Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Mammuttiruntu 25.-26.10 2013

Kuva
Palattiin Juhan kanssa jälleen rikospaikalle eli Mammuttimarssiin. Vuonna 2010 lähdettiin Mammutissa ensimmäistä kertaa yli maratonin mittaiselle lenkille, jonka piti olla ratamestarin mukaan 56km tai jotain, mutta joka olikin sitten lopulta 70km. Sille tielle on sitten jääty, kun todettiin, että helpostihan se meni. Pikkasen arvelutti lähteä kolme viikkoa Vaarojen Ultran jälkeen Mammuttiruntulle (speksin mukaan 130km), mutta kun Koli meni ihan kävelyreissuksi, niin ehkä siitä oli hieman helpompi palautua. Suuri osa lystiä oli jälleen kerran reittisuunnitelman laatiminen, kaikkien eri oikaisujen jälkeen matkaksi näytti tulevan n. 122km. Pariin paikkaan oli olemassa vaihtoehtoisia suunnitelmia, joita sitten sovellettiin lennossa tuntemusten mukaan. Intoa piukkana ennen lähtöä? Kuva: Tomi Mäkelä Matkaan lähdettiin perjantaina illalla 20:45, ekassa startissa Mahottoman (170km) kolme juoksijaa ja 6 Runtulaista. Ensimmäisen rastin piti olla helppo nakki, mutta lähdön euf

Vaarojen Maraton 5.10.2013

Kuva
Tänä vuonna Vaaroilla oli ohjelmassa ultramatka 86km. Viime vuonna juoksin yhden kierroksen aikaan 5:16:26, kahtena edellisenä vuonna olin joutunut jättämään reissun väliin sairastumisten takia. Olin todella tyytyväinen viime vuoden aikaani ja siltä pohjalta oli hyvä lähteä hakemaan lisää haastetta tuplamatkalta. Kokemusta pidemmiltä matkoilta on kertynyt viime vuosien aikana 24h Rogainingeista, Mammutista ja parista alppijuoksusta, joten mistään uudentyyppisestä haasteesta ei ollut kysymys. Olin jo aikaisempina vuosina katsonut ultramatkan toisen kierroksen aikoja ja hieman ihmetellyt, ehkä jopa hymähdellyt, liki yhdeksän tunnin toisia kierroksia. Vaan enpä hymähtele enää. Oikea nilkka muljahti kesäkuun lopussa, mutta parani melko nopeasti. Elokuun lopussa sama nilkka meni suunnistaessa kunnolla ympäri ja sen jälkeen juoksua on tullut melko vähän, korvaavana harjoitteena on ollut pyöräily. Ei nilkka vieläkään kunnossa ollut, mutta teippaamalla yritin saada sen siihen kuos

Pirkan hölkkä 6.10. – Tästä ei voi kun parantaa..

Tiimin päätapahtuma lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna taisi olla Vaarojen maraton. Minä päätin kuitenkin jättää sen tänä vuonna väliin, olinhan juuri lomaillut viikon Alpeilla Sveitsissä, joka tunnetusti ei ole mikään erityisen halpa maa.. Syyskuussa kun kyseinen viikonloppu oli edelleen vapaa, alkoi Pirkan hölkkä houkutella. Kyydit, kulkemiset sun muut järjestyivät niin helposti, että päätin ilmoittautua mukaan. Minulle kyseessä oli ensimmäinen Pirkan hölkkä ever. Pirkan hölkkä juostiin sunnuntaina 6.10. Valkeakoskelta Tampereelle. Reitti 33km kulkee pääasiassa pitkin hiekka- ja ulkoiluteitä, välissä on jonkin verran myös polkua ja muutama kilometri asfalttia. Reitti oli merkattu joten eksymään ei päässyt. Kunto olikin sitten IhanHukassa.. Hölkkä starttasi sunnutaiaamuna 9.05 Valkeakoskelta Tehtaan kentältä. Ensimmäiset kolme kilometriä juostiin asfalttia, kunnes päästiin hiekkatielle ja vähitellen myös ulkoilureitille. Alku sujui ”kohtuullisesti”, yritin aloittaa rauhallis

X-Kaato 28.9.2013

Kuva
X-kaato Tiimi; Antti ja Markus Perinteikäs multisport tapahtuma, joka järjestettiin tällä kertaa Espoon Laaksolahdessa. Ajatuksena oli päästä kilpasarjan reitti läpi ilman pahempia sähläilyjä ja saada varma suoritus. Erityistä tulosta emme lähteneet hakemaan, pieni kutina kyllä oli pärjätä Lupus II tiimille.   Lähtö kiihdytys Kuva; Avanti tiimi   Järjestäjä oli ajatellut helpottaa meidän urakkaa järjestämällä kisan meille tutuissa paikassa, Espoon ja Kauniaisten lähiympäristössä. Startti tapahtui lauantaina klo 5.00 Ensimmäinen tehtävä oli muistisuunnistus Laaksolahden urheilupuiston uimarannalta, kartta oli liimattu laiturille, jonne kaikki rynni samanaikaisesti. Siinä oli laituri kovilla, kukaan ei tainnut pulahtaa veteen. Rastit piti hakea kuttulammelta ja Laaksolahden näköalapaikalta, molemmat olivat tuttuja paikkoja meille ja tämä meni ilman ongelmia. MTB   (Laaksolahti – Karakallio – Kauniainen - Kasavuori) Pääsimme pyörän selkä

Nuuksio Classic 31.8.2013

Kuva
Taitaa tulla Nuuksiosta yhtä vaikea rasti kuin Vaarojen maratonista. Vaarat onnistui vasta kolmannella yrityskerralla, kaksi ensimmäistä meni puihin vatsataudin ja varpaan tulehtumisen takia. Classic jäi väliin viime vuonna aikatauluongelmien takia ja tänä vuonna nilkka muljahti edeltävänä tiistaina Firmaliigan suunnistuksissa, turposi ja sai uuden värityksen: Itse asiassa, toivottavasti Nuuksio jää väliin ensi vuonnakin, UTMB lienee samaan aikaan...

