alkanut, joten vähän hirvitti rullittelu. Kokemuksesta tiestin että pahimmillaan märkä asfaltti ei pidä yhtään. Onneksi liukkaus ei ollut niin iso ogelma kun pelkäsin ja selvisimme alamäistäkin ihan hyvin.
Rasti haettiin pitkospuita pitkin. Rokuan sukkajuoksentelukokemuksella lähdimme pitkoksille turvalisin mielin sukkasillaan. Piriformis oli ennen meitä paikalla, mutta ohitimme heidät rullaluistinsäädön takia. Lähtiessämme paluumatkalle huomasimme ihmeissämme olevamme hetkellisesti koko kisan toisena/kolmantena, heti SP:n ja FreeAdventuren jälkeen. Oho, tätä ei kyllä odotettu..
Palasimme samoja jälkiä takaisin kohti Kolia. Seuraava rasti oli sijoitettu Kolin päälle, Sokos Hotellin läheisyyteen, joten edessä oli lisää kuokkanousua rullaluistimilla ja sauvoilla. En ole ennen nousua hiihtänyt, en edes rullasuksilla, joten oli vaan kiva päästä kokeilemaan millainen nousu Kolin päälle oli. Ja ihan mukavahan se. Huipulla Omjakon sai meidät kiinni, me etenimme edelleen Piriformiksen perässä. Jäljellä oli vielä yksi rasti, jonne menimme hetken kaikki yhtä matkaa. Ensin me lähdimme omaa reittiä, ja rastin löydettyämme näimme Piriformiksen haravoimassa pusikkoa. Ehdimme maaliin mukavasti Omjakonin ja Piriformiksen välissä. Aikaa prologiin meni n. 2h 34min ja pääsisimme matkaan mukavissa asetelmissa naisjoukkueiden kärjessä. Hyvin meni! Kävimme suihkussa ja siirryimme pastan ja itse kisan karttojen pariin. Itse startti olisi meillä 21.34.
Reitit saatiin selväksi, kartat päällystettyä ja tavarat järjestykseen ihan mukavasti. Prologissa alkanut sade jatkui edelleen, ja pääsimme matkaan tihkusateessa klo 21.34. Kisa jatkui lähes yön yli kestävällä MTB-osuudella. Työnjako oli vanha tuttu: Krista suunnisti, minä hoidin määreet ja rastien leimaamisen. Otsalamput sai sytyttää melko pian lähdön jälkeen. Vesisadekin yltyi yltymistään ja ei mennyt kauaa kun oltiin ihan läpimärkiä. Sade jatkuikin lähes koko yön ja aamun, joten kosteus oli teemana koko kisassa. Välillä ihan naureskeltiin kuinka voi sataa niin paljon ja kovaa. Tässäkö se on? Tämäkö muka on kovinta antia mitä taivaasta on tarjolla? Taisi olla, mutta sitä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui..
Pyöräosuudella mentiin omaa ihan ok perusvauhtia. Alussa oli nousuja vähän enemmän, mutta vähitellen rastivälit tasoittuivat. Hiekkatiet rullasivat tosi hyvin, joten kokoajan tuntui että edettiin mukavasti. Ekat 4h homma sujui hyvin ja oltiin ihan pyöräilyn 6h tavoiteajassa. Ongelmat alkoivat aika tasan klo 1.30 kun minun otsavaloni päätti sammua. Nelisen tuntia sitä kesti kunnes akku loppui kuin seinään. Vara-Petzeli oli tietysti jätetty vaihtokassiin ja odotteli siellä kiltisti aamua.. Etenimme siis yhdellä otsavalolla, mikä oli polkuosuuksilla hieman haastavaa ja jouduimme monin paikoin laittamaan kävelyksi.
