Finntriathlon 1/2 matka 17.7.2013



Ihan Hukuksissa!

1.9 km uinti / 90 km pyöräily / 21.1 km juoksu

Neljäs kerta toden sanoo  ja tänään oli ennätystentekopäivä :-)!...ajattelin mielessä kun valmistauduin Joroisilla Valvatusjärven rannalla omassa lähtokarsinassa. Lähdöt oli jaettu ikäluokittain ja Suomen mestaruudesta ja samalla rahapalkinnoista havittelevat olivat ensimmäisessä ryhmässä ja 3 min välein lähti muut ikäluokittain Valvatus järveen uimaa. Järjestely oli tehty, jotta vältyttäisiin startti kaaokselta.
Tänä vuonna oli siis tehty lähtöryhmät ja omassa oli noin 150 osallistujaa (40-45 vuotiaat), mukana myös Markus, joka oli innostunut viime hetkellä Joroisten triathlonista ja oli tehnyt 2 vkon pika harjoitusohjelman, mun pienellä avustuksella. Oma kisa starttasi 10.15 ja ensikosketus 18-20 asteiseen veteen oli järkytys (kuten edellisvuotena). Märkäpuku alkoi ahdistaa ja happea ei saanut. Olin Ihan Hukuksissa, muut ryhmässä meni menojaan ja itse yritin haukkoa henkea kuin kala kuivalla maalla, vettä välillä keuhkoista rykien. Piti lopettaa uiminen ja kääntyä selälleen hetkeksi, odottaa että hengitys tasantuu ja yskiä vedet pois. Pikku hiljaa alkoi happi kulkea ja sain uinti rytmistä kiinni. Muut olivat jo hävinneet 50 metrin päähän ja alkoi takaa ajo. Keli oli aika tuulinen ja aaltoakin oli hieman matkan varrella, joka tuotti omat vaikeutensa. Välillä tuli hörpättyä vettä tai jättää hengityskerta väliin jos aalto oli pyrkimässä suusta sisään, sama keli muilla ajattelin ja painoin menemään. Rannan häämöttäessä olin jo ryhmäni seassa, aikaa oli rannalle saavuttaessa kulunut 42min 47 s. Markus nousi vedestä noin minuutin aiemmin.
Ensimmäinen vaihto (uinti-pyörä)
Vaihto on myös oma lajinsa. Itse olen sitä onneksi opetellut ja märkäpuku lentäen helposti pois ja sukat ja pyöräilykengät jalkaan, sekä kypärä päähän ja sitten etsimään omaa pyörää. Ette muuten arvaakkaan kuinka vaikeaa on muistaa omaa kilpanumeroa siinä tiimellyksessä J. Onneksi oman pyörän malli ja väritys on mielessä ja käytävä mistä sitä etsiä, joten sitääkin selvittiin.
Kokonaisaikaa kului vaihtoon; Antti 5 min 23 s. Markus n. 8 min.

Pyöräily 90 km
Pyöräilyn pitäisi sopia uintia paremmin ja olihan alla ihan oikea tri-pyörä, joka oli oikein aerodynaamisesti muotoiltu ja airo tangolla. Jalat olivat kuin uudet, kuukauden takaisesta reisirevähtymästä ei ollut merkkejä enään, painoin siis tosissaan menemään. En katsellut sykemittaria, annoin mennä tunteella ja kivun rajoilla kokoajan. Sain vauhdin helposti pidettyä yli 30 km/h ja tämä lupaili hyvää. Ohittelin monia ryhmiä ja aina tarttui mukaan ”takiaisia”. Beesi kielto oli ja olisi pitänyt pitää 10 m välit. Tämä oli kuitenkin lähes mahdotonta alussa, kun porukka haki omaa paikkaansa pitkässä letkassa. Ohituksia tuli yhtenään ja takaa tuleva tuli ”beesistä” ohi ja sitten siltä loppu poweri reisistä, niin taas mentiin ohi. Tätä showta jatkui noin 50 km asti. Kunnes kilpakaverit saivat järjestyksen selville ja heikommat olivat pudonnut kyydistä ja välit alkoi muodostua. Tässä lajissa mulla yleensä selkälihakset loppuu, mutta nyt meni ilman ongelmia koko matka (Taloyhtiön ojan kaivuu oli tehnyt ristiselän lihaksista rautaa!). Aikaa kului 90 km pyrörälenkillä 2 h 36 min ja Markuksella 8 min enemmän.
90 km pyöräilylenkille tuli keskinopeudeksi 34.5 km/h ja Markus 32.9 km/h. Aika kireellä oli ketjut ollut ;-)!
Toinen vaihto (pyörä – juoksu)
Pyörät piti viedä itse oman karsinaan ja 1000 mahdollisesta paikasta piti löytää omansa. Järjestäjä oli antanut pieniä vinkkejä telineiden päihin numerokylteillä. Vielä kun olisi muistanut oman numeron ja hetken IhanHukassa...no heitin sen sitten johonkin telineeseen roikkumaan ja köpöttelin pyöräilykengät jalassa kohti urheilutaloa, jossa varusteiden vaihto. Kassi auki ja Zootit trahloniin suunnitellut tossut jalkaan (suosittelen niille, jotka ei osaa sitoa kengännauhoja ;-)) ja kypärä tilalle kassiin.
Juoksu 21 km
Onnelliset miehet maalissa
Ekat metrit juosten kertoo, menikö pyöräily liian lujaa ja reidet liian ”pölkyt”. Tarkeää on saada juoksuvauhti omalle tasolle suht nopeasti. Oma tavoitevauhti oli 25 min / 5 km lenkki. Alussa näytti että nyt homma toimi, 4.30 – 4.50 min/ km vauhtia mentiin kaksi ekaa 5 km lenkkiä. Juoksulenkki kierteli pitkin Joroisten keskustaa, eikä ole mikään tasainen vaan korkeuseroja löytyy jonkin verran. Juoksu ei paljon hidastunut ja jalat jaksoi tehdä töistä. Pieni notkadus kahdelle viimeiselle kierrokselle tuli, ja lipsati yli 25 minsan.
21.1 km aikaan 1h 41min ja Markus 2h 01 min. 
Tankkaus oli osunut lähes täydellisesti, kun ei tarvinnut matkanvarrella tankata kuin urheilujuomaa, jota meni noin 2 litraa, geelit pysyi housuntaskussa koko matkan. 
Maalilla aikaan 5 h 9 min, uusi oma ennätys on tehty :-)! Markus veti reitin myös hienolla suorituksella läpi, aikaan 5 h 43 minuuttia. Hyvä saavutus ensikertalaiselta.

Ihan Hukuksissa – Antti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOR des Geants 10-15.9.2023