NUTS Karhunkierros 166km, 24-25.5.2019
Kolme perättäistä Karhunkierroksen perusmatkan DNS:ää, asia takoi takaraivossa vahvasti viimeisen kisaa edeltävän viikon. Keskiviikkona oli selviä vilustumisoireita, mutta torstai oli ihan ok. Illalla katsoin meidän perusmatkalaisten huoneistossa viimeisenä Suomi-Ruotsi -matsia, ja tunsin, kuinka kurkkukipu eteni. Menin nukkumaan, mutta uni ei tullut, sen sijaan pyörin sängyssä ja mietin, että taasko tässä käy näin. Vihdoin, joskus ennen kolmea nukahdin ja nukuin lyhyissä pätkissä jonnekin seiskaan. Olo oli ihan helvetin väsynyt, mutta tuntui että kurkkukipu oli hävinnyt. Mitä lie psykosomaattista, taas kerran.
Lähtöhetkellä oli vielä kellon säätö menossa, ja lähdin liikkeelle kelloon keskittyen, onnistuin sitten jotenkin kompuroimaan punaisella matolla 17s lähdöstä turvalleni.
Onneksi ei käynyt pahemmin, henkiset vauriot kestän kyllä. Ensimmäisen mäen päällä ei mennyt sen vahvemmin, ohitin puskan kautta hitaampia ja pyöräytin nilkkani. Onneksi ei mennyt kovin pahasti, mutta riitti varoittamaan, että nyt olisi syytä alkaa keskittymään hommaan vähän tarkemmin.
Matka Konttaiselle (1:06:30) meni joukon puolivälissä, ehkä aavistuksen liian reippaasti, mutta ei pahasti. Kolin viime syksyn virhettä en aikonut toistaa, siellä ensimmäinen 15km meni aivan liian lujaa ja lopusta tuli todella vaikea.
Kumpuvaaran harjanteella takaa tuli iso lössi ohi, mutta samalla sain seurakseni Mikon, jonka kanssa jatkettiin matkaa Juumaan. Vauhti oli aika mukavaa, muutamia alle seiskan kilsoja nopeimmilla pätkillä, mutta ei sen pahempaa keulimista. Alkumatkasta oli tavoite vetää geeli puolen tunnin välein ja tyhjentää pullot (yhteensä litra) joka huoltovälillä ja tämä toimikin aika hyvin Hautajärvelle asti, muutaman geeli jäi väliin huoltojen jälkeen, niissä tuli kuitenkin vedettyä hieman runsaampi setti pöydän antimia. Missään vaiheessa geelit tai muu syöminen ei tökkinyt, joten sen osalta kisa meni aivan nappiin. Jussintuvalla toki menomatkalla täytin pullot, ihan koko väliä Oulankaan ei tarvinnut pärjätä litralla.
Mikko tippui kyydistä Kitkajoen rannalla ja jatkoin matkaa yksin, pari pätkää mentiin Antin kanssa, mutta sitten taisivat vatsaongelmat korjata miehen. Ennen Oulankajoen helpoille rantapätkille siirtymistä tein joitain ohituksia, mutta viimeiset 10km huoltoon sain mennä ihan yksin, vaikka edessä oli minuutin päässä enemmänkin jengiä.
Oulankaan meni aikaa 8:04, joka oli taatusti nopeampaa kuin mitä olin odottanut. Mitään taulukoita en kuitenkaan ollut laatinut. Juoksu kulki vielä joen varren neulasbaanoilla ihan ok, väliin otin aina pieniä kävelypätkiä. Oulangan huoltoon sain tuhrattua 14 minuuttia, vaikka en muista muuta kuin ottaneeni lisää geelejä dropbagistä ja syöneeni eteen tuotuja herkkuja. Kiitokset Miralle ja Nikolle. Lähdön kompurointi oli myös tiedossa, kovasti kyseltiin, olinko kaatunut…
Oulanka-Hautajärvi väli meni pitkälti Sambaporukassa Jukan ja Tuomaksen kanssa. Laskeskeltiin, milloin kärki tulee vastaan ja yllätyttiin, kuinka nopeasti sieltä lopuksi tultiin. Heiteltiin yläfemmoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja hölkkäiltiin helppoja pätkiä kohti huoltoa. Kävelyn määrä pikkuhiljaa lisääntyi. Ennen huoltoa rivit rakoilivat ja tultiin kaikki eri aikaa huoltoon. Hautajärvelle meni 12:42, edelleen vahvasti alle sen mitä olisin odottanut. Luvattua pitsaa ei löytynyt, ja muutenkin huolto oli perseestä, siellä ei ollut ketään jeesaamassa, joten aikaa meni enemmän. Söin pussillisen kaurapuuroa ja jonkun kaverin karjalanpiirakat, joita ei itse halunnut. Kaivoin bagistä sadehousut ja vaihdoin ne shortsien tilalle. Laitoin myös kellon lataukseen, täytin pullot ja lähdin takaisin baanalle. Tähän sain tuhrattua 32 minuuttia, en ymmärrä.