Pientä rastinhakuharavointia jouduttiin silloin tällöin harrastamaan, mm. CP 58:lla (puron pohjoisranta). Eka pahempi pummi tuli kuitenkin ”hakkualueen viereisellä” rastilla, olisiko se ollut sitten CP 61. Tetsasimme kunnollaa hakkuujätöksissä ja etsimme rastia jonkin aikaa. Kun se löytyi, päätimme ottaa ”varmanpäälle” ja etsiä polun sijaan läheisen hiekkatien pään puolivaloista etenemistämme varten. Siellä sitten harhailimme hakkuualueella paikasta toiseen. Piriformis sai meidät kiinni tässä kohtaa ja vilkuilimme heistä tukea tien löytämisessä. Väsy alkoi jo vähän painaa ja tietä ei näkynyt missään. Rastin haussa ja tien etsimisessä tuhraantui muistikuvani mukaan sellainen 45–50 minuuttia. Lopulta tie kuitenkin löytyi ja eteneminen saattoi taas jatkua. Haahuilusta oli kyllä se hyvä puoli, että aamu alkoi jo vähitellen sarastaa, joten näimme yhdellä lampulla paremmin kuin tunti sitten.
Ratamestari Turkka odotteli meitä vesirastilla Kiviniemen tilalla (CP 63) ja ilmoitti ensi töikseen että olimme olleet tähän asti kisan suuri pettymys. Kiitti vaan kaverille kannustuksesta.. :) Huomasimme ennen juomarastia kyllä itsekin, että ainakin yksi naistiimi oli päässyt livahtamaan ohitse ja Piriformiskin oli taas karussa. Jäljellä oli vielä yksi rasti ennen AP 1:stä ja vähitellen lähdimme kokoamaan itseämme pummailun jäljiltä ja hakemaan uutta fiilistä kohta alkavalle juoksu + uimapatjaosuudelle.
Juoksu + uimapatjailu
Lähdimme vaihdosta matkaan hieman Sannan ja Ritvan perään, taas melko lailla yhtä matkaa Piriformiksen kanssa. Heidän kanssaan vaihtelimme järjestystä ees ja taas koko kisan ajan. Jos oikein muistan, kello taisi olla tässä kohtaa jo puoli kuuden kieppeillä aamulla. Fiilis oli ihan ok, mutta nousut painoivat jaloissa, joten ihan pelkkää juoksua eteneminen ei ollut. Alamäet ja mahdollisimman paljon tasaisesta yritettiin juosta, muuten käveltiin.
Me kolme tiimiä olimme pian taas kasassa, kun haravoimme pusikosta ekaa juoksuosuuden rastia (CP 67, ”muistomerkkikallio”). Muistomerkille näyttävä viitta näytti yläviistoon ja haravoimme jonkinlaista muistomerintapaista ylhäältä rinteestä. Ei löytynyt mistään. Kävimme Kristan kanssa nopealla ”puskakäynnillä” yhdessä vaiheessa ja sen aikana Piriformis ja tytöt olivat kadonneet. Löysiköhän ne sen?
Me jatkoimme pyörimistä vielä hyvän tovin, kunnes rasti viimein löytyi kallion vierestä melkein tienposkesta. No, löytyi sentään. Ei muuta kun perään. Lähdimme takaa-ajoon, ja uimapatjailun rantaan tullessa molemmat tiimit olivat taas näköetäisyydellä. Ei kun pumpaamaan. Patja ja pumppu oli kannettu repuissa, nyt otettiin tavarat esiin.
Mukana oli minun pienempi patjani (yksi), mitä ei oltu kertaakaan testattu tuplauiskentelussa. Haimme asentoa hetken, mutta kun vauhtiin päästiin homma sujui hienosti ja oli oikeastaan aika kivaa. Olimme olleet pessimistejä osuuden hauskuuden suhteen, mikä johtui pääosin siitä kun patjaa ja pumppua piti raahata mukana koko osuus. Olimme jossain vaiheessa jo lähteä kokonaan ilman patjaa. Mutta homma toimi myös kaksi päällä ja fiilis nousi taas märkyydestä huolimatta.
