Marcialonga -hiihto 26.1.2014

Sunnuntaiaamu, herätys 06:00 paikallista aikaa. Katsoin ulos ikkunasta, per... sataa uutta lunta, mutta onneksi hiljalleen. Marciolongan kisa on perinteisellä tyylillä ja siitä aiheutuu aina kaksi pään vaivaa. Millaisen luiston laittaa pohjiin, mutta ennen kaikkea miten saa hyvän pidon, eli kokonaisuutena hyvän suksen alle? Olimme voidelleet sukset edellisenä iltana ja kävin kokeilemassa pari sataa metriä. Toimii. Tosin meidän hotellin viereinen latu on pelkästään tykkilunta, joten se ei ihan anna kokonaiskuvaa suksen hyvyydestä.

Aamiaisen jälkeen varusteiden kasaus. Järjestäjiltä sai ilmoittautumisen yhteydessä ison muovipussin, johon voi laittaa vaihtovaatteet ja ylimääräiset kamat. Noin 500m kävely bussiasemalle, josta päästiin ekalla bussilla lähtöpaikalle. Olin siellä noin 40 minuuttia ennen omaa lähtöä. Bussi jätti meidät parkkikselle aivan ladun viereen ja päätettiin vielä testata suksea uudella yöllä sataneella lumella. Onneksi sitä oli vain pari senttiä, mutta kuitenkin. Luisto oli ihan OK, mutta ei niin hyvä kuin eilen, siedettävä. Pito sen sijaan oli huomattavasti huonompi ja kaiken lisäksi näytti siltä, että uusi lumi tarrasi kiinni hieman liian pehmeään pitovoiteeseen. Onneksi minulla oli muutama purkki mukana, ja ei kun vielä kiireellä lisää kovempaa purkkia päälle. Eihän se ulkona kylmässä kunnolla onnistu, mutta tuli nyt laitettua. Kannattiko? Vaikea sanoa, nimittäin siitä aiheutui muita ongelmia, joista jäljempänä.

Kilparyhmä starttasi kello 8:00 ladulta, seuraavat 500 hiihtäjän ryhmissä karsinoista vuorollaan siinä vaiheessa vielä sukset kädessä. Minun numeroni oli 2888, eli pääsisin matkaan noin 8:30. Aika otettiin chipillä lähtöviivan ylityksestä, joten sinällään sillä ei ollut väliä. Itse asiassa en tiedä miksi olin onnistunut saamaan noin pienen numeron, koska muut meidän ryhmän ensikertalaiset saivat yli 6500 numeron, eli viimeisen lähtöryhmän. Ehkä mulla on FIS pisteitä jostain aiempien talvien hiihdoista? En tiedä, vai lieko maine kiirinyt jo Italiaan saakka J Näinkin pieni lähtönumero antoi edes kohtalaisen mahdollisuuden hiihtää omaa hiihtoa.

Ylimääräiset vaatteet ja muut kamat pussiin, ja pussi oikealle lavalle ja karsinaan. Kusetti, mutta enää ei ollut mahdollisuutta helpotukseen. Aikanaan meidän karsinan ovat avattiin. En yrittänyt millään lailla ryysiä ryhmän kärkeen, vaan ajattelin että katsellaan miten homma alkaan kehittyä. 70km edessä, joten kyllä siinä kerkee hapottaa tarvittaessa. Heti ekassa nousussa paljastui pelin henki. Alkupätkän mäet olivat tässä vaiheessa jo aika muusina ja kiltisti mentiin jonossa haarakäyntiä ilman suurempaa kiirettä. Alamäissä joutui myöskin välillä aurailemaan, koska ladut olivat jo tässä vaiheessa aurattu sileiksi. Muutamissa laskuissa ohittelin rohkeasti ulkoreunoja hyödyntäen, kun muut aurasivat keskellä baanaa. Yleisesti kuitenkin jatkuvasti oli jonoja ja joskus pääsi helposti toista latua ohi, joskus molemmilla laduilla oli joku aiemmin lähtenyt hitaampi hiihtäjä jarruna.