Sade alkoi paluumatkan myötä, eikä se tainnut tauota loppumatkan aikana kuin pariksi hetkeksi. Olin myös kaivanut repusta sauvat esiin, joten päästiin ”vahvuusalueelle”. Alkumatkasta jaksoin vielä juosta helppoja pätkiä, mutta Oulankaan saapui (17:58) sauvakävelijä, joka ei enää juuri juoksuaskelia ottanut. Oikea reisi oli mennyt jo alun Valtavaaran ylityksessä melko jumiin ja alkoi olla heikkona. Vaan eipä voimia muutenkaan enää ollut juoksemiseen. Keväällä ongelmia aiheuttanut hamstring oli tuntunut koko alkumatkan, kävellessä juili takareidestä ja pohkeesta, mutta juostessa ei tuntunut yhtään. Shokkihoidolla oli päästy siihen tilanteeseen, että jalka ei enää vaivannut kävellessä, hyvä niin. Paluumatka Oulankaan vei 12 minuuttia enemmän kuin menomatka, ihan siedettävä hidastuminen. Huollossa pupelsin taas 20 minuuttia, eli söin jotain, otin lisää geelejä ja putsasin kengät. Ja suurimpana mokana kiristin kengännauhat. Aivan liian kireälle, en tiedä miksi.
Huollon jälkeen kokeilin vielä kerran juosta pätkän, mutta ei enää oikein kiinnostanut. Viimeinen alle 10min kilometri oli 119. Kitkajoen rannalla alkoi kurkunpäätä kutittaa ja yskin muutaman minuutin, tilanne ei juuri parantunut, edes veden juominen ei tilannetta korjannut. Lopulta yskiminen johti siihen, että kevyet yrjöt lensivät pariin otteeseen, mutta sitten lopulta tilanne onneksi rauhoittui.
Viimeisessä laskussa ennen kuin yhdytään 34km reittiin oikea jalka lipesi ja otin täydellä voimalla luisun kiinni oikealla reidellä, joka oli jo melko romuna. Sattui ihan helvetisti vähän aikaa ja pelkäsin, että koko homma kaatuu tähän. Mutta onneksi tämäkin tilanne rauhoittui parin minuutin kuluttua ja pystyin taas etenemään normivauhtia. Riippusillan jälkeisessä nousussa kyllä huomasi, että ponnistaminen oikealla alkoi olla vaikeaa. Mutta onneksi Konttaiseen asti oli melko tasaista.
Riippusillalla sain viimein aikaiseksi myös kengännauhojen löysäämisen, jalkapöytää oli särkenyt jo kilometritolkulla, mutta sitä vaan laiskistuu mitä pidemmälle matka etenee. Eikä ne nauhat tälläkään korjauksella vielä tulleet ilmeisesti riittävän löysälle.
Juuman huollossa en onneksi saanut enää sählättyä aikaa ylen määrin, söin seisaaltani jotain, kerjäsin kokista siinä onnistumatta, seurustelin hetken ja jatkoin matkaa, meni siihen kuitenkin 5 minuuttia.
Juuman jälkeen aloin laskeskelemaan pääsisinkö alle 30h. Jossain aikaisemmin olin jo luopunut ajatuksesta, mutta yhtäkkiä havahduin aiheeseen uudestaan, kun näin kyltin Ruka 20km ja aikaa oli vielä 5h jäljellä. Laskutoimitukset ultran loppupuolella on tunnetusti haastava aihealue, mutta nyt oli niin helppo yhtälö, että tiesin sen olevan mahdollista. Kävelyyn tulikin ihan hyvin virtaa ja napsin muutaman selän matkalla kohti Porontimajokea.
