Vaarojen maraton 130K 30.9-1.10.2022

Palataan ensin takaisin kevääseen. Huhtikuun alussa juoksin Milanon maratonilla 3:29, koko talven harjoittelu oli tähdännyt katumaratonilla 3:30 alitukseen. Milanon jälkeen kävin vielä yrittämässä puolikkaan ennätystä 14.5, joka hyytyi takareisivammaan kilometri ennen maalia. Jalka kuntoutui kuitenkin Karhunkierrokselle sen verran, että päätin kokeilla, onko KK perusmatka läpäistävissä pelkästään sauvakävellen aikarajan puitteissa. Tätä olin jo pyöritellyt mielessäni ensimmäisestä Karhunkierroksesta 2015 lähtien. 

Ennen KK:ta ehdin hätäisesti sauvakävellä viimeisen reilun viikon aikana 40km, joten aika kylmiltään tuli lähdettyä kävelemään 170km. Menomatka Hautajärvelle meni hyvin, mutta paluumatka oli loppua kohden todella hidasta, maaliin kuitenkin ajassa 35h. Palautuminen Karhunkierrokselta kesti todella kauan, vasta kahdeksan viikon päästä reidet alkoivat tuntua normaaleilta. Sauvakävely ei siis tarkoita sitä, että perusmatkalta palautuu nopeammin.

Lähtökohdat Vaaroille eivät olleet kovin paljon paremmat, elo-syyskuun vaihteessa epäonnistunut MM-rogaining Tsekeissä, jonka tuliaisina korona paluumatkalta. Korona meni nopeasti ohi, mutta kuiva yskä vaivasi muutaman viikon. Oireiden loppuvaiheessa iski himo Vaaroille, mutta lapun ostin vasta 10 päivää ennen kisaa. Tällä kertaa ehdin hieman enemmän totuttaa jalkoja sauvakävelyyn kuin toukokuussa, mutta vähän oli taas tunne, että vanhoilla pohjilla liikenteeseen.

Vaarojen ensimmäisen kierroksen cutoff on huomattavasti tiukempi kävellen kuin Karhunkierroksen vastaava Hautajärvelle, aikaraja on 13,5. Tosin luulin, että aikaraja on ensimmäisen kierroksen huollosta ulos, mutta se onkin huoltoon saapuessa. Laadin aikataulun ensimmäiselle kierrokselle vuoden 2020 jälkimmäisen kierroksen perusteella, aikaa meni silloin 13:44. Rykiniemeen asti oli ollut jonkun verran juoksua, mutta Rykiniemestä maaliin kävelyä, joten löysäsin hieman aikataulua alusta ja kiristin loppua kohden.

Tavoiteaikataulu keltaisella ja toteumat kierroksilta

Vaarojen startissa otin heti oman paikkani jonon viimeisenä. Matkalla Rykiniemeen ohitin yhden kilpailijan, muuten sain kulkea omassa rauhassa. Liikenne ei muuttunut sen vilkkaammaksi matkalla Eteläpäähän, ohitin kaksi, joista toisen kanssa kuljettiin hetki yhdessä. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella Peiponpellosta eteenpäin väkeä alkoi näkyä enemmän.

Energian ja veden suhteen suunnitelma oli selvä, geeli tasatunnein ja huoltoväleille kolme lötköä, jotka oli tarkoitus imeä tyhjäksi. Ensimmäisellä kierroksella veden suhteen suunnitelma piti, mutta toisen kierroksen loppua kohden veden kulutus väheni vauhdin hidastuessa.

Vaarat on huomattavasti vaikeampi sauvakäveltävä kuin Karhunkierros. Polku on kapeampi, juuria ja kiviä on enemmän ja polun reunat ovat täynnä heinää ja muuta kasvia. Kunnolla sauvakäveltäviä pätkiä on paljon vähemmän kuin Karhunkierroksella, jossa soraa ja leveätä neulasbaanaa on huomattavasti enemmän. 

Kuva: Samuli Härkönen

Yön aikana tuli potkittua varpaita monta kertaa, osittain varmaan sen takia, että pidin otsalampun himmeimmällä asetuksella, jolloin ihan kaikkia kiviä ja oksia ei kunnolla erottanut. Oikean jalan kantapäähän alkoi sattua heti Rykiniemestä lähdön jälkeen. Kipu ei ollut jatkuvaa, joten se unohtui välillä mielestä. Mutta toisella kierroksella kipu alkoi olla jatkuvaa ja lopussa haittasi selvästi alamäissä. Jälkikäteen ongelman syyksi paljastui pohjallinen, joka oli kantapään sivulla kääntynyt osittain kaksin kerroin. Kun pienikin poikkeama pääsee riittävän kauan häiritsemään, tulee ongelmia, onneksi matka ei katkennut.

