NUTS Karhunkierros 160km: vain yhren puukon tähren

Karhunkierroksen ilmoittautuminen avautui lokakuussa ja myytiin saman tien täyteen. Marraskuussa vasemman olkapään kiertäjäkalvosimeen tuli repeämä, joka leikattiin joulukuun puolivälissä. Sen seurauksena alkuvuoden harjoittelumäärät eivät olleet kovin kummoiset, juoksua 700km, kävelyä 300km ja jonkun verran pyöräilyä. Pitkiä lenkkejä oli pohjalla vain kourallinen. Mitään aikatavoitteita KK:lle oli turha asettaa, läpimeno riittäisi.

Saavuin Rukalle perjantaina vasta kolmen maissa, kamat kämpille ja äkkiä lounaalle, käytiin Miikka-Pekan kanssa vetämässä hätäiset kanapastat. Aikaa starttiin jäi ruokailusta 2:30, turhan vähän.

Väliin jäävä aika meni dropbagien säätämisessä, lähtöalueelle ehdittiin 10min. ennen starttia. Pikaiset poseeraukset ja matkaan.

Samban rytmiryhmä
Kuva: Niko Reinikainen

Kuva: Niko Reinikainen

Lähdettiin Jannen kanssa yhdessä rauhallisesti matkaan ja kärki häipyi näkyvistä heti ensimmäisen ylämäen jälkeen. Vatsa tuntui turvonneelta ja olo oli pikkasen epävarma sen suhteen. Ylämäessä sykkeet karkailivat vähän turhan korkealle, mutta alamäissä oli hyvä rauhoitella. Vitosen jälkeen kuultiin lammen toiselta puolelta ”Oletteko te reitillä?” –huutoja ja mietittiin onko joku jo pummannut.

Konttaisen huoltoon tultiin  yli 10 min. kärjen perässä, otettiin vähän vettä ja jatkettiin matkaa. Mäet eivät tässä vaiheessa tuottaneet tuskaa ja tasaisella hölkättiin hiljakseen, ylämäet käveltiin suosiolla. Vatsaa oli alkanut vääntää ensimmäisen geelin jälkeen ja 15km kohdalla kävin tuhertamassa hetken pusikossa ilman suurempaa menestystä. Seuraava geeli aiheutti jälleen väänteitä, mutta hetken kuluttua pystyi taas jatkamaan juoksemista. Juuma ohitettiin lyhyellä tauolla ja päästiin vihdoin Kitkajoen hienoihin maisemiin. Huollon kohdalla ohitettiin Wittenberg/Viitanen, mutta hetken kuluttua ohi pyyhälsi Varis/Korttinen/Belyaev, eksyneet huutelijat 5km kohdalta. Oltiin jo tultu Jannen kanssa siihen tulokseen, että kyseessä oli joku retkeilijä, kun kukaan ei ollut ohittanut meitä aikaisemmin.

Kitkajoen törmän rollaattoripolulla oletettiin, että loppumatka olisi enimmäkseen samanlaista baanaa, no ei ollut, kävi kyllä nopeasti ilmi Harrisuvannon jälkeen joen toisella rannalla. Täällä vatsa alkoi vääntää ensimmäistä kertaa kunnolla. Otin Jannelta hieman merisuolaa, aikaisemmin olin ottanut pari suolatablettia. Nyt vatsa alkoi oireilla jo pienten juoksupätkien jälkeen, joten homma alkoi mennä aika tuskaiseksi. Geeliä oli pakko vetää, mutta rangaistus tuli välittömästi.

Anttikin meni taas ohi tehtyään seuraavan pummin ja kohta Saara ilmestyi kantaan, oli myös tehnyt jotain omia kuvioita alkumatkasta. Janne onnistui imuroimaan leilinsä tyhjäksi ennen Jussinkämppää, joten pysähdyttiin hetkeksi ottamaan vettä. Kävin toisen kerran pusikossa, biokätkö syntyi, mutta vatsan tilanteeseen ei tullut mitään muutosta.

Oulankajoen varrella 40km jälkeen alkoi luovuttaminen vallata mieltä, kun ei enää oikein ollut voimia ja vähäinenkin juokseminen aiheutti vatsanväänteitä. Vähän ennen Oulankaa sanoin Jannelle, että jatkaa omaa vauhtiaan, otan pidemmän tauon huollossa, yritän torkahtaa hetken ja katsoa, jos olo paranisi.