Konttaiselle noustessa tajusin, että lopusta tulee todella haastava, oikealla jalalla ei enää pystynyt ponnistamaan eikä sillä oikein voinut ottaa laskuissa vastaankaan. Pääsin kuitenkin ylös, mutta laskeutuessa kohti huoltoa onnistuin jotenkin sotkeutumaan jalkoihini ja kaaduin pää edellä kallioon. Ainekset olivat paljon pahempaan, mutta onneksi ainoastaan poskipää sai pienen ruhjeen. Omin voimin en päässyt ylös, onneksi pari kaveria lyhyemmiltä matkoilta nostivat ylös. Näytin varmaan aika surkealta siinä rähmälläni. Eikä homma varmaan vaikuttanut ulkopuolisen silmiin kovin järkevältä, siinä oli joku katsoja kolmen lapsensa kanssa sopivasti todistamassa ”ultrajuoksun” hienoutta.
Ja kyllä, viimeinen pätkä oli haastava ja kesti liki kaksi tuntia, kaikki nousut piti ponnistaa pelkästään vasemmalla jalalla, oikean rooliksi jäi tulla tasoihin ennen seuraavaa askelta. Laskut sentään olivat edes vähän helpompia. Mitä en tiennyt vielä tässä vaiheessa oli se, että H50-sarjan voitto karkasi matkalla Valtavaaralle. Olin jo mennyt ykkösestä ohi ennen Konttaista, mutta tulin uudestaan ohitetuksi. No onneksi en tiennyt, ettei tullut rikottua jalkaa yhtään sen enempää. Kai sillä sen vajaa 3 minuuttia olisi pystynyt tulemaan nopeammin, jos olisi ollut pakko. Viimeiset 30 metriä maaliin juosten ajassa 30:11:40. Hyvä aika ja sillä sijoittui miesten listalla puoliväliin. Tosin ei tätä aikaa voi verrata aikaisempien vuosien 30h aikoihin, soraa on kärrätty reitin varten sen verran, että reitti on huomattavasti juostavampi kuin aikaisemmin. Ei se silti perusmatkasta helppoa tee, ainakaan 50-sarjalaisille.
Matkan aikana ei varsinaisesti tehnyt mieli miettiä uusia ilmoittautumisia, mutta koska ensi vuonna tulee 55v mittariin, niin juhlavuoden kunniaksi olen luvannut itselleni UTTF-kiertueen. Eli paluu Rukalle heti ensi vuonna eikä tällä kertaa mitään ”Ei vittu ikinä enää”-juttuja.
Lähtöhetkellä oli vielä kellon säätö menossa, ja lähdin liikkeelle kelloon keskittyen, onnistuin sitten jotenkin kompuroimaan punaisella matolla 17s lähdöstä turvalleni.
Onneksi ei käynyt pahemmin, henkiset vauriot kestän kyllä. Ensimmäisen mäen päällä ei mennyt sen vahvemmin, ohitin puskan kautta hitaampia ja pyöräytin nilkkani. Onneksi ei mennyt kovin pahasti, mutta riitti varoittamaan, että nyt olisi syytä alkaa keskittymään hommaan vähän tarkemmin.
 |
| Valtavaaralla freshinä Kuva: onevision.fi |
Matka Konttaiselle (1:06:30) meni joukon puolivälissä, ehkä aavistuksen liian reippaasti, mutta ei pahasti. Kolin viime syksyn virhettä en aikonut toistaa, siellä ensimmäinen 15km meni aivan liian lujaa ja lopusta tuli todella vaikea.
Kumpuvaaran harjanteella takaa tuli iso lössi ohi, mutta samalla sain seurakseni Mikon, jonka kanssa jatkettiin matkaa Juumaan. Vauhti oli aika mukavaa, muutamia alle seiskan kilsoja nopeimmilla pätkillä, mutta ei sen pahempaa keulimista. Alkumatkasta oli tavoite vetää geeli puolen tunnin välein ja tyhjentää pullot (yhteensä litra) joka huoltovälillä ja tämä toimikin aika hyvin Hautajärvelle asti, muutaman geeli jäi väliin huoltojen jälkeen, niissä tuli kuitenkin vedettyä hieman runsaampi setti pöydän antimia. Missään vaiheessa geelit tai muu syöminen ei tökkinyt, joten sen osalta kisa meni aivan nappiin. Jussintuvalla toki menomatkalla täytin pullot, ihan koko väliä Oulankaan ei tarvinnut pärjätä litralla.
 |
| Alussa on jopa juostu Kuva: Guillem Casanova |
Mikko tippui kyydistä Kitkajoen rannalla ja jatkoin matkaa yksin, pari pätkää mentiin Antin kanssa, mutta sitten taisivat vatsaongelmat korjata miehen. Ennen Oulankajoen helpoille rantapätkille siirtymistä tein joitain ohituksia, mutta viimeiset 10km huoltoon sain mennä ihan yksin, vaikka edessä oli minuutin päässä enemmänkin jengiä.