Uimapatjailussa näimme taas Piriformiksen ja saavutimme pikkuhiljaa myös Sannaa ja Ritvaa (sori en nyt muista tiimin nimeä..) Yritin pakottaa jalkoja juoksuun, vaikka hapot iskivätkin aina erityisesti heti patjailun perään. Viimeiselle patjarastille tulimme melkein yhdessä, ja patjat ja pumput pakattuamme menimme hetken yhdessä kaksi naistiimiä. Tiesimme että vaihtoon oli vielä matkaa vaikka kuinka, joten tsemppasimme Kristan kanssa ja päätimme juosta aina kun mahdollista. Tai siis minä tsemppasin, Krista olisi viilettänyt varmaan kevyesti. Tytöt jäivät vauhdista, eikä heitä enää sen jälkeen näkynyt. Kiviniemen vaihtoon päästyämme kuulimme samalla että yllättäen myös Piriformis oli jäänyt taaksemme. Missä ihmeen välissä..? Vaihdoimme vähän vaatetta ja lähdimme kiskomaan ”ketterän sutjakkaa” kanoottiamme rantaan.
Melonta ja pyöräpyrähdys
Juoksuosuuden tapaan melontaa oli lyhennetty rankasti, ja haimme lopulta vain yhden rastin. Sade vähän taukosi ja melkein tyynellä järvellä kelpasi kauhoa. Piriformis tuli pian takaa Acronillaan ja vaihdoimme taas järjestystä. Melonnan päätteeksi oli vielä hieman juoksua takaisin vaihtokasseille. Kati jäi etsimään pyöräkenkiään ja lähdimme taas kohti viimeistä pyörärastia edellä. No, rasti meni pusikkoharavoinniksi, joten pian pyörimme maastossa taas yhdessä. OP ja Kati keksivät jatkaa matkaa ennen meitä ja löysivät kauempana odottavan rastin ensin. Onneksi mekin tajusimme ja pääsimme lopulta rullaamaan maaliin.
Pitkäksi venähtynyt, märkä kisa kesti meidän osaltamme lopulta noin 17h + 2,5h prologi. Kisa oli selkeää etenemistä hienoissa maastoissa. Korkeuserojakin löytyi, kun Garmin rekisteröi lopulta lähes 3 000 nousumetriä. Päälle tulee vielä prologin nousut. Tosi kiva kisa ja boonuksena vielä voitto kotiin naisten sarjassa.
Kisa oli juuri sitä mitä luvattiinkin, ja pituutta ja tekemistä riitti ihan koko rahan edestä. Suosittelen myös etelän seikkailijoille vaivautumista välillä Itä-Suomeenkin kisailemaan. Suurkiitos vielä järjestäjille!
Tässä vielä kisatunnelmia paikallisesta lehdestä. Mekin taidettiin sanoa toimittajalle pari sanaa prologin ja kisan välissä..
Kisatunnelmia löytyy myös tapahtuman FB-sivuilta täältä.
Sen verran väsytti vielä maanantainakin, että nukahdin aamulla hammaslääkärin tuoliin.. :)
KarSun järjestämät pitemmät Ursakit ovat kiinnostaneet jo pitempään, mutta aina on jotain muuta menoa, pari puuttuu tai muuten hankalaa lähteä. Pari viikkoa ennen kisaa Rokua-tiimissäkin seikkaillut Krista huhuili FB:ssä kaveria kisaan. Minähän innostuin heti ja kun yösija löytyi Kristan luota ja VR:kin tarjosi melkein ilmaiset junaliput, niin tekosyyt sai jättää muille. Lets mennään! Tällä kertaa kisasimme nimellä Team Ryyppy & Huikka.
Junailin Joensuuhun perjantaina töiden jälkeen. Olin jäädä junasta virkaintoisen konnarin takia, mutta pääsin lopulta Pasilaan ja oikean junan kyytiin. Kisa starttasi lauantaina vasta iltapäivällä, joten päivällä ehti välpätä varusteita ihan rauhassa. Pakkailut oli tehty jo kertaalleen kotona, joten mitään suuria ongelmia ei ilmennyt.