Mutta eihän siellä huollossa sisälle päässyt, vaihdoin pitkät trikoot shortsien tilalle, pitkähihaisen paidan ja kuoritakin. Kenkiin kuivat pohjalliset ja jalkoihin kuivat sukat. Tungin väkisin sämpylän ja muuta energiaa naamaan. Pari kaveria jätti tässä kohtaa leikin kesken, itse en kehdannut vielä keskeyttää, muuten tiedossa olisi armotonta vittuilua, pakko oli jatkaa ainakin Hautajärvelle saakka. Notkuin huollossa lopulta 40 min. ja lähdin matkaan, enää en yrittänyt ottaa juoksuaskelia. Kävelen Hautajärvelle ja se on siinä, siinä suunnitelma.

Hetken aikaa huollon jälkeen olo oli hieman virkeämpi ja kännykkää räplätessä vedin yhden risteyksen pitkäksi, puissa oli sopivasti Metsähallituksen oransseja nauhoja ja oletin olevani reitillä, sakkorinkiä tuli onneksi vain 7 minuuttia:

Taivalkönkään riippusiltojen kohdalla olin taas jo aivan sillassa, istuin nuotiolle hetkeksi, mutta pakko oli jatkaa, ei sieltä muutenkaan pois pääse. Savilammen autiotuvan jälkeen aloin odotella kärkeä vastaan ja komeesti sieltä tultiinkin, Lahtela/Juvala painoi täyttä vauhtia ohi, mutta muiden kanssa pysähdyin aina hetkeksi juttelemaan ja annoin jotain väliaikatietoja.

Seuraava kohokohta oli 80km juoksijoiden kohtaaminen, kärjessä pullukka polkujuoksija tuli järjetöntä vauhtia, yritin kannustaa parhaani mukaan tuttuja ja tuntemattomia, piristyin siinä hetkeksi itsekin.

Kun Hautajärvi lähestyi, olin jo taas alkanut psyykkaamaan itseäni jatkamaan takaisinpäin Oulankaan, onhan se nyt paljon komeempaa keskeyttää 107km kohdalle kuin kahdeksaankymppiin. Marinin Janne antoi maailmanluokan huoltoa ja potki perseelle, joten mitään mahdollisuutta ei annettu tässä kohtaa luuserointiin. Munkkikahvit upposivat huollossa hienosti, mutta kaurapuuro aiheutti jälleen tuttuja vatsanväänteitä, ongelma ei siis ollut poistunut.

Tomilta olin kuullut Annan megapummista, mutta vasta JanneK:lta kuulin, että siellä on isompi lössi vetänyt harhaan ja ollaankin yhtäkkiä sijoilla 13 ja 14.

Tauon eeppisin kohtaus oli, kun menin vessaan alapesulle ja vaihtamaan kuivat kalsarit. Sinne pöllähti samaan aikaan Ballini, joka oli samoissa puuhissa. Siinä sitten kaksi äijää suorittaa vierekkäin tehtävää perse paljaana ja juttelee niitä näitä kisan etenemisestä. Mitä olisi mahtanut tuumata Luontotalon normivieras, jos olisi osunut paikalle tilannetta todistamaan. Aika touhua!

Lähtö Hautajärveltä, ei paljon naurata.
Kuva: Janne Marin

Janne odotti sen aikaa, että sain huollon tehtyä ja lähdettiin taas yhdessä matkaan. Otin dropbagistä sauvat ja eteneminen oli selkeästi parempaa, tai ainakin siltä tuntui. Alkumatka tultiin Wellingin kanssa, mutta hetken kuluttua hän jatkoi juosten ja häipyi horisonttiin, välillä kuitenkin nähtiin aina vilaukselta edessäpäin, joten kovin kauas ei päässyt.