Ohittamisen haaste nimittäin oli, että latu luisti kuitenkin paremmin kuin ladun väli tai ulkoreuna, jossa oli uutta lunta. Huomasin nimittäin aika pian, että minulla oli ihan hyvä pito alkuvaiheessa, mutta sitä oli nyt kerroksina liikaa ja se otti kiinni alamäessä. Yritin aina laskea isompia alamäkiä niin, että paino oli kokonaan kantapäillä ja kipristin samaan aikaan varpaita monoissa ylöspäin, jotta painoa olisi ollut mahdollisimman vähän pitoalueella. En pystynyt työntämään koko ajan tasatyöntöä pieneen ylämäkeen edellisenä päivänä testihiihdossa. Tosin silloin minulla oli ollut luistelusukset.

Canazei’n jälkeen alkoi laskuvoittoinen osio ja matkanteko alkoi edistyä paljon paremmin. Reitistä muuten enemmän eilisessä blogikirjoituksessa. Ekat 20km meni noin 1:43, eli kohtuu hidasta vauhtia, mutta sitä selitti kyllä väen paljous ja ylämäki. Seuraavat 40km meni noin 2:15, eli ihan eri vauhtia. Pääsin jatkuvasti  helposti eteen tulevista selistä ohi ja mitään vaikeuksia ei itsellä ollut koko aikana. Ihan täysiä en toki hiihtänyt. Juomaa otin ensimmäisillä juoma-asemilla yhden mukin vauhdista, ja käteen tuli mitä sattui, urheilujuomasta teehen. Loppupuolella, joissa juoma-asemia oli useammin, jätin ainakin joka toisen kokonaan väliin.

Taskussa oli varalla yksi geeli, mutta en missään vaiheessa edes harkinnut sen syömistä. Olisi ehkä pitänyt, sillä sitten sen viimeisen ylämäen alkaessa, alkoi voimat käsistä olla aika vähissä. Suksien pito oli myöskin hävinnyt alamäki osuudella, enkä ottanut viimeisen aseman voitelupalvelusta uutta pitoa. Olisi ehkä kannattanut. Viimeisen ylämäen alku oli kohtuullisen jyrkkää ja latu oli taas mennyt ihan soosiksi. Kävelyksi meni ja sekin lipsui pahasta. Onneksi loppupuolella ylämäkeä alkoi olla taasen ladun tynkää ja sain edes vähän hiihdettyä. Jos on juossut Vaarojen maratonin vika nousun, niin tätä voisi verrata samaan. Erona vaan on se, että nyt on sukset jalassa ja alla pöperöä lunta, jossa eteneminen himppu hankalaa.

Viimein maalisuora häämötti. Yleisöä oli tosi paljon ja sitä oli ollut myös reitin varrella. Kaikenlaiset torvet ja räikät lauloivat jatkuvasti. Bravo, bravo –huudot kannustivat hiihtäjiä. Kuuluttajakin poimi nimeni ja ajassa 4:44:20 saavuin maaliin. Nyt se on tämänkin hiihto hiihdetty.

Hiihdon jälkeen kaikki toimi aivan upeasti, oli juomaa ja ruokaa. Sukset sai jättää säilöön ja lähtöalueelle jätetyt pussit vaihtovaatteineen olivat selkeästi löydettävissä ja 7000 pussia hyvässä järjestyksessä. Ja eri lähtöryhmien pussit vielä eri väreissä. Kaunis näky.

Vaihdoin vaatteet ja jäin vielä maalialueelle odottelemaan kavereita ja fiilistelemään hyvää tunnelmaa. Aikanaan sitten taas bussilla hotellille ja saunaosastolle rentoutumaan. Kyllä italiainen osaa järjestää ja tunnelmaa on himppu enemmän kuin Pirkka-hiihdossa. Ero lienee samaa luokkaa kun Tukholman maratonin ja Vantaan maratonin välillä tunnelmassa ja fiiliksessä. Suomalaisiin tapahtumien hyvä puoli on taasen se, että saa tehdä oman suorituksen, ei ole ryysistä.

Viralliset kisasivut osoitteessa : http://www.marcialonga.it/marcialonga_ski/index_en.php