Prologi
Kisa alkoi lauantaina iltapäivällä Satamaravintolan? (siitä mistä VM:n ”loppukiri” alkaa) pihasta prologilla, jonka kartat saatiin reilua tuntia ennen starttia. Luvassa oli ihan mukava setti juoksua ja rullaluistelua. Starttipamauksesta juoksimme kuitenkin ensin laiturille, hyppäsimme veteen ja uimme rantaan. Yllätysalku selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Itsekin ehdin lähtöä odotellessa ihmetellä suureen ääneen miksi ihmeessä lähtöviiva oli ihan väärään suuntaan. Aina ei leikkaa.. :)
Vedestä kun selvittiin, juoksentelimme rastien perään maastoon. Ekat kolme rastia haimme juosten. Porukka hajosi heti alkuunsa aika tehokkaasti, ja pian teimme matkaa ihan keskenämme. Krista suunnisti rasteille ammattilaisen varmuudella, ja tulimme takaisin kisakeskukselle Piriformiksen eli OP:n ja Katin kanssa samoihin aikoihin.
Seuraavaksi jalkaan vaihdettiin rullaluistimet, joiden kanssa haettiin yksi rasti vähän kauempaa. Reitillä riitti kuokkanousua ja muutama alamäki. Sade oli jo alkanut, joten vähän hirvitti rullittelu. Kokemuksesta tiestin että pahimmillaan märkä asfaltti ei pidä yhtään. Onneksi liukkaus ei ollut niin iso ogelma kun pelkäsin ja selvisimme alamäistäkin ihan hyvin.
Rasti haettiin pitkospuita pitkin. Rokuan sukkajuoksentelukokemuksella lähdimme pitkoksille turvalisin mielin sukkasillaan. Piriformis oli ennen meitä paikalla, mutta ohitimme heidät rullaluistinsäädön takia. Lähtiessämme paluumatkalle huomasimme ihmeissämme olevamme hetkellisesti koko kisan toisena/kolmantena, heti SP:n ja FreeAdventuren jälkeen. Oho, tätä ei kyllä odotettu..
Palasimme samoja jälkiä takaisin kohti Kolia. Seuraava rasti oli sijoitettu Kolin päälle, Sokos Hotellin läheisyyteen, joten edessä oli lisää kuokkanousua rullaluistimilla ja sauvoilla. En ole ennen nousua hiihtänyt, en edes rullasuksilla, joten oli vaan kiva päästä kokeilemaan millainen nousu Kolin päälle oli. Ja ihan mukavahan se. Huipulla Omjakon sai meidät kiinni, me etenimme edelleen Piriformiksen perässä. Jäljellä oli vielä yksi rasti, jonne menimme hetken kaikki yhtä matkaa. Ensin me lähdimme omaa reittiä, ja rastin löydettyämme näimme Piriformiksen haravoimassa pusikkoa. Ehdimme maaliin mukavasti Omjakonin ja Piriformiksen välissä. Aikaa prologiin meni n. 2h 34min ja pääsisimme matkaan mukavissa asetelmissa naisjoukkueiden kärjessä. Hyvin meni! Kävimme suihkussa ja siirryimme pastan ja itse kisan karttojen pariin. Itse startti olisi meillä 21.34.
Tilanne prologin jälkeen.
Matkaan
Reitit saatiin selväksi, kartat päällystettyä ja tavarat järjestykseen ihan mukavasti. Prologissa alkanut sade jatkui edelleen, ja pääsimme matkaan tihkusateessa klo 21.34. Kisa jatkui lähes yön yli kestävällä MTB-osuudella. Työnjako oli vanha tuttu: Krista suunnisti, minä hoidin määreet ja rastien leimaamisen. Otsalamput sai sytyttää melko pian lähdön jälkeen. Vesisadekin yltyi yltymistään ja ei mennyt kauaa kun oltiin ihan läpimärkiä. Sade jatkuikin lähes koko yön ja aamun, joten kosteus oli teemana koko kisassa. Välillä ihan naureskeltiin kuinka voi sataa niin paljon ja kovaa. Tässäkö se on? Tämäkö muka on kovinta antia mitä taivaasta on tarjolla? Taisi olla, mutta sitä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui..
