sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Mammuttiruntu 25.-26.10 2013

Palattiin Juhan kanssa jälleen rikospaikalle eli Mammuttimarssiin. Vuonna 2010 lähdettiin Mammutissa ensimmäistä kertaa yli maratonin mittaiselle lenkille, jonka piti olla ratamestarin mukaan 56km tai jotain, mutta joka olikin sitten lopulta 70km. Sille tielle on sitten jääty, kun todettiin, että helpostihan se meni.

Pikkasen arvelutti lähteä kolme viikkoa Vaarojen Ultran jälkeen Mammuttiruntulle (speksin mukaan 130km), mutta kun Koli meni ihan kävelyreissuksi, niin ehkä siitä oli hieman helpompi palautua.

Suuri osa lystiä oli jälleen kerran reittisuunnitelman laatiminen, kaikkien eri oikaisujen jälkeen matkaksi näytti tulevan n. 122km. Pariin paikkaan oli olemassa vaihtoehtoisia suunnitelmia, joita sitten sovellettiin lennossa tuntemusten mukaan.

Intoa piukkana ennen lähtöä?
Kuva: Tomi Mäkelä

Matkaan lähdettiin perjantaina illalla 20:45, ekassa startissa Mahottoman (170km) kolme juoksijaa ja 6 Runtulaista. Ensimmäisen rastin piti olla helppo nakki, mutta lähdön euforiassa kartan lukeminen jäi hieman toisarvoiseksi ja vajaa kilsa lähdöstä valittiin väärä latupohja, pienen koukun jälkeen päästiin takaisin uralle. Rastia lähestyttäessä kartalta löytynyttä polkua ei löytynytkään maastosta ja kun kompassi oli repussa, päädyttiin takaisin melkein samaan paikkaan, jossa oltiin 300m aikaisemmin.  Kompassia ja nykyteknogiaa hyödyntäen rastikin sitten lopulta löytyi. Paska alku, mutta onneksi ei oltu suunnistuskilpailuissa.

Rastin jälkeen otettiin luku ja todettiin, että meitä oli viisi samassa ryhmässä. Mahottoman miehet Jari ja Sakari häipyivät nopeasti horisonttiin ja jatkettiin Jussin kanssa kohti kakkosta. Juha oli tapansa mukaan sähköjänis alkumatkasta ja päästeltiin menemään aivan liian kovaa vauhtia, kilometrivauhdit pyörivät kutosen pinnassa ja nopein näytti menneen 5:25.

Oikaisu kolmoselle ajautui liian alas suon reunaan, tossut kastuivat ja pysyivät märkinä koko reissun. Nelosen jälkeen Jussi totesi, että vauhti on hänelle liian kovaa, palautin hänet kartalle ja lähdettiin Juhan kanssa kahdestaan jatkamaan matkaa.

Vitoselle mennessä heitettiin reput tien reunaan ja otettiin rasti pistona. Tiellä takaa lähestyi pari juoksijaa. Hieman yllätyin, kun kyseessä oli kovakuntoiset Nopsakoipi ja Pohjan Tähti. Olivat pummanneet ykköstä siis vielä enemmän kuin me. Hieman ennen rastia vastaan tulivat Jari ja Sakari, olivat pummanneet jotain matkalla, koska eivät olleet kuin reilu 5 minuuttia edellä.

Kutoselle otettiin kierto järven länsipuolta, ei tarvinnut paljon suunnistaa ja ennen rastia sai taas jättää reput hetkeksi  pusikkoon. Juhankin pahin into alkoi laantua ja vauhti tasaantui. Ensimmäiseen maratoniin käytettiin aikaa tasan 5h.

Seuraavalla rastilla odotti reissun ”kohokohta” eli uimarasti, tarjolla olisi tietysti ollut myös vaihtoehtoinen reilun 3km sakkolenkki, mutta kun sitä matkaa kertyy tässä hommassa ihan riittävästi muutenkin, niin käytiin kastautumassa. Juha hoiti oman osansa tyynesti eikä ilmeisesti tuntunut missään. Mun mielestä vesi oli helvetin kylmää ja märkien pelastusliivien pukeminen oli todella vittumaista. Nössö mikä nössö.

Uimarastilla on kivaa...

Uinnin jälkeen kietaistiin järjestäjien tarjoamat makkarat naamaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Jonkun aikaa piti pitää kierroksia yllä, että sai taas veren kiertämään jaloissa ja käsissä.

Kasille kierrettiin oikean kautta, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi, koska vasemmanpuoleista polkua ei ollut enää olemassa. Sitä etsittiin haravoimalla tuloksetta rastilta lähdettäessä, lopulta päädyttiin kuitenkin oikealle uralle. Uimarastilla vaihdetut kuivat sukat saatiin onneksi kasteltua suolla ja palattiin totuttuun olotilaan.