Mitään suuria kohokohtia ei ensimmäiseen kierrokseen mahtunut, väliaikapisteillä tarkistin, että olen aikataulussa ja laskeskelin matkaa ja vauhtia seuraavalle pisteelle. Eteläpää tuntui menevän yöllä hujauksessa ohi, katse keskittyy muutamaan näkyvään metriin eikä jaksa murehtia edessä olevista nousuista, kun niitä ei näe. Vaikka olen mennyt Eteläpään lenkin jo kahdeksan kertaa, se tuntuu edelleen harmaalta mössöltä, joka ei tunnu koskaan loppuvan. Matkan varrelta muistaa yksittäisiä kohtia, mutta ei kovin tarkasti mitä niiden välillä on tai kuinka pitkä matka niiden välillä on. Kiviniemen jälkeen on helpompaa, kun lähes jokainen mutka on syöpynyt mieleen.

Kuva: Lauri Kontkanen

Saavuin ensimmäiseltä kierrokselta huoltoon noin 30 minuuttia aikataulua edellä. Huollossa en pitänyt kiirettä, nautin rauhassa hyvästä palvelusta ja huollon antimista, lihasoppaa/leipää, kokista ja kahvia. Putsasin kengät ja vedin jalkaan toiset sukat, jalkaterät alkoivat olla aika hellinä kaikesta potkimisesta, joten lisäsuoja oli tarpeen. Yläkertaan vaihdoin vähän paksumman paidan, mukaan vielä uusi satsi geelejä ja irtokarkkia. Jotenkin tähän taas meni aikaa melkein puoli tuntia.

Melkein kaikki 65km juoksijat lähtivät ennen omaa toisen kierroksen starttia, joten aika yksin sain toisen kierroksen alkupuolen kulkea. Juuri ennen Lakkalaa takaa tulivat kuitenkin 42km kärkijuoksijat, joiden vauhti väsyneeseen sauvakävelijään verrattuna vaikutti epätodelliselta, ja hengenvaaralliselta.

Vesivaara, otin yhden kuvan 29h aikana.

Rykiniemen ylityksen menin molemmilla kierroksilla kiviä pitkin, joten tänä vuonna kengät säilyivät lähes kuivina koko matkan. Enkä kyllä muista, että ainakaan niinä vuosina, kun itse olen Vaaroilla ollut, maasto olisi ollut yhtä kuivaa. Varmaan siellä oli liukastakin, mutta eipä se kävelyvauhdeissa ole niin tarkkaa.

Ensimmäisen kierroksen huollosta lähtiessä ajattelin, että toiselle kierrokselle voi lähteä pelkästään nauttimaan, aikarajasta ei tarvitse olla niin huolissaan. Mutta niin se vaan homma meni jatkuvaksi aikataulun laskemiseksi. Vertailin väliaikapisteillä etenemistä ensimmäisen kierroksen aikoihin ja sen perusteella ennustetta maalintulolle. En ollut kovin huolissani, mutta mitään suurempia ongelmia ei olisi saanut ilmaantua. Aikaa tuntui menevän aika tarkkaan kaksi minuuttia per kilometri enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella.

Päivänsäde saapuu 1. kierrokselta. Video: Lasse Salminen

Eteläpään loppupuolella otin kiinni Petrin ja Harrin, joille annoinkin sitten täyslaidallisen mielipiteestäni Eteläpäästä. Toisella kierroksella Eteläpää oli osoittanut jälleen voimansa ja olin täynnä suurta tunnetta loputtoman tuntuiseen taipaleeseen. Loppumatka Kiviniemeen menikin sitten henkisesti huomattavasti helpommin letkassa.

Jossain vaiheessa matkalla Ryläykselle veljekset jäivät ja lamppu piti laittaa Ryläyksen ohituksen jälkeen päähän. Ilta alkoi viilenemään, mutta pärjäsin loppuun asti pitkähihaisella paidalla ja Liiterin viiden euron takilla. Toisella kierroksella käytin kuoritakkia muutamia kilometrejä, kun Eteläpäässä tuli vähän enemmän vettä.

Geelien syöminen kantoi lähes loppuun asti, viimeinen geeli Paha-Kolilla yritti tulla ulos saman tien, muuten tavara upposi hyvin sisään. Jotain kiinteää olisi voinut olla toisella kierroksella mukana, nälkä alkoi vaivata loppua kohden.

Loppunousussa pysähdyin vielä vaihtamaan liivistä Samba-paidan päälle ennen maaliintuloa, kummasti tuohonkin toimenpiteeseen sai kulumaan neljä minuuttia ja Pasi ajoi takaa kiinni. Tultiin siitä sitten yhdessä maaliin ajassa 28:51. 

Kuva: Kaj Koskinen

Homma siis paketissa, Vaarojen perusmatka ilman yhtään juoksuaskelta alle aikarajan. Aika monessa paikassa teki ensimmäisellä kierroksella mieli ottaa juoksuaskelia. Päätä kävely rassaa enemmän kuin juoksu, mutta toisaalta tulee ehkä kompuroitua vähemmän kuin juostessa. 

En ole koskaan osallistunut UTTF-kiertueen kolmanteen kisaan Ylläksellä. Oma käsitys on kuitenkin, että Ylläksen selättäminen sauvakävellen osuu vaikeudessa Karhunkierroksen ja Vaarojen väliin. Eli uskallan väittää, että koko kiertueen voi läpäistä ilman juoksuaskelia. Ei se siitä silti helppoa tee, eikä onnistu ilman, että sauvakävelyä on mukana harjoitusohjelmassa.