Retki-Rogaining 10.-11.8.2013

Kuva
Lähtökohdat Retki-Rogainingiin eivät olleet aivan kohdallaan. Paluumatkalla Skotlannin rastiviikolta iski flunssa päälle ja alkuviikon olin vaaka-asennossa. Vielä perjantainakin olo oli hutera, mutta lauantaiaamuna tuntui onneksi suhteellisen hyvältä. Sen verran kisajännitystä oli kuitenkin ilmassa, että yöunet jäivät kolmeen tuntiin. Juha  varmaan tapansa mukaan nukkui täydet yöunet. Lähdettiin seitsemältä Helsingistä ja pahimmat pummit tehtiin toivottavasti jo matkalla Sappeelle. Niitä näitä jutellessa vedettiin viimeinen risteys 6km pitkäksi, havahduttiin siihen että navigaattori etsiskeli uutta reittiä. Käytiin siis hakemassa vauhtia Luopioisten keskustasta, siinä vaiheessa ei tiedetty, että näissä maisemissa jolkoteltaisiin muutamaa tuntia myöhemmin. Kun kartat oli jaettu ja päästiin reittisuunnitteluun, todettiin saman tien, että tehtävä on haasteellisempi kuin edellisenä vuonna Viitapohjassa. Metsätaipaleita oli tiedossa aiempaa enemmän eikä ratamestarin luonnehdinta ma

Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013

Kuva
Tiimin pääkoitus taisi olla viime viikonloppuna Retki-Rogainingissa, mutta samalle viikonlopulle oli tarjolla muitakin osallistumisen arvoisia tapahtumia. Meanwhile in Lieksa: KarSun järjestämät pitemmät Ursakit ovat kiinnostaneet jo pitempään, mutta aina on jotain muuta menoa, pari puuttuu tai muuten hankalaa lähteä. Pari viikkoa ennen kisaa Rokua-tiimissäkin seikkaillut Krista huhuili FB:ssä kaveria kisaan. Minähän innostuin heti ja kun yösija löytyi Kristan luota ja VR:kin tarjosi melkein ilmaiset junaliput, niin tekosyyt sai jättää muille. Lets mennään! Tällä kertaa kisasimme nimellä Team Ryyppy & Huikka. Junailin Joensuuhun perjantaina töiden jälkeen. Olin jäädä junasta virkaintoisen konnarin takia, mutta pääsin lopulta Pasilaan ja oikean junan kyytiin. Kisa starttasi lauantaina vasta iltapäivällä, joten päivällä ehti välpätä varusteita ihan rauhassa. Pakkailut oli tehty jo kertaalleen kotona, joten mitään suuria ongelmia ei ilmennyt. Prologi Kisa alkoi lauantaina ilta

Jämi MTB 84km 4.8.2013

Kuva
IhanHapoilla! No ei onneksi mutta kyllä vauhdikkaalle reitille nousuakin oli sisällytetty. Hiihdin talvella Jämin 42km hiihdon ja ilmottauduin samalla Jämi147 triplaan (hiihto, MTB, maastojuoksu). Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorossa oli sarjan toinen laji eli 84km MTB. Luvassa oli kuuma ja helteinen päivä ja lämpötila olikin melkein trooppisissa tunnelmissa jo ennen yhdeksää kun saavuin paikanpäälle. Alkusäätö menee yhden lajin kisoissa niin helposti että sitä erehtyy aina jo epäilemään että jotain oleellista on ihan varmasti unohtunut. No, tällä kertaa se oli pyöräpaita, mutta onneksi mukana oli ihan kelpo vaihtoehto, joten nou panik. Valmistautuminen ei ollut ihan ideaali: olin flunssassa koko alustavan viikon joten sekä reiskojen että keuhkojen tilanne oli täysi kysymysmerkki. Sen lisäksi pyörän selässä on tullut istuttua viime vuotta vähemmän + yhtään pitkää vk-lenkkiä ei ollut pohjalla.. Ei siis näin.. :) Nymmennää. Kuva: Onevision.fi Startti tapahtui Jämi Aree

Finntriathlon 1/2 matka 17.7.2013

Kuva
Ihan Hukuksissa! 1.9 km uinti / 90 km pyöräily / 21.1 km juoksu Neljäs kerta toden sanoo   ja tänään oli ennätystentekopäivä :-) !...ajattelin mielessä kun valmistauduin Joroisilla Valvatusjärven rannalla omassa lähtokarsinassa. Lähdöt oli jaettu ikäluokittain ja Suomen mestaruudesta ja samalla rahapalkinnoista havittelevat olivat ensimmäisessä ryhmässä ja 3 min välein lähti muut ikäluokittain Valvatus järveen uimaa. Järjestely oli tehty, jotta vältyttäisiin startti kaaokselta. Tänä vuonna oli siis tehty lähtöryhmät ja omassa oli noin 150 osallistujaa (40-45 vuotiaat), mukana myös Markus, joka oli innostunut viime hetkellä Joroisten triathlonista ja oli tehnyt 2 vkon pika harjoitusohjelman, mun pienellä avustuksella. Oma kisa starttasi 10.15 ja ensikosketus 18-20 asteiseen veteen oli järkytys (kuten edellisvuotena). Märkäpuku alkoi ahdistaa ja happea ei saanut. Olin Ihan Hukuksissa, muut ryhmässä meni menojaan ja itse yritin haukkoa henkea kuin kala kuivalla maalla, vett