Maisemia pyöräosuudelta. Itse kisassa oli vähän piemämpää..
Pientä rastinhakuharavointia jouduttiin silloin tällöin harrastamaan, mm. CP 58:lla (puron pohjoisranta). Eka pahempi pummi tuli kuitenkin ”hakkualueen viereisellä” rastilla, olisiko se ollut sitten CP 61. Tetsasimme kunnollaa hakkuujätöksissä ja etsimme rastia jonkin aikaa. Kun se löytyi, päätimme ottaa ”varmanpäälle” ja etsiä polun sijaan läheisen hiekkatien pään puolivaloista etenemistämme varten. Siellä sitten harhailimme hakkuualueella paikasta toiseen. Piriformis sai meidät kiinni tässä kohtaa ja vilkuilimme heistä tukea tien löytämisessä. Väsy alkoi jo vähän painaa ja tietä ei näkynyt missään. Rastin haussa ja tien etsimisessä tuhraantui muistikuvani mukaan sellainen 45–50 minuuttia. Lopulta tie kuitenkin löytyi ja eteneminen saattoi taas jatkua. Haahuilusta oli kyllä se hyvä puoli, että aamu alkoi jo vähitellen sarastaa, joten näimme yhdellä lampulla paremmin kuin tunti sitten.
Ratamestari Turkka odotteli meitä vesirastilla Kiviniemen tilalla (CP 63) ja ilmoitti ensi töikseen että olimme olleet tähän asti kisan suuri pettymys. Kiitti vaan kaverille kannustuksesta.. :) Huomasimme ennen juomarastia kyllä itsekin, että ainakin yksi naistiimi oli päässyt livahtamaan ohitse ja Piriformiskin oli taas karussa. Jäljellä oli vielä yksi rasti ennen AP 1:stä ja vähitellen lähdimme kokoamaan itseämme pummailun jäljiltä ja hakemaan uutta fiilistä kohta alkavalle juoksu + uimapatjaosuudelle.
Juoksu + uimapatjailu
Lähdimme vaihdosta matkaan hieman Sannan ja Ritvan perään, taas melko lailla yhtä matkaa Piriformiksen kanssa. Heidän kanssaan vaihtelimme järjestystä ees ja taas koko kisan ajan. Jos oikein muistan, kello taisi olla tässä kohtaa jo puoli kuuden kieppeillä aamulla. Fiilis oli ihan ok, mutta nousut painoivat jaloissa, joten ihan pelkkää juoksua eteneminen ei ollut. Alamäet ja mahdollisimman paljon tasaisesta yritettiin juosta, muuten käveltiin.
Me kolme tiimiä olimme pian taas kasassa, kun haravoimme pusikosta ekaa juoksuosuuden rastia (CP 67, ”muistomerkkikallio”). Muistomerkille näyttävä viitta näytti yläviistoon ja haravoimme jonkinlaista muistomerintapaista ylhäältä rinteestä. Ei löytynyt mistään. Kävimme Kristan kanssa nopealla ”puskakäynnillä” yhdessä vaiheessa ja sen aikana Piriformis ja tytöt olivat kadonneet. Löysiköhän ne sen?
Me jatkoimme pyörimistä vielä hyvän tovin, kunnes rasti viimein löytyi kallion vierestä melkein tienposkesta. No, löytyi sentään. Ei muuta kun perään. Lähdimme takaa-ajoon, ja uimapatjailun rantaan tullessa molemmat tiimit olivat taas näköetäisyydellä. Ei kun pumpaamaan. Patja ja pumppu oli kannettu repuissa, nyt otettiin tavarat esiin.