Oulankaan meni aikaa 8:04, joka oli taatusti nopeampaa kuin mitä olin odottanut. Mitään taulukoita en kuitenkaan ollut laatinut. Juoksu kulki vielä joen varren neulasbaanoilla ihan ok, väliin otin aina pieniä kävelypätkiä. Oulangan huoltoon sain tuhrattua 14 minuuttia, vaikka en muista muuta kuin ottaneeni lisää geelejä dropbagistä ja syöneeni eteen tuotuja herkkuja. Kiitokset Miralle ja Nikolle. Lähdön kompurointi oli myös tiedossa, kovasti kyseltiin, olinko kaatunut…
Oulanka-Hautajärvi väli meni pitkälti Sambaporukassa Jukan ja Tuomaksen kanssa. Laskeskeltiin, milloin kärki tulee vastaan ja yllätyttiin, kuinka nopeasti sieltä lopuksi tultiin. Heiteltiin yläfemmoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja hölkkäiltiin helppoja pätkiä kohti huoltoa. Kävelyn määrä pikkuhiljaa lisääntyi. Ennen huoltoa rivit rakoilivat ja tultiin kaikki eri aikaa huoltoon. Hautajärvelle meni 12:42, edelleen vahvasti alle sen mitä olisin odottanut. Luvattua pitsaa ei löytynyt, ja muutenkin huolto oli perseestä, siellä ei ollut ketään jeesaamassa, joten aikaa meni enemmän. Söin pussillisen kaurapuuroa ja jonkun kaverin karjalanpiirakat, joita ei itse halunnut. Kaivoin bagistä sadehousut ja vaihdoin ne shortsien tilalle. Laitoin myös kellon lataukseen, täytin pullot ja lähdin takaisin baanalle. Tähän sain tuhrattua 32 minuuttia, en ymmärrä.
Sade alkoi paluumatkan myötä, eikä se tainnut tauota loppumatkan aikana kuin pariksi hetkeksi. Olin myös kaivanut repusta sauvat esiin, joten päästiin ”vahvuusalueelle”. Alkumatkasta jaksoin vielä juosta helppoja pätkiä, mutta Oulankaan saapui (17:58) sauvakävelijä, joka ei enää juuri juoksuaskelia ottanut. Oikea reisi oli mennyt jo alun Valtavaaran ylityksessä melko jumiin ja alkoi olla heikkona. Vaan eipä voimia muutenkaan enää ollut juoksemiseen. Keväällä ongelmia aiheuttanut hamstring oli tuntunut koko alkumatkan, kävellessä juili takareidestä ja pohkeesta, mutta juostessa ei tuntunut yhtään. Shokkihoidolla oli päästy siihen tilanteeseen, että jalka ei enää vaivannut kävellessä, hyvä niin. Paluumatka Oulankaan vei 12 minuuttia enemmän kuin menomatka, ihan siedettävä hidastuminen. Huollossa pupelsin taas 20 minuuttia, eli söin jotain, otin lisää geelejä ja putsasin kengät. Ja suurimpana mokana kiristin kengännauhat. Aivan liian kireälle, en tiedä miksi.
Huollon jälkeen kokeilin vielä kerran juosta pätkän, mutta ei enää oikein kiinnostanut. Viimeinen alle 10min kilometri oli 119. Kitkajoen rannalla alkoi kurkunpäätä kutittaa ja yskin muutaman minuutin, tilanne ei juuri parantunut, edes veden juominen ei tilannetta korjannut. Lopulta yskiminen johti siihen, että kevyet yrjöt lensivät pariin otteeseen, mutta sitten lopulta tilanne onneksi rauhoittui.
