Tekstit

Näytetään tunnisteella RisuReikä merkityt tekstit.

Jämsä-Jukola 15.-16.6.2013

Kuva
Tämän vuoden Jukola oli Jämsän maisemissa. IhanHukassa tiimin jäsenet ovat perinteisesti olleet Jukolassa mukana joko seuran tai omalla kaveriporukalla. Tommi ja Juha päättivät tällä kertaa ahkeroida. Team Azuren vakiokalustoon kuuluvat harhailijat olivat tänä vuonna mukana myös Tommin kavereiden RisuReikä –nimisen yhdistyksen joukkueessa. Team Azurenkin joukkueen kasaaminen aiheutti tänä vuonna pään vaivaa, koska Jaskan jalka ei kestänyt juoksua. Tämä tuli todettu perinteisessä omassa pimeän harjoituksessa, joka tällä kertaa pidettiin maanantaina iltayöstä juuri ennen Jukolaan. Kiitos vielä ratamestari Ristolle oman radan merkkaamisesta Solvallan soille ja kallioille. Team Azuren joukkueen miehitystä säädettiin loppuun saakka ja vasta perjantaina iltapäivällä päätettiin juoksujärjestys. Team Azure osalta Tommi oli aloitusosuuden suunnistaja ja Juha ankkuri. Team Azure RisuReikä -joukkueessa osuudet vedettiin toisin päin, Juha oli aloittaja ja Tommi ankkuri. Jämsää...