Mukana oli minun pienempi patjani (yksi), mitä ei oltu kertaakaan testattu tuplauiskentelussa. Haimme asentoa hetken, mutta kun vauhtiin päästiin homma sujui hienosti ja oli oikeastaan aika kivaa. Olimme olleet pessimistejä osuuden hauskuuden suhteen, mikä johtui pääosin siitä kun patjaa ja pumppua piti raahata mukana koko osuus. Olimme jossain vaiheessa jo lähteä kokonaan ilman patjaa. Mutta homma toimi myös kaksi päällä ja fiilis nousi taas märkyydestä huolimatta.
Maisemakuvaa pyöräilystä / uimapatjailureitin juoksuosuudelta.
Uimapatjailussa näimme taas Piriformiksen ja saavutimme pikkuhiljaa myös Sannaa ja Ritvaa (sori en nyt muista tiimin nimeä..) Yritin pakottaa jalkoja juoksuun, vaikka hapot iskivätkin aina erityisesti heti patjailun perään. Viimeiselle patjarastille tulimme melkein yhdessä, ja patjat ja pumput pakattuamme menimme hetken yhdessä kaksi naistiimiä. Tiesimme että vaihtoon oli vielä matkaa vaikka kuinka, joten tsemppasimme Kristan kanssa ja päätimme juosta aina kun mahdollista. Tai siis minä tsemppasin, Krista olisi viilettänyt varmaan kevyesti. Tytöt jäivät vauhdista, eikä heitä enää sen jälkeen näkynyt. Kiviniemen vaihtoon päästyämme kuulimme samalla että yllättäen myös Piriformis oli jäänyt taaksemme. Missä ihmeen välissä..? Vaihdoimme vähän vaatetta ja lähdimme kiskomaan ”ketterän sutjakkaa” kanoottiamme rantaan.
Melonta ja pyöräpyrähdys
Juoksuosuuden tapaan melontaa oli lyhennetty rankasti, ja haimme lopulta vain yhden rastin. Sade vähän taukosi ja melkein tyynellä järvellä kelpasi kauhoa. Piriformis tuli pian takaa Acronillaan ja vaihdoimme taas järjestystä. Melonnan päätteeksi oli vielä hieman juoksua takaisin vaihtokasseille. Kati jäi etsimään pyöräkenkiään ja lähdimme taas kohti viimeistä pyörärastia edellä. No, rasti meni pusikkoharavoinniksi, joten pian pyörimme maastossa taas yhdessä. OP ja Kati keksivät jatkaa matkaa ennen meitä ja löysivät kauempana odottavan rastin ensin. Onneksi mekin tajusimme ja pääsimme lopulta rullaamaan maaliin.
Pitkäksi venähtynyt, märkä kisa kesti meidän osaltamme lopulta noin 17h + 2,5h prologi. Kisa oli selkeää etenemistä hienoissa maastoissa. Korkeuserojakin löytyi, kun Garmin rekisteröi lopulta lähes 3 000 nousumetriä. Päälle tulee vielä prologin nousut. Tosi kiva kisa ja boonuksena vielä voitto kotiin naisten sarjassa.
Kisa oli juuri sitä mitä luvattiinkin, ja pituutta ja tekemistä riitti ihan koko rahan edestä. Suosittelen myös etelän seikkailijoille vaivautumista välillä Itä-Suomeenkin kisailemaan. Suurkiitos vielä järjestäjille!
Tässä vielä kisatunnelmia paikallisesta lehdestä. Mekin taidettiin sanoa toimittajalle pari sanaa prologin ja kisan välissä..
Kisatunnelmia löytyy myös tapahtuman FB-sivuilta täältä.
Sen verran väsytti vielä maanantainakin, että nukahdin aamulla hammaslääkärin tuoliin.. :)
Kommentit
Lähetä kommentti