Viimeisessä laskussa ennen kuin yhdytään 34km reittiin oikea jalka lipesi ja otin täydellä voimalla luisun kiinni oikealla reidellä, joka oli jo melko romuna. Sattui ihan helvetisti vähän aikaa ja pelkäsin, että koko homma kaatuu tähän. Mutta onneksi tämäkin tilanne rauhoittui parin minuutin kuluttua ja pystyin taas etenemään normivauhtia. Riippusillan jälkeisessä nousussa kyllä huomasi, että ponnistaminen oikealla alkoi olla vaikeaa. Mutta onneksi Konttaiseen asti oli melko tasaista.
Riippusillalla sain viimein aikaiseksi myös kengännauhojen löysäämisen, jalkapöytää oli särkenyt jo kilometritolkulla, mutta sitä vaan laiskistuu mitä pidemmälle matka etenee. Eikä ne nauhat tälläkään korjauksella vielä tulleet ilmeisesti riittävän löysälle.
 |
| Väsymys näkyy ennen Juuman huoltoa, silti hymyilyttää Kuva: Janne Hietala |
Juuman huollossa en onneksi saanut enää sählättyä aikaa ylen määrin, söin seisaaltani jotain, kerjäsin kokista siinä onnistumatta, seurustelin hetken ja jatkoin matkaa, meni siihen kuitenkin 5 minuuttia.
Juuman jälkeen aloin laskeskelemaan pääsisinkö alle 30h. Jossain aikaisemmin olin jo luopunut ajatuksesta, mutta yhtäkkiä havahduin aiheeseen uudestaan, kun näin kyltin Ruka 20km ja aikaa oli vielä 5h jäljellä. Laskutoimitukset ultran loppupuolella on tunnetusti haastava aihealue, mutta nyt oli niin helppo yhtälö, että tiesin sen olevan mahdollista. Kävelyyn tulikin ihan hyvin virtaa ja napsin muutaman selän matkalla kohti Porontimajokea.
Konttaiselle noustessa tajusin, että lopusta tulee todella haastava, oikealla jalalla ei enää pystynyt ponnistamaan eikä sillä oikein voinut ottaa laskuissa vastaankaan. Pääsin kuitenkin ylös, mutta laskeutuessa kohti huoltoa onnistuin jotenkin sotkeutumaan jalkoihini ja kaaduin pää edellä kallioon. Ainekset olivat paljon pahempaan, mutta onneksi ainoastaan poskipää sai pienen ruhjeen. Omin voimin en päässyt ylös, onneksi pari kaveria lyhyemmiltä matkoilta nostivat ylös. Näytin varmaan aika surkealta siinä rähmälläni. Eikä homma varmaan vaikuttanut ulkopuolisen silmiin kovin järkevältä, siinä oli joku katsoja kolmen lapsensa kanssa sopivasti todistamassa ”ultrajuoksun” hienoutta.
Ja kyllä, viimeinen pätkä oli haastava ja kesti liki kaksi tuntia, kaikki nousut piti ponnistaa pelkästään vasemmalla jalalla, oikean rooliksi jäi tulla tasoihin ennen seuraavaa askelta. Laskut sentään olivat edes vähän helpompia. Mitä en tiennyt vielä tässä vaiheessa oli se, että H50-sarjan voitto karkasi matkalla Valtavaaralle. Olin jo mennyt ykkösestä ohi ennen Konttaista, mutta tulin uudestaan ohitetuksi. No onneksi en tiennyt, ettei tullut rikottua jalkaa yhtään sen enempää. Kai sillä sen vajaa 3 minuuttia olisi pystynyt tulemaan nopeammin, jos olisi ollut pakko. Viimeiset 30 metriä maaliin juosten ajassa 30:11:40. Hyvä aika ja sillä sijoittui miesten listalla puoliväliin. Tosin ei tätä aikaa voi verrata aikaisempien vuosien 30h aikoihin, soraa on kärrätty reitin varten sen verran, että reitti on huomattavasti juostavampi kuin aikaisemmin. Ei se silti perusmatkasta helppoa tee, ainakaan 50-sarjalaisille.
Matkan aikana ei varsinaisesti tehnyt mieli miettiä uusia ilmoittautumisia, mutta koska ensi vuonna tulee 55v mittariin, niin juhlavuoden kunniaksi olen luvannut itselleni UTTF-kiertueen. Eli paluu Rukalle heti ensi vuonna eikä tällä kertaa mitään ”Ei vittu ikinä enää”-juttuja.
Kommentit
Lähetä kommentti