Tammisaaressa etsittiin avoimia vesipisteitä vierasvenesatamasta ja käytiin kolkuttelemassa paikallisen hotellin ulko-ovea tuloksetta. Tehtiin pikainventaari juomista, olin kietaissut melkein koko leilin tyhjäksi (lähdössä 2l), jäljellä oli myös 2 puolen litran kokista, Juhalla oli suunnilleen saman verran.

Keskusaukion lähistöllä kyselin paikalliselta alkuasukkaalta, arviolta 70v nainen aamun sauvakävelylenkillä, että olisiko tietoa mistä saisi vettä, hieman säikähtäneen oloisen naisen vastaus oli ”Jag talar inte finska”. Yritin ruostuneella ruotsinkielellä ja rouva näytti vielä pelokkaammalta eikä puhunut enää mitään. Luovutin. Ehkä olisi pitänyt sammuttaa otsalamppu eikä osoittaa 700 lumenea päin näköä… Keskustan alueella nuohottiin vielä urheilukentän kulmat vesipisteiden varalta sekä katseltiin omakotitalojen vesipisteitä sillä silmällä. Niissä paikoissa missä vettä olisi ollut tarjolla, oli auto pihassa, joten jätettiin väliin. Todettiin, että yritetään seuraavaksi Snappertunassa, kun päivä valkenee, tai ja jos on aivan pakko, niin pillereillä jostain jonkasta.

Seuraavalla välillä kymppirastille silmä alkoi painaa tuhottomasti, mutta selvisin siitä varttitunnin räpyttelyllä. Hieman ennen rastia Pohjan Tähti ajoi meidät lopulta kiinni, kuljettiin loppumatka rastille yhdessä ja sen jälkeen mies häipyi kevyellä askeleella näkyvistä.

Rastilla 11 pidettiin 10 minuutin aamiaistauko ja vedettiin sämpylät naamaan, upposi hyvin kokiksella. Tässä vaiheessa alkoi ilmeisesti olla vintti aika pimeänä, koska luin karttaa hieman pieleen ja yritin lähteä hortoilemaan suolle, onneksi Juha sai taottua järkeä päähän ja jatkettiin taas oikeaan suuntaan.  Toinen maraton täyttyi näillä main, aikaa meni jo 6:15 (ilman uintirastia).

Raaseporin linna, rasti 12.


Snappertunassa ei nähty ristin sielua ja matka jatkui ilman vesitäydennystä. Samalla alkoi ripsottaa vettä taivaalta, parempi siis jatkaa matkaa suu auki, ehkä sieltä saisi jotain sattumia. Tiellä pidettiin varmaan tosi kovaa vauhtia, koska onnistuttiin vetämään yhdestä risteyksestäkin pitkäksi.

Pohjan Tähti nähtiin viimeisen kerran hieman ennen Linnanraunioita, eroa taisi olla puolisen tuntia tässä vaiheessa ja ero kasvamassa kovaa vauhtia.

Rastin jälkeen vaihdettiin viimein sadetakit päälle. Oli jo aikakin - kumma miten näin yksinkertaiseen toimenpiteeseen saa menemään liki kymmenen minuuttia aikaa. Seuraavalle rastille lähdettiin pellon poikki, muitakin jälkiä näkyi, joten sama reitinvalinta oli ollut marssisarjalaisillakin. Pelto oikaisi mukavasti, mutta kovin kevyttä siellä ei ollut tarpoa, kengät keräsivät mutaa sen verran, että jaloissa oli tonnin stiflat.

Pellon oikaisussa Juha ajautui hieman erilleen ja päätti jatkaa eri reittiä ja jättää viimeisen kynnöspellon ylittämättä. Tiesin, että aikaa palaa enemmän ja kävelin rauhallisesti eteenpäin ja soitin pari puhelua. Kohdassa johon oli sovittu treffit ei näkynyt ketään, jatkoin edelleen matkaa taaksepäin vilkuillen ja ihmettelin mihin Juha on jäänyt. Jonkun ajan kuluttua sain taas seuraa, kartta ei kuulemma ollut pitänyt paikkaansa ja oli tullut pieni pummi. Justjust.

Syksyn värejä.


Matkaa jatkettiin ilman suurempaa dramatiikkaa, oikea sääri alkoi vaivata ja juoksemaan lähtö tuntui aina hieman tuskalliselta. Ei se kyllä mitään juoksemista enää tässä vaiheessa ollut vaan jotain ihme nylkytystä. Vauhti oli sen verran hidasta, että nesteen kulutus oli aika maltillista, jossain vaiheessa todettiin että selvitään niillä litkuilla millä oltiin lähdetty matkaan eikä tarvita täydennystä. Toiseksi viimeisellä rastilla jaettiin puoliksi viimeinen kokis.

Viimeiseltä rastilta oli jäljellä enää melko tylsä pätkä valtatien reunaa kohti maalia. Sen verran kiristettiin, että päästiin tunnin alle viimevuotisen ajan.

Loppusuoralla pohdittiin, ollaanko me tyhmiä vai kovia. Todettiin, että varmaan molempia. Ens vuonna uudestaan.

Matkaa kertyi lopulta n. 121km, aikaa paloi 17:48



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti