NUTS Ylläs Pallas 164km 9-10.7.2021

Viime vuosi oli mennyt koronan merkeissä; Sairastin koronan ja jälkitautina vielä keuhkokuumeen huhtikuussa, joten viime kesän kunto ei paras mahdollinen juoksemisen kannalta. Sen verran sain harjoiteltua, että Virossa elokuussa pääsin osallistumaan Rogaining 24h EM-kisoihin, joista toki saavutimme 55v-sarjassa 5. sijan. Matkaa kertyi vajaat sata kilsaa pääosin kävellen.

Alkutalvesta keuhkot alkoivat oireilemaan uudelleen ja kävin jälkitarkastuksessa. Sain silloin joulukuussa kortisonia sisältävän astmapiipun, joita hengittelin pari kolme kuukautta. Se auttoi ja jatkuva liman nousu helpotti talven hiihtolenkeillä. Muutenhan talvi oli erinomainen hiihdon kannalta, sillä hiihdin 3000km.

Jotta kesällekin tulisi jotain juoksutavoitetta, päätin jossain kohtaa osallistua NUTS:in 164km juoksuun Hetasta Äkäslompoloon. Lenkkeilyn aloitin tosi myöhään Kilpisjärjeltä palaamisen jälkeen huhtikuussa ja senkin jälkeen kävin vielä muutamia kertoja Oittaalla hiihtämässä. Kaikki toukokuun lenkit olivat tunnin pituisia. Kävin myös muutamia kertoja vetämässä sauvarinnettä Malminkartanossa ja mökin lähellä Pääskyvuorella.

Kesäkuun helteet toivat lisää haastetta harjoitteluun. Loppujen lopuksi pisin lenkki koko kesänä oli 20km ja sauvarinteessä nousut jäivät 1000m ja 2,5h harjoitteisiin, joita ei ollut edes kymmentä. Voiko näin vähällä lajiharjoittelulla lähteä tavoittelemaan 4000 nousumetriä ja 164km pitkän reitin suorittamista? Päätin yrittää, koska mitään menetettäväähän ei ollut.

Äkäkseen saavuin edellisen iltana. Mitään erityistä tankkausta en tehnyt. Viimeisen treenin olin tehnyt Malminkartanossa edellisenä sunnuntaina helteessä. Perjantaina aamulla autolla Hettaan. Itse reittiin en tarkoituksella hirveästi tutustunut, koska en välttämättä halua edes pohtia tulevia ylämäkiä etukäteen. Hetta-Pallas välin olen retkeillyt kerran ja hiihtänyt useasti, mutta juoksureitti poikkesi siitä siltä osin, että siinä käytiin kerran alhaalta hakemassa vauhtia. Myöskin lopun Peurakaltiosta Äkäslompoloon oli tuttua seutua, olinhan hiihtänyt siellä talvella useasti. Ylläksen laskettelurinteenkin olen hiihtänyt luistelusuksilla ylös 7Summit-kisassa.

Sen verran toki olin katsellut reittiä, että huoltopisteiden välit vaihtelivat suuresti. Pelkästään repun edessä olevilla kahdella 0,75l pulloilla ei pärjäisi ja viritin reppuun myös 2l juomarakon, jonne aluksi tosin laitoin vain litran urheilujuomaa ja täytin sen sitten tarvittaessa muutaman kerran täyteen pisimmillä väleille. Toisella pullossa oli myös lähdössä urheilujuomaa ja Pallaksen huollossa tein myös uuden satsin urheilujuomaa. Muuten join pelkää vettä ja sitä helteessä menikin varmaan noin 20 litraa. Haastavin väli oli 33km huoltoväli juurikin Pallakselle. Mutta onneksi matkalla oli muutama puro ja Hannunkurun kaivosta täytin myös juomapullot vedellä.  

Alkumatkasta juoksin tasaiset osuudet ja kaikki pienet ylämäetkin kävelin. Ketomellan huoltoon (32 km) huollossa olin 4 tuntia lähdön jälkeen ja siihen saakka matka oli mennyt ilman ongelmia. Tosi kuuma oli ja tuntui, että koko ajan oli suu kuivana ja janotti. Järjestäjien huollosta otin vain muutaman kerran muutaman banaanin ja isommissa huolloissa söin toki keittoa. Ketomellasta Pallakselle mentiin ehkä tämän reitin hienoimmat maisemat, tosin nekin ovat ruska-aikaan vielä upeammassa väriloistossa. 



Koko matkan mietin, että pystynköhän 36 tunnin alitukseen ja missähän kohtaa tämän juoksun keskeytän. Pallakselle saavuin 10h juoksun jälkeen ja onneksi sää alkoi myös hieman viiletä. Kummasti aina sain 10-15 minuutin huoltotauolla uutta virtaa. Drop-bägistä vaihdoin kuivan paidan päälle ja otin sieltä muutaman geelin syötyjen tilalle ja vihreitä kuulia pussillisen. Ne olivatkin ainoita eväitä, joita söin matkan varrella. Geelejä meni alle 10 koko matkalla, ei vain vatsa ota vastaan juoksun aikana. Kuulia söin ehkä parikymmentä kappaletta.

Seuraavat välit menivät pääosin kävellessä ja alamäissä hieman juosten. Mielessäni asetin taas itselleni tavoitteeksi, että 100 km on ihan hyvä matka. Rauhalan huollosta eteenpäin oli muutamia kilometrejä tieosuutta, ja sen jaksoin taas lyhyen tauon jälkeen juosta hyvin. Tosin vasemman jalan takareidessä tuntui hieman kiristystä ja silloin tällöin vasemman jalan polvi vihoitteli hieman. Ajattelin, että olisi myös hyvä syy keskeytykseen, jos alkaisi tuntua enemmän. Eli tavallaan oli koko ajan keskeytys vielä mielessä, mutta ajattelin, että niin kauan kuin homma nyt edes jotenkin etenee, niin mennään eteenpäin.

Ötököitä oli koko alkumatkan enemmän tai vähemmän. Lisäsin myrkkyä aina joka huoltopisteellä, mutta silti ilmeisesti hiki vei tehon ja ötökät alkoivat aina haitata muutamia tunteja myöhemmin. Äkäskeron jyrkässä nousussa yöllä oli ötökkää aika perkeleesti, mäkäräisiä meni korviin, silmiin ja suuhinkin. Siinä kohtaa päätin, että Peurakaltiossa kyllä keskeytän. Tosin ylhäällä oli yöllä upeat näkymät ja tuuli taas hieman paransi tilannetta. 

En kuitenkaan mennyt Peurakaltiossa heti ilmoittautumaan, vaan istuin taas pöytään nauttimaan lihalientä ja muistin, että mullahan oli muutaman sämpylä repussa. Siinä taas kokista juodessa ja huilatessa tein päätöksen jatkaa, matkaa oli jäljellä kuitenkin vain reilut 50km. Lähtiessä oli ongelma, kun järjestäjien sähkösysteemit oli hajonneet ja kukaan ei saanut vettä. Ratkaisin itse ongelman kaatamalla juomapulloihin kokista, rakossa minulla oli varmaan vielä yli litra vettä jäljellä. Hiilihapollinen kokis aiheutti kivaa sihinää aluksi.

Seuraava pätkä Kotajärvelle olikin aluksi monta kilometriä hyvää latupohjaa loivaan alamäkeen. Jaksoin taas juostakin monta kilometriä. Kotajärveltä sai taas vettä ja matka jatkui kohti Latvamajaa ja Yllästä. Tässä kohtaa olin varma, että maaliin toki pääsisin alle 36h, sillä minulla oli vielä 12h aikaa jäljellä. Ylläsjärven huoltoon 37km juoksijat tulivat juuri samaan aikaan ja siinä oli hirveä ryysis. Siitä lähdettiin sitten kiipeämään Ylläksen huipulle. Kysein kiipeäminen oli merkattu rinteen reunaan kivikkoon. Nousuun meni noin 50 minuutti, mutta jaksoin sen mennä ilman pidempiä taukoja. Mutta kuuluuko tällainen kivikkonousu polkujuoksukisaan, ei minun mielestäni ja ei monen muunkaan. Toiselta puolelta tultiin sentään alas huoltotietä, mutta sekin oli tosi jyrkkää ja osin asfaltoitua. Sitten taas kierrettiin takaisin Kesänkijärven toiselle ja mentiin Pirunkurua ylös, joka oli lähes samanlaista kivirakkaa, mutta ei ehkä ihan niin pitkä kuin Ylläksen rinnenousu. Jos olisin Peurakaltiolla tiennyt millaiset nousut ovat vielä edessä, keskeyttäminen olisi varmaan ollut vielä todennäköisempää. Onneksi en tiennyt niin tarkkaan.


Loppupätkä maaliin oli kohtuu hyvää loivaa alamäkeä Äkäslompolon kylälle. 5-6 km ennen maalia kanssajuoksijan kanssa juteltiin, että juostaanko alle 30h. Todettiin, että ei ole merkitystä, joten suurin osa lopusta tuli vain käveltyä ja aika meni vajaat 10 yli 30 tunnin. Ikäsarjassani olin ainut maaliin päässyt ja kokonaistuloksissa 37. Mutta ajalla ei sinänsä ollut merkitystä. En olisi lähtiessä uskonut, että maaliin pääisisin, mutta näköjään vähemmälläkin harjoittelulla pääsee tällaiset kisat läpi. Kyse on enemmänkin päästä, toimiiko vatsa edes jollain tavalla ja osaako elimistö hyödyntää  omaa rasvaa energian saantiin, energiaa kului Polarin mukaan 18 000 kCal’ia ja tuota määrää en tilanne nauttinut lähellekään.



Loppusanat: En enää koskaan osallistu tällaiselle matkalle. Näin olen monesti sanonut jo aiemmin. Mutta kai sitä ensi kesänä jonkin juhlavuosikilpailun keksii. Ja erityiskiitos Tatu Saarnille, joka parilla hierontakerralla laittoi minun koko kevään vihlotelleen selän kuntoon viikkoa ennen kisaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOR des Geants 10-15.9.2023