Kainuulainen sprintti 23.3.2013
Talvikaudella olen perinteisesti pitänyt kuntoa yllä
hiihtäen. Talven kilpailukalenterissa on aiempina vuosina ollut perinteisesti Pirkka ja Lapponia –hiihtokisoja
ja joitakin omia pidempiä ”laturetkiä”. Kun marraskuussa lopussa olin
ensimmäistä kertaa Ylläksen maisemissa hiihtokautta aloittelemassa, olin
asettanut kilpailukalenteriini vain yhden virallisen kilpailun: Kainuulaisen
sprintin, jossa hiihdetään ensin perinteistä 60km ja sitten suksien vaihdon
jälkeen toiset 60km vapaata.
Matkaan läksin kavereiden kanssa samaan letkaan. Ensimmäiset
kilometrit mentiin reippaasti alle 4 mn/km vauhtia, eli kohtuullisen reipasta
vauhtia perinteiseen. Parin kilometrin jälkeen jäin suosiolla heidän letkastaa,
mutta onneksi tässä vaiheessa oli useita pieniä porukoita, joiden peesissä
pääsi hiihtämään. Reilun 15km kohdalla oli muutama pidempi kilometrien
jäälatuosuus, jossa tasurilla ohittelin muutamia letkoja ja pääsin taas hieman
kovempaa kyytiin. 30km kohdalla olin muutaman minuutin alle 4 min/km
keskivauhdista, eli aiempaa aikatauluani selkeästi edellä. Suksi toimi mainiosti,
luisto oli erinomainen ja pitoa ei ollut yhtää liikaa.
J älkimmäinen puolikas perinteisestä meni samaa vauhtia.
Tosin pito alkoi pikku hiljaa heiketä, mutta työnsin sitäkin enemmän tasuria ja
ylämäet yritin mennä rauhallisesti. Vaihtoon saavuin reippaasti aikataulusta
edellä ajassa 3.45 . Matka ei itse
asiassa oman Garminin mukaan ollut ihan 60 km:a ja siitä osittain tuo 15
minuutin etu.
IhanHukassa - Juha
Talven hiihtoharjoittelu ennen maaliskuun loppua oli sujunut
aivan erinomaisesti. Pääkaupunkiseudulle oli satanut lumi jo joulukuun alussa
ja Loppiaisen aikaa luukuunottamatta, pystyi koko ajan hiihtämään. Loppiainen
sopi hyvin välipäiväksi hiihdosta, sillä silloin IhanHukassa pojat olivat 12h
Rogaining –kisassa. Se olikin ainut kerta neljän kuukauden aikana, kun itse
laitoin lenkkikengät jalkaan.
Aiempina talvina en ole juuri perinteistä
hiihtänyt, mutta nyt oli pakko satsata myöskin siihen tyyliin. Ennen kisaa olin
useina viikonloppuina hiihtänyt 40km+40km harjoituslenkkejä, ja muutamia muita pidempiä
retkiä yhdellä tyylillä, joista mainittakoon mm. Sipoon Susi-hiihto, jonka
latuja kävin hiihtämässä kolmena viikonloppuna. Lisäksi kestävyyttä oli haettu
mm. Seefeldin maisemista, jossa hiihdin kahdeksana päivänä 60km per päivä.
Vuokattiin matkasin edellisenä päivänä. Olin voidellut
sukset valmiiksi jo kotona edellisenä iltana. Kaverit olivat sopineet vievänsä sukset
huoltoon Niskasen Kertun valmentajalle Paavolan Eskolle, joten minäkin päätin vielä
varmistaa suksien toimivuuden ja antaa omat sukseni Eskolle viimeisteltäväksi.
Lauantaiaamu keli oli aurinkoinen ja pakkasta oli alle
kymmenen astetta. Startti oli kello 9:00 yhteislähtönä 60 km perinteisen
kilpailijoiden kanssa. 120 km:lla oli maaliin tulon takarajaksi asetettu kello
18. Laskeskelin, että perinteisestä 60 km pitäisi selvitä miellään vähän yli
neljässä tunnissa, jotta olisi maalissa n. kahdeksan tunnin päästä hyvissä
ajoin ennen maalin sulkeutumista.
Vaihtoon meni lähes kymmenen minuuttia. Monojen lisäksi
vaihdoin aluspaidan ja hiihtotakki vaihtui hiihtotrikoon yläosaan. Lisäksi
kävin vessassa ja taisin syödä yhden energia patukan ja yhden geelipussin.
Eväiksi toiselle kierrokselle otin jopa yhden geelipussin mukaan. Jos olisi
toiminut oikein nopeasti ja olisi osannut ennakkoon hieman järjestellä asioita,
niin vaihdosta olisi selvinnyt 3-5 minuutissa.
Luistelusukset jalkaa ja uudelleen samalle reitille. Aluksi oli
pientä hässäkkää, kun hiihtostadionilta lähdettiin samaan suuntaa, josta toiset
hiihtivät maaliin ja hieman ihmettelin, että milles ladulle mun pitää mennä?
Onneksi samaan aikaan oli muutama muu henkilö myös vaihdossa ja pääsin viimein
oikealle reitille. Reitillä ei enää ollut kuin me 30 sprintin
osallistujaa, joten yksiksesi sain hiihdellä lähes koko matkan. Ensimmäisellä puoliskolla
tuli kahden kaveri selkä vastaan, mutta molemmat hiihtivät tässä vaiheessa jo sen
verran hiljempaa, että menin välittömästi ohi. 40km kohdilla sain seuraavan kerran
näköpiiriini kolmen hiihtäjän ryhmän, jotka olivat kuitenkin 300-500 metriä minua
kokoajan edellä. Tässä vaiheessa ei ollut halua lähteä täysillä hiihtämään, jotta
saisin heidän kiinni. Vasta muutama kilometri ennen maalia huomasin, että yksi
noista kolmesta on hieman sipannut ja seuraavassa ylämäessä ohitinkin hänet. Toinen
kolmesta oli enää muutaman sadan metrin päässä, mutta laskuvoittoisella
viimeisellä kilometrillä minulla ei ollut enää mahdollista häntä tavoittaa.
Lopulta olin maalissa yhteisajassa 7.23.10 eli reilusti alle
tavoiteajan. Sukset olivat toimineet erinomaiseti, joka on ehdoton
edellytys tälläiselle matkalle. Luisteluhiihdon aika oli vain hieman parempi
kuin perinteisen, joka osoittaa sen, että ei ollut enää ihan samaa puhtia
jaloissa hiihtää luistelua pertsan jälkeen. Jos tyylit olisivat toisin päin,
epäilen, että eroa oli jopa tunti luistelun eduksi. Perinteisen osuudella
sykkeet olivat 150/170 ja luistelussa 145/162, joka myös osoittaa, että
toisella kierroksella ei enää ollut ihan samanlaista tsemppiä kuin ekalla.
Osittain tämä tulee siitä, että sen joutui hiihtämään yksin, eikä ollut
kirittäjiä.
Saunan ja ruokailun jälkeen hyppäsin autoon ja läksin
ajamaan kohti Pallas-Hetta maisemia, jossa olin seuraavan viikon
palauttelemassa ja ihan vaan nauttimassa hiihdosta ja hienoista maisemista.
Kommentit
Lähetä kommentti