Vähän ennen Oulankaa Jannella alkoi olla todellisia ongelmia jalkapohjan rakkojen kanssa. Omassa päässä oli jo kuitenkin alkanut laskutoimitukset siitä, kuinka paljon olisi käytettävissä viimeiseen 53 kilsaan ja minkälaista vauhtia on pidettävä, jotta maaliin ehtii takarajaan mennessä. Oletin, että tiukille menee ja yritin päästä huollosta nopeasti eteenpäin, JanneM oli taas auttamassa ja tsemppaamassa. Lyhyt tauko tarkoitti tällä kertaa varttituntia. Vähän energiaa, Sealskinzit jalkaan ja kuivat pohjalliset.

Eteneminen oli taas hyvää ja sain poimittua muutaman selän. Eetu lähetti tiukasti väliaikatietoja ja kiristin ruuvia. Geelejä en uskaltanut vetää, mutta Pantterit upposivat. Jossain vaiheessa Wellingin ohitettuani, kokeilin juosta muuttamat pitkospuut. Enää juokseminen ei aiheuttanut väänteitä, mutta voimia ei ollut kuin muutamaan vetoon, tämä antoi kuitenkin luottamusta siihen, että kyllä tästä selvitään. Saavutin Hietsun Kitkajoen rannassa ja mentiin hetki yhdessä. Kun poistuttiin joen rannasta ylemmäksi, lähdin taas omille teille.

Illan mittaan tuuli oli yltynyt ja vähän ennen Juumaa alkoi tulla kylmä. Tuula oli tuonut huoltoon toivomani oluen, mutta vatsaoireiden sävyttämän matkan jälkeen ajatus oluesta tuntui tässä kohtaa liian hapokkaalta. Heitin repusta puolen litran vesipullon pois ja pistin oluen tilalle. Hautajärveltä tänne oli nestettä kulunut vain reilu puoli litraa, joten jäljellä oleva pullo riittäisi siihen, oluelle olisi parempaa käyttöä maalissa. :D

Huollossa lisäsin yhden paidan, mutta lähdettyäni olin hetken aikaa aika jäässä. Sormet olivat muutaman kilometrin heikossa hapessa, mutta sain kädet onneksi lämpimäksi tungettuani ne kalsareihin hetkeksi. Tässä kohtaa v-kerroin oli ehdottomasti korkeimmillaan koko matkan aikana. Keli oli huono, mies kylmissään ja väsynyt, onneksi ei sentään satanut.

Edessä oli kuitenkin enää viimeinen 20km, jos tänne asti oli päässyt, niin loppu menee vaikka väkisin. Porontimajoella laitoin lampun päähän, samaan aikaan järjestäjät soittelivat  sijaintia, GPS oli sammunut 10km aikaisemmin. Hetken kuluttua Niko tuli vastaan ja sain uuden lähettimen. Konttisen nousu meni hitaasti, mutta varmasti. Otin huollossa hieman energiaa ja lähdin viimeisen mäen kimppuun.

Olin sen verran väsynyt, että Valtavaaran nousu oli sauvojen kanssa huomattavasti helpompaa. Tasapaino alkoi olla hieman heikko tasaisellakin ja sauvojen kanssa oli huomattavasti helpompi tunkata mäkeä ylös ja toisaalta ottaa vastaan alamäessä, jotta ei kaatuisi. Pikkasen piti kirota niitä valenousuja ennen Valtavaaran huippua, pari kertaa luulin jo olevani huipulla, mutta ei. Laskuosuuksilla alkoi päkiät ja kantapäät olla niin hellinä, että eteneminen oli todella vaivalloista. Vihdoin edessä oli enää Hyppyrimäen pystysuora paskamäki, jota kivutessa oli hyvää aikaa kirota ratamestari alimpaan helvettiin.

Vielä laskettelu maaliin ja homma oli paketissa, sen verran oli voimia, että viimeinen sata metriä juosten. Vaikka kello oli neljä aamulla, Batman, Miikka-Pekka ja Ali olivat maalissa vastassa, lämmitti kovasti, kiitos.

Eiköhän kerta riittänyt Karhunkierroksen 160km matkaa, raportti on hyvä päättää isäni toteamukseen toisella yhteisellä Alaskan vaelluksellamme: ”Käy täällä muutkin kuin masokistit, mutta ei kahta kertaa”.

Puukko, olut ja turvonnut naama
Kuva: Juha Jumisko

Tulokset

PS. Kiitokset järjestäjille, hieno tapahtuma!